Susijengin EM-kisavalmistautuminen jatkuu viikonvaihteessa Sloveniassa pelattavalla huipputurnauksella. Yle esittää kanavillaan kaikki Suomen ottelut, joissa vastaan asettuvat Italia (21.8.), Slovenia (22.8.) ja Ukraina (23.8.).
Edellisissä valmistavissa maaotteluissa kaksi EM-finalistia kohdannut Susijengi matkustaa tänään Belgiaan kohtaamaan isäntämaan tuplamaaottelussa perjantaina Brainessa ja lauantaina Pepinsterissä. Belgia on noussut Susijengin tavoin Euroopan huipulle lähivuosina, mistä osoituksena belgialaiset nappasivat vuoden 2013 EM-kisoissa jaetun yhdeksännen sijan Suomen kanssa.
Viime kaudella Namika Lahtea Korisliigassa edustanut 25-vuotias Atte Perttu siirtyy päättyneellä kaudella Pantteripatsasta nostelleen Kataja Basketin riveihin kaksivuotisella sopimuksella. Tuleva kausi on Pertun kuudes pääsarjatasolla.
Viime viikolla hallitsevan Euroopan mestarin voittanut Susijengi matkustaa lauantaiksi 8.8. vuoden 2013 EM-finaalien toisen joukkueen vieraaksi, kun Susijengi ottaa mittaa kivenkovasta Liettuasta Alytuksessa. Liettua on ollut jo pitkään Susijengin kehittymisen mittapuuna ja suurimmat haasteet ovat apuvalmentaja Jukka Toijalan mukaan Liettuan pallonliikkeessä ja pelikovuudessa.
Viime kauden hallitseva Suomen mestari Kataja Basket ja Korisliiga-mitalisti KTP-Basket aloittavat urakkansa lokakuussa Euroopan kentillä FIBA Europe Cupin merkeissä, joka on kansainvälisen koripalloliiton uudistunut seurajoukkuekilpailu. Kilpailun lohkoarvonnat suoritettiin tiistaina Saksan Freisingissa.
Miesten hallitseva Suomen mestari, Kataja Basket, vahvistuu neljä edelliskautta loimaalaista Bisonsia edustananeella Matti Nuutisella, 25. Vuoden mittainen sopimus sisältää ulkomaanpykälän.
Neljänteen peräkkäiseen arvoturnaukseen valmistautuvan Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin EM-ehdokkaat on julkaistu. Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt Susijengi-vahvuuteen 20 pelaajaa. Susijengi aloittaa virallisen leirityksensä heinäkuun 20. päivänä Susi Training Centerissä, Kisakallion Urheiluopistolla.
Ennen Susijengin virallisen leirityksen alkua Suomen maajoukkuepelaajille on organisoitu omatoiminen harjoitusjakso, joka toimii ns. Open Gym -periaatteella. Susijengiläiset, haastajamaajoukkueen sekä 20- ja 18-vuotiaiden maajoukkueiden pelaajat ovat Open gymissä päässeet harjoittelemaan Susijengin apuvalmentajien sekä fysiikkavalmentaja Jussi Hirvosen johdolla.
Hallitseva Suomen mestari Joensuun Kataja Basket on kiinnittänyt tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseensa ensimmäisen täysin uuden pelaajan. Sentterin tontilla tullaan näkemään Carson Desrosiers, 23, joka valmistui viime keväänä Providencen yliopistosta.
Kaikkien aikojen joensuulainen liigapelaaja Petri Virtanen, 34, on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta juhlivan Kataja Basketin kanssa. Syksyllä alkava pääsarjakausi on Virtaselle Katajassa jo kymmenes, urallaan viidestoista Korisliigassa.
Teemu Rannikko, 34, siirtyi perjantaina, kun Kataja Basket selvitti tiensä SM-finaaliin Kauhajoen Karhua vastaan, Korisliigan pudotuspelien kaikkien aikojen syöttökärjeksi. Rannikko ohitti Roope Mäkelän jakamalla yhdeksän namupassia joukkuekavereilleen.
Kataja Basketin Petri Virtanen ylitti yhdessä KTP Basketin Jukka Matisen kanssa 50 tunnin rajapyykin Korisliigan pudotuspeleissä. Virtasen tarkka määrä on nyt 3011 minuuttia ja Matisen puolestaan 3025.
Kataja Basketin kapellimestarina viimeiset kaksi kautta viihtynyt Teemu Rannikko, 34, kirvoitti riemunkiljahduksia monen pohjoiskarjalaisen koripallofanin suista aiemmin viikolla allekirjoitettuaan jatkosopimuksen joensuulaisseuran kanssa. Susijengi-legendaa kosiskeltiin takaisin ulkomaan rahakkaisiin liigoihin, mutta Joensuu vei voiton.
KTP Basketin Jukka Matinen johdatti perjantaina joukkonsa voittoon Lapuasta. Matkallaan 25 pisteeseen Matinen pisti viisi kolmosta pussiin nostaen samalla kolmostensa määrän Korisliigan runkosarjassa kaikkina aikoina 900 onnistuneeseen heittoon bonusrajan takaa. 36-vuotias Matinen on vasta neljäs pelaaja, joka on liigahistoriassa ylittänyt kyseisen rajapyykin.
Korisliigan kaikkien aikojen syöttötilaston kärkinimi, joensuulaista Kataja Basketia edustava Petri Virtanen ohitti keskiviikkona jälleen uuden rajapyykin. Virtanen meni ensimmäisenä pelaajana liigahistoriassa ohi 1700 koriinjohtaneen syötön rajasta.
Jokavuotinen Nuorisovalmennusseminaari järjestettiin ensimmäistä kertaa koripalloperheen kotiluolassa – Susi Training Centerissä. Hyvät esiintyjät ja oivat olosuhteet houkuttelivat paikalle 170 koripallovalmentajaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia