Naisten SM-sarjan viime kevään finalistit Huima ja Catz kohtasivat lauantaina sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella ennen joulutaukoa. Catz käänsi vierasottelun nimiinsä murskaavan toisen jakson turvin, jonka myötä lappeenrantalaiset hakivat 59-72 (25-45)-voiton. Voittoihin illan otteluista selvisivät myös pääkaupunkiseudun joukkueet ToPo, Kerava ja Honka.
Kotkalaisten Peli-Karhujen kahdeksan ottelun mittaiseksi yltynyt voittoputki naisten SM-sarjassa katkesi lauantaina. HoNsU puristi Brandi Davisin viime hetkien vapaaheitoilla voiton Peli-Karhuista pistein 76–75 (44–42). Illan muut voittajat olivat Tapiolan Honka ja Lappeenrannan Catz.
Voitokkaan lokakuun jälkeen marraskuun otteluissaan kompastellut ToPo hyvitti kuun alussa Tapiolan Hongalle kärsimänsä suurieroisen kotitappion jyräämällä espoolaiset 76–66 (42–25). Emäntien tehokolmikon muodostivat Niina Laaksonen, Venlakaisa Hölttä ja Vilma Kesänen. Illan toisessa ottelussa HoNsU kumosi Keravan Energia Teamin 80–71 (45–41).
Kotkalaisen Peli-Karhujen moottori yski lokakuun naisten SM-sarjaotteluissa, mutta marraskuussa Seppo Kurjen suojatit ovat päässeet uuteen iskuun. PeKa haki sunnuntaina jo kuluvan kuukauden kuudennen voittonsa pudistelemalla ToPoa kotonaan pistein 88–65 (48–25). Puhtaalla pelillä kuluvan kuukauden aikana jatkaa myös Forssan Alku, joka kukisti sunnuntaikierroksella HyPon.
Vasta 14-vuotias Riina Kärkkäinen pommitti Äänekosken Huimalle 20 pistettä ja käynnisti joukkueensa karkumatkan perättäisillä koreillaan, kun Huima löi kotonaan Tapiolan Hongan 84–71 (46–47). ToPo ja BC Nokia ylsivät puolestaan jatkoaikavoittoihin kotisaleissaan, ja Turun Riento päihitti uudistuneen Hyvinkään Pontevan vieraskentällä.
Naisten SM-sarjan lokakuun yllätysjoukkue Tapiolan Honka kärsi toisen perättäisen tappion, kun korin alla riehunut HoNsU jyräsi Hongan Jyväskylässä 77–59 (42–25). Pyhäinpäivän muissa otteluissa Lappeenrannan Catz kasvatti sarjajohtoaan lyömällä Keravan Energia Teamin, Huima nousi Riennon ohi viime hetkillä ja PeKa kasvatti BC Nokian tappioputkea.
Naisten SM-sarjassa nähtiin sunnuntaina vertaansa vailla oleva jännitysnäytelmä, kun sarjan ainoat tappiottomat joukkueet Tapiolan Honka ja Lappeenrannan Catz iskivät yhteen. Voittajana kärkijoukkueiden taistosta selvisi Catz, joka nujersi kynsin hampain taistelleen Hongan jatkoajalla 91–104 (46–47, 89–89).
Vilma Kesäsen seitsemän pisteen putki loppuhetkillä kantoi Torpan Pojat 57–56 (27–30)-kotivoittoon jyväskyläläisestä HoNsUsta naisten SM-sarjan lauantaikierroksella. Keravan Energia Team haki kauden toisen voittonsa kaatamalla BC Nokian ja Forssan Alku ylsi voittoon Äänekoskella vain seitsemän pelaajan voimin.
Viime kaudella naisten I divisioonan mestaruuden voittaneen BC Nokian kauden 2012/13 ensimmäinen SM-sarjavoitto antaa vielä odottaa itseään. Torstaina nokialaiset taipuivat Jyväskylässä HoNsUlle lukemin 81–57 (42–29).
Kaudella 2011/12 SM-sarjan avausvoittonsa vasta tammikuussa hakenut Keravan Energia Team pääsi tällä kaudella avausvoiton makuun jo neljännellä runkosarjaottelussaan päihittämällä Hyvinkään Pontevan kotonaan 95–83 (59–47). Lappeenrannan Catz ja Tapiolan Honka jatkoivat puolestaan tappiottomien ottelujen sarjaansa.
Tapiolan Honka, Lappeenrannan Catz ja kotkalainen Peli-Karhut jatkoivat voittojaan naisten SM-runkosarjan toisella kierroksella sunnuntaina. Kauden ensimmäiset voittonsa hakivat puolestaan Forssan Alku, joka pesi Hyvinkään Pontevan ja HoNsU, joka kukisti toisen nousijajoukkueen Turun Riennon.
Viime kauden SM-hopeajoukkue Äänekosken Huima otti koripallon naisten SM-sarjakauden avauspisteet kaatamalla paikallisvastustajansa HoNsU Jyväskylän tuloksella 78-71 (39-27).
Naisten SM-runkosarja saa varaslähdön torstaina, kun viime keväänä voiton päähän mestaruudesta jäänyt Äänekosken Huima saa jyväskyläläisen HoNsUn vieraakseen. Nuorentunut Huima pyrkii tutun päävalmentajan Mervi Nurmen sekä ikinuoren Kenya Robinsonin opeilla takaisin kevään finaalitaistoon, kun taas HoNsUn tavoitteena on lunastaa pudotuspelipaikka.
Jyväskyläläisen HoNsUn naisten SM-sarjajoukkue on tehnyt alkavaa kautta koskevan pelaajasopimuksen viime keväänä Oregonin yliopistosta valmistuneen amerikkalaispelinrakentaja Nia Jacksonin, 23, kanssa. Jackson aloittaa ensimmäisen kautensa ulkomailla.
Naisten koripallon SM-runkosarjassa nähtiin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen suomalainen pistekärki, kun Espoo Teamin Niina Laaksonen mätti palloa sukkaan 17,8 pisteen keskiarvolla. Edellinen pistetilaston kärjessä nähty suomalainen oli Pussihukkien Heli Roukanoja kaudella 2005/06.
Forssan Alku ansaitsi kotiedun ensi viikolla alkaviin naisten puolivälieräotteluihin päihittämällä runkosarjan päätöskierroksella HoNsUn vieraissa 54–69 (23–31). Päätöskierroksen muihin voittoihin ylsivät Catz, Huima ja Espoo Team.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia