Suomi-koriksen näkyvimpiin tulevaisuuden lupauksiin kuuluvat pelinrakentaja Tuomas Hirvonen (’96) ja laituri Lauri Markkanen (’97) hehkuvat innosta saatuaan mahdollisuuden juosta joukkueineen 20-vuotiaiden miesten EM-kisaparketeille ensi kesänä kotiyleisönsä edessä.
20-vuotiaat miehet jatkavat voittokulkuaan B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Sudenpentujen tassujen alle jäi Montenegro 65-87 (31-49). Suomi eteni kisoissa välieriin, joissa lauantaina vastaan tulee isäntämaa Unkari. Kolme parasta joukkuetta nousevat ensi kesäksi A-divisioonaan.
Suomen 20-vuotiaat miehet ottivat toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa suomalaisten jyrän alle jäi Romania. Suomi juoksi ensimmäisen viiden minuutin aikana taululle lukemat 6-20 ja jätti perävalot taakseen voittaen 64-89 (27-47). Suomen 18-vuotiaat pojat taas nappasivat revanssivoiton Puolasta 74-64 (36-32).
Suomen 20-vuotiaat miehet aloittivat B-divisioonan EM-kisansa erinomaisesti, kun Suomi kaatoi avausottelussa Hollannin 68-54 (24-28). Hollanti piti toisella neljänneksellä Suomen vaikeuksissa, mutta pukukopista tuli esiin sisuuntunut Suomi, joka hoiti homman kotiin.
Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät valmistavassa maaottelussa Belgialle Brysselissä 74-64. Suomi pelasi mielettömän ensimmäisen vartin, mutta kotijoukkue Belgian sai pelin juonesta kiinni ja vei nimiinsä tiukan ottelun.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun jännittävien hetkien jälkeen joukkue kaatoi Ruotsin 68-66 (42-39).
HBA-Märsky jäi toiselle sijalle EYBL:n (European Youth Basketball League) alle 20-vuotiaiden Final Fourissa. Finaaliottelussa märskyläiset hävisivät isäntäjoukkue BC Tsmoki-Minskille 74-98 (38-55).
HBA-Märsky voitti Minskissä pelattavissa EYBL:n (European Youth Basketball League) alle 20-vuotiaiden Final Fourissa riikalaisen BC VEF:n 88-91 (38-39). Voiton myötä märskyläiset saavat vastaansa huomenna EYBL:n finaaleissa isäntäjoukkue BC Tsmoki-Minskin.
Divari B:n runkosarjan ykkönen HBA-Märsky nappasi avausvoiton finaalisarjassa PeU-Basketia vastaan 90-77 (46-33). Märskyläiset kasvatti johtoaan tasaisesti ensimmäiset kolme neljännestä ja korjasi voiton, kun PeU-Basket vei päätösneljänneksen niukasti.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue saavutti tavoitteensa ja nappasi B-divisioonan EM-kisojen pronssiottelussa mitalin lisäksi nousun A-divisioonaan kesäksi 2015. Suomi suorastaan tyrmäsi laajalla materiaalillaan länsinaapuri Ruotsin 70-50 (40-26).
16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).
Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.
18-vuotiaat pojat osoittivat jälleen kerran sitkeytensä taistelemalla äärimmäisen tiukan ottelun Israelia vastaan itselleen 77-74 (35-35). Suomi kohtaa vielä huomenna Saksan jatkolohko F:ssä, mutta Israel-voiton myötä joukkue on varmistanut paikkansa neljän parhaan joukossa.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat jatkuvat tappiottomina, kun tällä kertaa sudenpentujen tassujen alle jäi Slovenia. Suomi nappasi johdon puoliajalle ja yhtä lipsahdusta lukuun ottamatta piti sen loppusummeriin asti.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa Bulgariassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa puhtaalla pelillä, kun tällä kertaa Suomen jyrän alle joutui Sveitsi. 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat taas saivat päätöksensä, kun Suomi nappasi viidennen sijan Montenegron nenän edestä.
18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat omat pelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. 18-vuotiaat jatkavat tappiottomina viemällä Makedoniaa ja 18-vuotiaat tytöt puolestaan etenivät kamppailemaan viidennestä sijata voittamalla Englannin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia