Kesän aiemmissa maaotteluissaan Saksan ja Belgian voittanut Susijengi pelaa viikonloppuna Saksan Ulmissa neljän maan kansainvälisessä turnauksessa EM-karsintoihin valmistautuvia Saksaa, Puolaa ja Venäjää vastaan. Susijengin otteita Ulmin turnauksessa seuraa VeikkausTV, joka televisioi kaikki kuusi turnausottelua.
Vuoden päästä pelattaviin EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi jatkaa minivoittoputkessa. Nuoret sudet Alexander Madsen ja Lauri Markkanen sulautuivat toisella puoliajalla osaksi laumaa, Matti Nuutinen kunnostautui puolustuksen liimana ja 5,358-päinen Hartwall Areena pääsi lauantai-illan päätteeksi tuulettamaan 86-79 (40-42) -voittoa Saksasta.
Belgia antoi Suomelle täyden vastuksen Susijengin kesän 2016 avausottelussa. Susijengi piti kuitenkin pintansa Hakametsän Jäähallin 4,526-päisen katsomon edessä ja vyörytti Belgian kumoon loppupistein 77-71 (45-38). Lauantaina nähtiin myös kolme maaotteludebyyttiä sekä Tuukka Kotin nousu pelattujen maaotteluiden listan jaetulle kärkisijalle.
Kolmen kotimaaottelun kesään valmistautuvan Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut koolle 21 pelaajan vahvuisen harjoitusringin täynnä tuttuja kasvoja ja tulevaisuuden tekijöitä. Dettmann korostaa tulevan kesän tärkeyttä matkalla kohti syyskesää 2017, jolloin Susijengi isännöi Helsingin EM-alkulohkoa Pasilan Hartwall Arenalla.
Korisliigan pudotuspelit polkaistaan käyntiin kuluvan viikon perjantaina. Runkosarjan voittanut Joensuun Kataja lähtee ennakkosuosikkina kevään kovimpiin peleihin, mutta mestaruudesta taistelee moni muukin joukkue. Puolivälierissä sarjakakkonen, sarjan toiseksi paras kotijoukkue Kauhajoen Karhu lähtee kaatamaan seitsemänneksi sijoittunutta Helsinki Seagullsia, sarjanelosen Tampereen Pyrinnön saadessa vastaansa kauden aikana uudistuneen sarjavitosen Bisonsin.
Korisliigan runkosarja saatiin päätökseen lauantaina ja puolivälierien ottelupareja selviteltiin viime sekunneille asti. BC Nokia kaatoi kotonaan Helsinki Seagullsin 92-87 (42-46) ja kohtaa puolivälierissä sarjakärki Katajan joka voitti puolivälierissä helsinkiläiset vastaansa saavan Karhun numeroin 98-63 (38-29). Salossa Vilpas kaatoi tulevan vastustajansa Kouvot 99-76 (38-37), Tampereella Pyrintö voitti pudotuspeleistä ulos jääneen KTP:n 94-92 (44-41) ja Bisons kaatoi…
Korisliigan perjantain kolmessa ottelussa nähtiin viime sekunnin voittokori Kauhajoen Karhun kaataessa Kouvolan Kouvot vieraissa tasaisten vaiheiden jälkeen Lawrence Kinnardin hyppyheitolla lukemin 78-77 (34-45). Kotkassa vierailija Helsinki Seagulls kaatoi KTP-Basketin luvuin 80-76 (41-35) ja Tampereella Pyrintö otti vahvan esityksen jälkeen voiton Loimaan Bisonsista turvallisin 93-77 (47-35) –numeroin.
Korisliigan keskiviikon täydellä kierroksella nähtiin neljä kotivoittoa ja yksi yllättävä vierasvoitto. Sarjajumbo KTP kaatoi kotonaan sarjakärki Katajan lukemin 92-85 (46-32), Vilpas voitti BC Nokian kotihallissaan 85-77 (47-38), Kouvot otti komean kotivoiton Seagullsista luvuin 92-76 (45-45), Bisons yllätti Kauhajoen Karhun vieraissa numeroin 101-75 (39-31) ja Tampereella Pyrintö oli Lapuan Kobria parempi vakuuttavin 106-69 (60-32) –lukemin.
Korisliigassa toisena oleva Kauhajoen Karhu on vahvistanut rivejään Susijengistä tutulla Mikko Koivistolla. 194-senttinen ja pian 29-vuotispäiviään viettävä Koivisto siirtyy Kauhajoelle Loimaalta, jossa hän pelannut neljällä eri kaudella.
Georgialainen Vita Tbilisi sai kokea Loimaan Bisonsin rutiinitason maanantain VTB-Liigan kamppailussa, kun Bisons otti turvallisen 89-73 (50-42) –kotivoiton sarjan häntäpaikkaa hallussaan pitävästä Vitasta. Voiton ansiosta Bisons nousi voiton päähän pudotuspelipaikasta.
Loimaan Bisons jatkoi urakkaansa Itä-Euroopan VTB-Liigassa tiistaina vierasottelulla sarjan kärkijoukkue CSKA Moskovaa vastaan. Ottelu pysyi tuloksen puolesta tasaisena vielä ensimmäisen puoliajan verran, mutta isäntien tähtiä vilisevä ryhmä karkasi biisonilaumalta lopullisesti kolmannen jakson 27-9 -löylytyksen jälkeen. Loppunumeroiksi kirjattiin lopulta CSKA:n turvallinen 99-67 (50-43) –kotivoitto.
Miesten Korisliiga vuosimallia 2015/2016 potkaistaan käyntiin tänään. Ennakkopaketin viimeisessä osassa ovat vuorossa viime vuoden finaalipari. Bisons pelaa jälleen kerran Korisliigan lisäksi myös VTB:tä ja pelaajamateriaalin laadusta ja leveydestä sen myös näkee. Joensuussa lähdetään puolustamaan kokeneella joukkueella viime kevään mestaruutta.
Susijengi näytti, että vastoinkäymiset kasvattavat, kun Suomi palasi hurmosmaiseen mielentilaan Ukrainaa vastaan 7149 katsojan edessä Helsingin Jäähallissa. Vielä viime viikonloppuna niukasti Ukrainalle hävinnyt Susijengi keräsi johdon jo aikaisin ja viimeisteli pelin loppunumeroihin 88-68 (47-33) uskomattomalla päätösneljänneksen heittopelillä.
Suomen koripallomaajoukkueen, Susijengin, valmennusjohto on Henrik Dettmannin johdolla päättänyt EM-kisoihin matkaavan tusinan. Suomen EM-kisajoukkue viimeistelee kuntoaan perjantaina Helsingin Jäähallissa pelattavassa EM-kenraalissa, jossa vastaan asettuu viime EM-kisojen kuutonen Ukraina.
Susijengillä oli synkkä ilta Sloveniassa, kun isäntämaa voitti nihkeästi pelanneen Suomen 80-59 (39-24). Slovenian pyrkiessä samantyyliseen koripalloon Susijengin kanssa, slovenialaisten toteutus aina pienistä asioista suurempiin oli yksinkertaisesti vain laadukkaampaa. Susijengillä on mahdollisuus pestä turkkinsa huomenna sunnuntaina Italian yllättänyttä Ukrainaa vastaan.
Loimaa Bisons on solminut pelaajasopimuksen kokeneen amerikkalaisen Jacob Burtschin, 31, kanssa. 199-senttinen Air Force -yliopiston kasvatti on pelannut koko ammattilaisuransa pientä piipahdusta Espanjan pääsarjassa lukuunottamatta Saksan Bundesliigassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia