Suomen naisten koripallomaajoukkue käynnisti Malmössä pelattavan Baltic Sea Cupin niukalla 79-76 (42-37) -voitolla Ruotsista. Koko ottelun ajan takaa-ajajana tullut Ruotsi oli tehdä jälleen kerran katalan tempun Suomelle siirtymällä Kadidja Anderssonin korilla 76-75 -johtoon, kun pelikellossa oli aikaa enää 50 sekuntia.
Syksyllä pelattaviin EM-karsintoihin valmistautuvan Suomen naisten koripallomaajoukkueen vahvuuteen yhden vuoden tauon jälkeen liittynyt Michaela Moua, 29, siirtyy seuratasolla ensi kaudeksi Kroatiaan. Moua on solminut yhden kauden mittaisen sopimuksen Kroatian hallitsevan mestarijoukkueen Gospic Osiguranjen kanssa.
Italiassa vuonna 2007 pelattaviin EM-kisoihin paikkaa hakeva Suomen naisten maajoukkue aloittaa valmistautumisensa syyskuun karsintoihin kesäkuun alussa. Avausleirille maajoukkueen valmennustiimi on nimennyt yhteensä 31 pelaajaa. Kesän ohjelmaan kuuluu tiiviin leirityksen lisäksi kolme kovaa kansainvälistä turnausta, joista yksi pelataan Vierumäellä 18–20.08.
Suomalaislaituri Michaela Mouan kausi päättyi puolivälieriin Unkarin pääsarjassa. Zala Volan hävisi ratkaisevan kohtaamisen BSE-ESMAa vastaan lukemin 60-56. Näin BSE-ESMA jatkaa välieriin voitoin 2-1.
Saksan bundesliigassa naisten pudotuspelit käynnistyivät Niina Laaksosen BG Dorstenilla voitokkaasti. Avausottelun Dorsten voitti luvuin 66-62, mutta seuraavassa vierasottelussa edes Laaksosen pussittamat 20 pistettä eivät auttaneet ja Dorsten kärsi tappion 83-75.
Espanjan kakkosliigassa pelaava maajoukkueen sentteri Taru Tuukkanen oli hurjassa vireessä voitto ottelussa Guadalajaraa vastaan. Tuukkasen johdolla Extrugasa otti 85-62 vierasvoiton. Seuraavassa myös muita sähkeitä Euroopan kentiltä.
Maajoukkuekoripalloilija Niina Laaksosen saksalaisseura BG Dorsten on uuden valmentajansa siivittämänä saanut rivinsä hyvään iskuun. Viime lauantaina kaatui sarjakärki TSV 1880 Wasserburg luvuin 84-67 (43-32).
Saksan bundesliiga alkoi joulutauon jälkeen Niina Laaksosella vahvasti. Laaksosen BG Dorsten voitti kotonaan BKK Ludwigsburgin lukemin 98–78 (46–34). Unkarissa Michaela Mouan Zala Volan aloitti niin ikään kotivoitolla Atomeromu-Szekszárdasta luvuin 77–66 (33–23).
Suomalaislaituri Michaela Mouan unkarilaisseura Zala Volan hävisi eilen toisen osaottelunsa Euroopan cupissa italialaista Lavezzini Parmaa vastaan 56–67 (28–39). Näin ollen Parma jatkaa cupin seuraavalle kierrokselle.
Maajoukkuekoripalloilija Taru Tuukkasen Acis Incosa kärsi tappion Euroopan cupin jatkokierroksella italialaista Riberaa vastaan luvuin 62–69 (33–36). Michaela Mouan Zala Volan oli lähellä yllätystä Lavezzini Parmaa vastaan, mutta hukkasi loppuhetket ja ottelu päättyi tappioon lukemin 66–63 (37–33).
Euroopan cupin jatkopaikan juhliminen jäi lyhyeen Zala Volanilla, kun se kohtasi Unkarin kovassa sarjassa sarjanelosen BSE-ESMA:n. Toisen puoliajan kiri ei riittänyt, joten Zala Volan kärsi kotitappion luvuin 67-75 (28-45).
Viime viikolla pelattiin FIBA Euroopan cupin alkulohkojen viimeiset ottelut. Suomalaiskoripalloilijat Michaela Moua ja Taru Tuukkanen selvisivät jatkokierroksille, vaikka molemmat kärsivätkin tappiot viime otteluissa. Niina Laaksosen BG Dorsten karsiutui.
Naisten Euroopan Cupissa suomalaispelaajienjoukkueista Taru Tuukkasen Acis Incosa Leon otti tärkeän voiton CAB Madeirasta luvuin 67-44. Myös Michaela Mouan unkarilaisjoukkue Zala Volan voitti PC Powerbasketin luvuin 64-70.
Espanjan pääsarjan viikonlopun otteluissa Taru Tuukkanen ja Kaisa Tuure vierailivat molemmat viime kauden kotikentillään. Tuukkasen Leon otti vierasvoiton Mann Filteristä luvuin 67–58. Seuraavassa myös muita sähkeitä Euroopasta.
Suomalaislaituri Michaela Mouan edustama Martigny-Ovronnaz varmisti Sveitsin liigan runkosarjavoiton kaatamalla viimeistä edellisellä kierroksella Riva Basketin. Samalla Martigny-Ovronnaz osoitti muille kaapin paikan höykyttämällä sarjakolmosena olevaa vastustajaansa 44 pisteellä (84-40). Seuraavassa sähkeitä Euroopasta.
Suomalaispelurit Niina Laaksonen ja Michaela Moua olivat hyvässä iskussa maidensa sarjoissa, kun sekä Laaksosen saksalaisseura BG Dorsten että Mouan sveitsiläisjoukkue Martigny-Ovronnaz onnistuivat venyttämään voittoputkensa jo kuuteen otteluun. Samalla vankistuivat joukkueiden asemat liigakärkinä. Seuraavassa sähkeitä Euroopasta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia