Belgia antoi Suomelle täyden vastuksen Susijengin kesän 2016 avausottelussa. Susijengi piti kuitenkin pintansa Hakametsän Jäähallin 4,526-päisen katsomon edessä ja vyörytti Belgian kumoon loppupistein 77-71 (45-38). Lauantaina nähtiin myös kolme maaotteludebyyttiä sekä Tuukka Kotin nousu pelattujen maaotteluiden listan jaetulle kärkisijalle.
Ranskan ProB-liigasta sarjanousua ProA-tasolle tähyävä perinteikäs Chorale Roanne vahvistuu Susijengi-laituri Matti Nuutisella, 26. Viime kaudella Kreikan liigan Arkadikosissa pelannut kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti on jo Roannen toinen suomalaisvärväys tulevalle kaudelle, sillä kaksi viikkoa sitten Roanneen siirtyi viime kaudet Kauhajoella pelannut Antti Kanervo.
Pirkka Street Basket pysähtyi torstaina kiertueensa suurimmassa tapahtumassa Loimaalla. Loimaan Keskuskoulun pihalla järjestetty tapahtuma kokosi yhteen liikuttamaan jopa yli 600 lasta. Lasten aktiivinen pelaaminen oli vaarassa vaihtua innokkaaseen jonottamiseen, kun myös joukko ammattilaispelaajia saapui tapahtumaan.
Roope Ahosen Kolossos Rodou nappasi tärkeällä kotivoitolla kiinnityksen Kreikan liigan viidennelle sijalle, kun rhodoslaisten jyrän alle jäi sarjataulukon pohjajoukkue Kavala 98-79 (46-29). Ahonen oli aggressiivisella pelipäällä kooten kasaan 16 pistettä. Matti Nuutisen Arkadikos taas otti elintärkeän kotivoiton Trikalasta.
Sasu Salin kuului joukkueensa tehokkaimpiin 14 pisteellä, kun Gran Canaria voitti kotikentällään liki 6000 katsojan edessä CB Murcian 87-75 (47-38). Saksan Bundesliigassa taas Shawn Huff ja Ludwigsburg selätti Eisbären Bremerhavenin 73-93 (43-47).
Shawn Huffin Ludwigsburg vahvisti paikkaansa Saksan Bundesliigan neljännellä sijalla voittaen vieraissa BG Göttingenin 83-91 (43-48). Roope Ahosen Kolossos Rodou taas nousi Kreikan pääsarjan jännittävässä pudotuspelikamppailussa kuudenneksi, kun rodoslaiset voittivat kotonaan Aries Trikalan 79-69 (37-34).
Suomalaisten joukkueet olivat voitokkaita Turkissa, kun Anton Odabasi pussitti 10 pistettä, kun Denizli Basket voitti Turkin TBL:ssä Socar Sporin 72-64 (44-27). Turkin pääsarjassa Erik Murphyn Buyukcekmece voitti Istanbul BB:n 85-88 (48-42) ja Lassi Tuovin Besiktas taas selätti Yesilgiresun numeroin 87-68 (33-39).
Roope Ahosen edustama Kolossos Rodou voitti ensimmäisen ottelunsa Kreikan pääsarjassa, kun rhodoslaiset kaatoivat kotonaan Ago Rethymnoun 87-67 (46-33). Saksan Bundesliigassa Gordon Herbertin Frankfurt Skyliners katkaisi kahden pelin voittoputkensa voittamalla Tigers Tübingenin 92-64 (50-33).
Miesten Korisliiga vuosimallia 2015/2016 potkaistaan käyntiin tänään. Ennakkopaketin viimeisessä osassa ovat vuorossa viime vuoden finaalipari. Bisons pelaa jälleen kerran Korisliigan lisäksi myös VTB:tä ja pelaajamateriaalin laadusta ja leveydestä sen myös näkee. Joensuussa lähdetään puolustamaan kokeneella joukkueella viime kevään mestaruutta.
Susijengi joutui tyytymään tappioon EM-alkulohko A:n viimeisessä pelissään, kun isokokoinen Puola pakotti Suomen pelaamaan omalla tempollaan. Susijengi oli vielä kiinni kolmannen neljänneksen alussa, mutta kehno heittopeli ei riittänyt takaa-ajoon, vaan Puola nappasi 65-78 (41-42) -voiton. Susijengi eteni EM-kisoissa puolivälieriin, joissa vastaan tulee MM-hopeamitalisti Serbia.
Susijengi varmisti jatkopaikkansa EM-kisoissa superonnistumisella oikeaan paikkaan Montpellierin huutomyrskyssä. Susijengin torahammas eli aggressiivinen puolustus ruokki onnistumisia ja itseluottamusta hyökkäykseen, minkä myötä Suomi jylläsi ylivoimaiseen 59-88 (27-41) -voittoon Bosnia-Hertsegovinasta.
Montpellieriin tuhansittain matkustaneet ja upeasti sinivalkoisia värejä ylläpitäneet Susijengi-fanit saivat arvoisensa kiitoksen kannustuksestaan virallisessa fanitapaamisessa Fan Zonella, Montpellierin keskustassa. Susijengin pelaajat ja valmentajat jatkoivat kiitokset Venäjä-voiton jälkeen railakkaasti kannustaneille faneilleen.
Susijengi joutuu hakemaan avausvoittoaan EM-kisoissa huomenna, kun Israel veti pidemmän korren numeroin 66-79 (31-46) Montpellierin lohko A:n toisena päivänä. Nihkeästi aloittanut Susijengi joutui altavastaajaksi ensimmäisellä puoliajalla, eikä toisen puoliajan kiri riittänyt voittoon asti.
Kun ison porukan nuorin nousee kesken ruokailun ylös, kilistää lasia ja alkaa puhumaan, voi nuorukaista jo ennen aloitusta onnitella rohkeudesta. Susijengin 21-vuotias huoltaja/manageri/jokapaikan höylä Jussi Laurila yllätti perjantai-iltana koko maajoukkueen pitämällä puheen. Samalla Laurila tuli kuvanneeksi millaisia ihmisiä Susijengiin oikeasti kuuluu. Seuraavassa Jussi Laurilan Susijengille pitämä puhe kokonaisuudessaan.
Neljänsiin perättäisiin arvoikisoihinsa Montpellierissä valmistautuvan Susijengin Sasu Salin ja Matti Nuutinen kertoivat tunnelmiaan ensimmäisten joukkueharjoitusten jälkeen keskiviikkoiltana. Suomi kohtaa ensimmäisessä ottelussaan hallitsevan Euroopan mestarin ja isäntämaa Ranskan lauantaina.
Viikonloppuna alkaviin EM-kisoihin valmistautuvan Susijengin Matti Nuutinen, 25, siirtyy kaudeksi 2015/2016 Kreikan pääsarjaan nousseeseen Arkadikos BC:hen. 200-senttinen Nuutinen solmi aiemmin tänä kesänä sopimuksen Kataja Basketin kanssa, mutta päätti käyttää sopimuksessa olleen ulkomaanoption.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia