Suomen nuorisomaajoukkueiden kesän 2009 ensimmäinen Liettuan leiritys päättyi tiistai-iltana 18-vuotiaiden tyttöjen otteluun Liettuan 20-vuotiaiden naisten maajoukkuetta vastaan. Kuumeaallosta toipuva joukkue rimpuili Liettuan mukana puoliaikaan asti, mutta hävisi ottelun lopulta 51-81 (31-41).
Suomen 18-vuotiaat tytöt pistivät ikäluokkansa Euroopan mestaruutta puolustavan Liettuan maajoukkueen lujille keskiviikkona ja torstaina pelatuissa otteluissa. Suomi hävisi keskiviikkona 55-64 (34-30) ja torstaina vielä täpärämmin, 59-62 (26-33).
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen sekä 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet leireilevät paraikaa Liettuan Anyksciaissa. Kaikki suomalaisjoukkueet kohtaavat leirityksen aikana kahdesti oman ikäluokkansa Liettuan maajoukkueet.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue hyvitti vuoden takaisen PM-finaalitappionsa Ruotsille kukistamalla isäntämaan Anette Juvosen viime hetken heitolla täpärästi 56-55. Juvonen palkittiin turnauksen parhaana pelaajana. Suomen 18-vuotiaat pojat jäivät puolestaan omassa finaalissaan Islannin heittorallin jalkoihin ja joutuivat lähtemään kotimatkalle hopeamitalit kaulassaan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet jäivät selvästi alle normaalitasonsa perjantain PM-kisaotteluissa. Pojat hävisivät Islannille 49-70 (23-32) ja tytöt joutuivat tunnustamaan Ruotsin paremmakseen 38-80 (14-36).
Suomen juniorimaajoukkueet voittivat torstaisen PM-kisapäivän neljästä ottelustaan kaksi. 18-vuotiaat pojat kukistivat aamuottelussa Norjan ja 16-vuotiaat pojat myöhään illalla Islannin.
Suomen nuorten maajoukkueiden valmentajat ovat valinneet kokoonpanot Tukholman Solnassa 20.-24.5. pelattaviin koripallon PM-kisoihin. Kisoissa ratkotaan Pohjoismaiden poikien ja tyttöjen mestaruudet niin 18- kuin 16-vuotiaiden sarjoissa.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkue-ehdokkaat valmistautuvat toiseen perättäiseen leiriviikonloppuun Vierumäellä. Nuorten maajoukkuevalmentajat valitsevat jokaisesta ikäluokasta 12 pelaajaa Tukholman Solnassa 20.-24.5. pelattaviin PM-kisoihin.
Nuorten maajoukkuetoiminta pyörähtää isolla vaihteella käyntiin tulevana viikonloppuna, kun 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkuekokelaat leireilevät Vierumäellä. Testileirillä pelaajilta testataan koripallotaitojen ohella nopeutta, voimaa ja kimmoisuutta. Lisäksi kaikille tehdään kattavat lihastasapainokartoitukset fysioterapeuttien johdolla.
Viidettä kauttaan Tukholman kupeessa Solnassa valmentavalle Pekka Salmiselle Solna-hallista on tullut kuin toinen koti, eikä ihme, sillä olosuhteet ovat erinomaiset, tai kuten hän itse sanoo tyypilliset ruotsalaiset. Olosuhteet ovat olleet osatekijä, kun Salminen on suojatteineen saavuttanut kaksi Ruotsin mestaruutta ja aloittaa kolmannen metsästyksen.
Kaksinkertainen Korisliigan vuoden valmentaja Lars Ekström löysi nopeasti uusia töitä hänen ja Porvoon Tarmon teiden erottua. 45-vuotias Ekström valmentaa vähintään loppukauden Ruotsin pääsarjassa pelaavaa Borås Basketia.
Korisliigassa pelaavan Porvoon Tarmon uudet palaset alkavat löytyä. Tarmo on vahvistunut I divisioonan korintekijätilaston kakkosella Magen McNeilillä. Isoja muutoksia kokeneen joukkueen harjoituksia vetää – ainakin toistaiseksi – toiminnanjohtaja Jouni Grönroos.
Marraskuun lopulla YT-neuvottelut käynnistäneen Porvoon Tarmon paletti Korisliigassa on menossa uusiksi. Pasi Pekkola siirtyi jo aiemmin kotikonnuilleen Lahteen. Nyt pelaajista Esa Mäki-Tulokas sekä päävalmentaja Lars Ekström ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä seuran kanssa.
Suomen koripalloliitto on nimennyt nuorten koripallomaajoukkueiden valmennusjohdot vuodelle 2009. ”Uusina” niminä valmennusryhmistä löytyy mm. kaksi miesten liigavalmentajaa, jonka lisäksi maajoukkuevalmentajien välillä on tapahtunut tehtäväkiertoa.
Korisliigassa ainoana tappiottomana joukkueena olleen Joensuun Katajan voittoputki katkesi yllättäen keskiviikkokierroksella, kun Porvoon Tarmo haki Joensuusta voiton 77-83 (35-38) -tuloksella.
Joensuun Katajan murheellinen pelikausi 2007-08 loukkaantumisineen ja valmentajavaihdoksineen on menneen talven lumia. Petri Virtasen paluu Lappeenrannasta Joensuuhun ja Sami Lehtorannan tervehtyminen on palauttanut Katajan Korisliigan mestarisuosikiksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia