Naisten koripallomaajoukkueella on unelma. Joukkue haluaa ottaa maanantaina Lahdessa pelattavassa EM-karsintojen päätöspelissään neljännen peräkkäisen voittonsa. Päävalmentaja Tommi Koskinen suojatteineen haluaa myös varmistuksen A-divisioonapaikalleen. Sen kohtaloa suomalaiset joutuivat kuitenkin jännittämään erikseen.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen vieraskiertueelta löytämä itseluottamus poiki makean EM-karsintavoiton perjantaina Lahdessa. Suomi aiheutti lohkokärki Romanialle sen avaustappion ja teki tempun näytöstyyliin. Huikeaa heittopeliä esittänyt Suomi poistui parketilta 87-69-voiton kanssa.
Kaksi edellistä EM-karsintaotteluaan vieraskentällä voittanut Suomen naisten koripallomaajoukkue on kovan haasteen edessä perjantaina, kun Lahden Urheilutalon parketille astelee tappioitta tähän asti jyrännyt Romania. Suomen päävalmentaja Tommi Koskinen uskoo suojattiensa olevan valmiimpia voittotaistoon kuin joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue tarrasi tiukasti kiinni Euroopan A-divisioonan paikkaansa myöhään tiistai-iltana. Toisen peräkkäisen pakkovoiton edessä ollut Suomi kukisti Wochesterissä huiman trillerin jälkeen Iso-Britannian tuloksella 55-60 (33-31).
Naisten koripallomaajoukkue avasi EM-karsintojen voittotilinsä kukistamalla Sarajevon illassa lauantaina Bosnia-Hertsegovinan 81-75 (43-39) –tuloksella. Kentän hahmona hääri kaikkien aikojen viidenneksi kovimman pistesaldon, 28, kirjauttanut Tiina Sten.
Suomen naisten koripallomaajoukkue kärsi toisen tappionsa EM-karsinnassa, kun vahvassa kunnossa oleva ja syksystä oleellisesti vahvistunut Romania otti toisen murskavoittonsa. Avauspelissään Bosnia-Hertsegovinan maan rakoon talloneen Romanian voittolukemat Suomesta kirjattiin 80-49.
Suomi aloitti koripalloilun naisten EM-jatkokarsinnan niukalla kotitappiolla, kun tuleva olympiaemäntä Iso-Britannia haki Forssasta voiton tuloksella 63-61 (36-43). Suomen esitys oli hämmästyttävän kaksijakoinen, kun kahdella ensimmäisellä jaksolla peli kulki hyvin, mutta kahdella viimeisellä neljänneksellä ei lainkaan.
Suomen koripallonaiset aloittavat sunnuntaina (4.1.) tärkeän EM-karsintansa kotiottelulla Iso-Britanniaa vastaan Forssan Feeniks-hallissa. Kenraaliharjoituksessaan Viron murskannut Suomi lähtee varmistamaan A-divisioonan paikkaansa luottavaisin mielin.
Suomen naisten maajoukkueen valmistautuminen EM-jatkokarsintaan alkoi vakuuttavasti, kun Suomi riisui ärhäkällä puolustuksellaan Viron aseista 73-42 (34-16) Forssassa pelatussa maaottelussa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue pelaa tammikuussa huipputärkeät EM-karsinnat Bosnia-Hertsegovinaa, Iso-Britanniaa ja Romaniaa vastaan. Karsintakuntoaan Suomi viimeistelee kokoontumalla 27. joulukuuta Forssaan, jossa se kohtaa kenraaliharjoituksessaan Viron 29.12.
Naisten SM-sarjajohtaja Catz Lappeenrannan päävalmentaja Tommi Koskinen arvioi Koris.netin kolumnissaan sarjassa alkavan nyt vaihe, jossa jyvät erottuvat akanoista. Koskisen luotsaama Catz kohtaa lauantaina kärkikamppailussa Espoo Teamin.
Lauantaina naisten SM-sarjaohjelmassa on todellinen herkkupala, kun yhteen iskevät sarjan kärkikaksikko, Catz Lappeenranta ja Espoo Team. Kotikentällään sarjakärjen kohtaavat espoolaiset ovat kärsineet alkukaudesta yhden tappion ”kissalaumaa” enemmän.
Naisten SM-sarjassa pelaava Catz Lappeenranta on menettänyt laiturinsa Kaisa Valtakarin sairastuvalle loppukauden ajaksi. Valtakarin kausi päättyi sunnuntaina kärsittyyn polvivammaan.
Naisten SM-sarjaa on ehditty pelata neljän kierroksen verran ja jo ensimetreiltä on havaittavissa, että mestaruuskamppailusta on tulossa tasaisempi kuin vuosiin. Seitsemän joukkuetta on ottanut jo vähintään kaksi voittoa, sarjakärjessä on yllätysjoukkue ja ainoastaan HoNsU ja BC Nokia ovat vielä ilman sarjapisteitä. Viikonloppuna sarjassa pelataan tuplakierros.
Naisten mestaruussarjan parhaasta pelaajasta ei jäänyt sarjan valmentajien ja kapteenien äänestyksessä epäselvyyttä. SM-pronssia voittaneen Helsingin NMKY:n ja maajoukkueen sentteri Niina Laaksonen oli äänestyksen suvereeni ykkönen haalittuaan lähes 90 prosenttia mahdollisista äänistä.
Viimekesäisen NBA-varauksen jäljiltä suomalaisen koripalloyleisön katseet kohdistuivat Espoon Hongan ja maajoukkueen pelintekijään Petteri Koposeen. Liigajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvioivat Koposen lunastaneen häneen kohdistuneet odotukset äänestettyään tuoreen Suomen mestarin Korisliigan vuoden pelaajaksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia