Suomalaispelintekijä Reetta Piipari oli erinomaisessa vireessä, kun hänen espanjalaisseuransa Filtros Mann Zaragosa käväisi Ranskassa. Piipari pussitti FIBA Euroopan Cupin piste-ennätyksekseen 27 pistettä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Suomalaissentteri Taru Tuukkanen oli ensi kertaa Perfumerias Avenidan aloitusviisikossa, kun se otti mittaa Addecco Estudiantesista. Vastus osoittautui suupalaksi, sillä Avenida voitti vieraissa 77-49. Tuukkanen nosteli kauden parhaansa, 20 pistettä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Espanjasta.
Pussihukkien kasvatti, Elina ”Ella” Pasola jatkaa myös tulevalla kaudella ammattilaisena Espanjan kakkosliigassa. Hän on allekirjoittanut sopimuksen Cantos Blancos Guadalajara –joukkueen kanssa. Viime kaudella Pasola edusti samaisessa sarjassa E. Santos-Adbaa.
Alkusarjassa 30 pisteellä Japania kouluttanut Suomi ei antanut japanilaisten yllättää, kun joukkueet kohtasivat uudelleen lauantaina Universiadien päätösottelussa. Suomi korjasi ilman Taru Tuukkastakin voiton lukemin 78-56 ja sijoittui Etelä-Korean Daegussa pelatussa turnauksessa 11:nneksi.
Suomen naisten koripallojoukkueen lopullinen sijoitus on Etelä-Koreassa pelattavissa Universiadeissa joko 11. tai 12. Ilman Taru Tuukkasta peliin joutunut Suomi kärsi perjantaina jatkoaikatappion Slovenialle ensimmäisessä sijoitusottelussaan.
Naisten koripallojoukkue pelaa jatkossa Universiadien sijoista 9-12 Etelä-Korean Daegussa. Suomi selvitti alemman jatkosarjan tappioitta. Jatkosarjan päätösottelussa Suomi nipisti niukan 66-61-voiton Unkarista.
Suomen naisten koripallojoukkue avasi voitokkaasti jatkopelinsä Etelä-Korean Daegussa käytävissä Universiadeissa. Alkuhetkien ongelmistaan huolimatta suomalaiset talloivat jalkoihinsa Thaimaan. Suomen voittolukemat kirjattiin 80-53.
Naisten koripallojoukkue pelasi sunnuntaina päätökseensä urakkansa Universiadien alkulohkossa. Suomella oli lauantaina hankitun hienon 30 pisteen Japani-voiton jälkeen mahdollisuudet selviytyä pelaamaan sijoista 1.-8. Suomi kuitenkin hävisi sunnuntaina Serbia & Montenegrolle.
Suomen naisten koripallojoukkue avasi urakkansa Etelä-Koreassa pelattavissa Universiadeissa keskiviikkona. Avausvastustajana Suomella oli turnauksen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Kiina. Hienosti taistelleet suomalaiset joutuivat taipumaan lopulta lukemin 75-85 (47-48).
Suomen naisten koripallomaajoukkue otti viikonvaihteessa mittaa todellisesta Euroopan huippujoukkueesta, kun Puola vieraili Suomessa. Puola, Euroopan mestari vuosimallia 1999 ja viime EM-kisojen kuutonen, kukisti Suomen Espoossa, Forssassa ja Vantaalla pelatuissa maaotteluissa.
Alkukesällä Xavierin yliopistosta valmistunut Reetta Piipari on solminut sopimuksen Espanjan liigan kärkijoukkueisiin lukeutuvan Filtros Mann Zaragozan kanssa. 23-vuotiaan suomalaispelintekijän sopimus Espanjaan on kaksivuotinen.
Taru Tuukkasen ja Kaisa Tuuren edustama Symel Tenerife putoaa Espanjassa sarjaporrasta alemmaksi. Tenerife hävisi viikonvaihteessa Espanjan liigassa Yaya Marialle vieraissa 48-72. Tappio sinetöi Tenerifen kohtalon.
Naisten koripallomaajoukkueen laituri Michaela Mouan pelit ovat tältä kaudelta ohi. Italian liigassa pelattiin sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros. Mouan edustama Acer Priolo sijoittui sarjassa 12:nneksi ja vältti putoamisen, mutta ei myöskään selviytynyt pudotuspeleihin.
Teemu Rannikon edustamalla Euro Rosetolla ei juuri nyt mene hyvin. Roseto on kärsinyt Italian liigan viidellä viime kierroksella neljä tappiota ja pian sen asema liigan kärkiviisikossa alkaa olla uhattuna. Tuoreimman tappion Rosetolle ojensi sunnuntaina Scavolini Pesaro, joka piti puolensa kotikentällään lukemin 96-89.
Suomen maajoukkueen sentteri Taru Tuukkanen pelasi vahvasti Espanjan liigan kierroksella. Hän pussitti 15 pistettä ja repi huomaansa peräti 17 irtopalloa aherrettuaan täydet 40 minuuttia. Tuukkasen urakointikaan ei pelastanut Symel Teneria tappiolta.
Suomen maajoukkuesentteri Taru Tuukkanen oli oivassa vedossa Espanjan liigan viikonvaihteen kierroksella. 189-senttinen Tuukkanen nosteli 27 pistettä ja kiskoi 13 levypalloa. Italian liigassa Michaela Mouan Acer Priolo nappasi kauden kolmannen voittonsa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia