Suomen miesten maajoukkue jatkoi pelejään Trenton turnauksessa kohtaamalla viime vuonna Liettuan EM-kisoissa kukistamansa Montenegron. Susijengillä oli ottelun avauspuoliskolla vaikeuksia Montenegron palloscreenin puolustamisessa, ja Suomen toisen puoliskon hyvästä kiristä huolimatta Montenegro vei voiton lukemin 75–68 (40–31).
Suomen miesten maajoukkue avasi maaottelukesän keskiviikkoiltana Italian Trentossa täyden kotikatsomon edessä. Parhaimmillaan kymmenen pisteen johdossa käynyt ”Susijengi” hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta joutui kolmannella jaksolla takaa-ajajan asemaan. Kotijoukkue Italia varmisteli lopulta 79–71 (38–43)-voittonsa viimeisten minuuttien vapaaheitoillaan.
Kesän 2011 EM-kisoissa historiallisen yhdeksännen sijan saavuttanut Suomen miesten maajoukkue aloittaa yhteisharjoittelukautensa maanantaina. Liettuan kisoissa menestystä niittäneen joukkueen ydinrunko pysyy koossa, jonka lisäksi joukkueeseen tekee tuloaan kourallinen mielenkiintoisia uusia pelaajia.
Koripallon hallitseva Suomen mestari Nilan Bisons on kiinnittänyt maajoukkueen tehosentteri Tuukka Kotin, 31, joukkoonsa ensi kauden kattavalla sopimuksella. 205-senttinen Kotti palkittiin Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP) keväällä 2010. Kotin sopimuksessa on ulkomaanpykälä.
Suomen ykköskoripalloilijaksi viime vuosina nousseella Petteri Koposella, 24, on takanaan huikea matka Malmin palloiluhallilta Euroopan huipulle. Viimeisenä kolmena vuonna Italian Serie A:n kestotähtien joukkoon singahtaneella Koposella on edessään ensimmäinen kausi Euroopan pääsarjassa, Euroliigassa.
Koripallon tuore miesten Suomen mestari Nilan Bisons putsasi palkintopöydän Koripalloliiton kauden päätöstilaisuudessa. Loimaalaisjoukkueesta pokkasivat palkinnot Jeb Ivey, Matti Nuutinen sekä valmentaja Greg Gibson. Joensuun Katajan Sami Lehtoranta puolestaan palkittiin toistamiseen urallaan Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP).
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät juhlimaan sunnuntaina ikäluokkiensa Pohjoismaiden mestaruutta Ruotsin Solnassa järjestetyissä PM-kisoissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta nykymuotoisten PM-kisojen historian aikana, kun Suomi voittaa neljästä ikäluokasta kolme mestaruutta.
Loimaalainen Nilan Bisons katkaisi keskiviikkona Korisliigan kevään 2012 finaalien vierasvoittojen sarjan ja kaatoi Joensuun Katajan neljännessä osaottelussa kotonaan 83–66 (45–30). Voitollaan Bisons varmisti Loimaan Korikonkareiden seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden näytöstyyliin jo tulokaskaudellaan.
Korisliigan kolmas finaaliottelu eteni 36 minuuttia kotijoukkue Joensuun Katajan tahdissa. Loimaalainen Nilan Bisons osoitti kuitenkin jälleen kerran periksiantamattoman luonteensa rynnistämällä Jeb Iveyn ja Clifton Jonesin johdolla ottelun väkisin jatkoajalle ja 85–91 (47–37, 77–77)-voittoon. Suomen mestaruus on katkolla loimaalaisille keskiviikkona.
Korisliigan finaalien avausottelussa kotikentällään kaatunut Joensuun Kataja otti Loimaan Liikuntahallin parketin haltuun toisen finaaliottelun päätösjaksolla ja jatkoajalla. Tasolleen nousseiden Sami Lehtorannan ja B.A. Walkerin sekä tukun tärkeitä vapaaheittoja pussittaneen Jeremy Pricen kannattelema Kataja tasoitti otteluvoitot pistein 85–88 (49–53, 77–77).
Korisliiganousija Nilan Bisons jatkaa hurjia otteitaan. Välierissä Tampereen Pyrinnön tieltään tiputtanut loimaalaisjoukkue hallitsi ensimmäisen finaaliottelun jälkipuoliskolla Joensuun Mehtimäen Jäähallin kenttää isännän elkein. Ennakkosuosikkina finaalisarjaan lähtenyt runkosarjavoittaja Joensuun Kataja menetti kotietunsa 80–85 (43–40)-tappion myötä.
Koripallon Suomen mestarin nimi vaihtuu tänä keväänä. Viimeisenä kahtena vuonna kultaa juhlinut Tampereen Pyrintö joutui sunnuntain ratkaisevassa viidennessä välierässä myöntämään loimaalaisen Nilan Bisonsin paremmakseen pistein 74–62 (33–26). Bisons voitti ottelusarjan 3-2 ja haastaa keskiviikkona alkavissa SM-finaaleissa Joensuun Katajan.
Loimaalainen Nilan Bisons hyvitti välierien avaustappionsa maanantaina Tampereella nujertamalla Pyrinnön 87–99 (49–49) peräti 39 pistettä säkittäneen Matti Nuutisen johdolla. Joensuun Kataja puolestaan antoi tyrmäystippoja ToPolle jyräämällä Helsingissä 92–57 (50–24)-voitolla yhden voiton päähän finaaleista.
Joensuun Kataja ja loimaalainen Nilan Bisons varmistivat pääsynsä Korisliigan välieriin kukistamalla Salon Vilppaan ja Lappeenrannan NMKY:n puolivälierien kolmansissa osaotteluissa kotikentillään. Kauhajoen Karhu haki kahden murskatappion jälkeen suurinumeroisen voiton ToPosta, ja Pyrintö pakotti KTP:n selkä seinää vasten.
Korisliigan torstai-illan puolivälieräotteluiden trilleri nähtiin Lappeenrannassa, jossa Nilan Bisonsin Jeb Ivey heitti viime hetken korillaan loimaalaiset 70–71 (38–37)-voittoon LrNMKY:sta. Kataja ja ToPo veivät myös omat ottelusarjansa katkolle, mutta KTP tasoitti kiihkeällä 89–85 (52–43)-voitollaan puolivälierät Pyrintöä vastaan.
Kauhajoen Karhun kehuttu joukkuepuolustus oli paperia Korisliigan puolivälierien avauskierroksella tiistaina, kun haastajana ottelusarjaan lähtenyt ToPo hyökkäsi koko arsenaalillaan ja nautiskeli 72–100 (35–42)-voittoon. Muissa puolivälieräpareissa ennakkosuosikit Kataja, Bisons ja Pyrintö pitivät pintansa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia