Suomen naisten koripallomaajoukkueen valmistautuminen kesäkuun EM-karsintoihin jatkui voitokkaana joukkueen hakiessa sunnuntaina Tikkurilassa toisen perättäisen voittonsa Tanskasta. Ottelu oli lähes toisinto lauantaisesta Suomen onnistuessa karistamaan tanskalaiset kannoiltaan aina rutiinitasolla pelatessaan. Suomi vei ottelun suurinumeroisesti 90-60 (43-29).
Suomen naisten koripallomaajoukkue käynnisti maaottelukautensa hakemalla lauantaina Tikkurilan Urheilutalolla 79-58 (43-26)-voiton Tanskasta. Viikko sitten valmistautumisensa kesäkuun EM-karsintoihin aloittanut Suomi jäi vielä kauaksi parhaastaan, mutta joukkueen taisteleva yleisilme sekä runkopelaajien ja uusien kasvojen suoritukset lupaavat hyvää jatkon kannalta.
Suomen koripallomaajoukkueiden maaottelukesä starttaa viikonloppuna, kun naisten maajoukkue kohtaa kotimaaotteluissaan Tikkurilan Urheilutalolla lauantaina (14.5.) ja sunnuntaina (15.5.) Tanskan. Kotiyleisöllä on mahdollisuus nähdä maajoukkuekauden avausotteluissa parketilla mm. huippukauden Kreikassa pelannut Tiina Sten, paluun maajoukkuepaitaan tekevä Reetta Piipari sekä joukkueen tuorein vastustus, amerikansuomalainen Krista Gross.
Tommi Koskisen valmentama Suomen naisten koripallomaajoukkue aloittaa valmistautumisensa kesäkuussa pelattaviin EM-karsintoihin kohtaamalla Tanskan ja Portugalin Tikkurilassa pelattavien tuplamaaotteluiden merkeissä. Tanskan Suomi kohtaa kahdesti 14.-15.5. ja Portugalin 21.-22.5. Koskinen on nimennyt naisten maajoukkuerinkiin sekä tuttuja konkareita että uusia kasvoja.
Naisten SM-sarjan hallitseva mestarijoukkue Catz Lappeenranta tasasi otteluvoitot 1-1:een voittamalla toisen finaalin Kotkan Peli-Karhuja vastaan numeroin 77–65. PeKan peli oli vieraskentällä jännittynyttä, eikä se löytänyt aseita Catzin kovaa hyökkäyskalustoa vastaan.
Kotkan Peli-Karhut nujersi kotiareenallaan vierailleen Catz Lappeenrannan lukemin 89–65 (38–38) naisten SM-sarjan finaaliavauksessa keskiviikkona. Seuraavan kerran finalistit ottavat mittaa toisistaan perjantaina Lappeenrannassa.
Lappeenrannan ja Kotkan välinen tie on tullut viime vuosina ainakin riittävän tutuksi Peli-Karhujen ja Catzin naisjoukkueille. Naisten koripallomestaruus ratkeaa jo neljännen kerran viiden viime kauden aikana kaakonkulman kaksikon taistelussa. Emäntänä otteluissa aloittaa Catzin Steveco Areenalle vieraakseen saava Peli-Karhut.
Catz Lappeenranta kukisti välierissä Espoo Teamin otteluvoitoin 3–0 ja eteni naisten SM-sarjan finaalipeleihin. Sunnuntaisessa kamppailussa kotikentällään pelannut Catz voitti espoolaiset niukasti luvuin 68–66 (33–36). Mestaruutta puolustavalle Catzille finaalipaikka on jo viides peräkkäinen.
Suoraan koripallon naisten SM-sarjan välieriin selvinneet runkosarjan kärkijoukkueet Kotkan Peli-Karhut ja Lappeenrannan Catz avasivat semifinaalivaiheen pelit kotivoitoilla. PeKa kaatoi tiistai-iltana ToPon pistein 76-65 (43-35) ja Catz Espoo Teamin 76-55 (50-26). Loppuotteluun pääsee kolmella voitolla.
Naisten SM-runkosarjan jo voittanut Peli-Karhut peittosi vieraakseen Kotkaan saapuneen Äänekosken Huiman numeroin 87–69 (33–38) naisten SM-sarjan lauantain pelikierroksella. PeKan paras oli Linda-Lotta Lehtoranta, joka heitti komeat 23 pistettä.
Naisten SM-sarjakakkonen Lappeenrannan Catz pyyhki parkettia vieraaksi saapuneella Keravan Energia Teamilla luvuin 75–48 (42–23). Lauantain toisen SM-sarjamittelön vei nimiinsä Forssan Alku, joka nitisti Espoo Teamin.
Koripallon naisten SM-sarjan kärkijoukkue Peli-Karhut oli lauantaina tyly emäntä Kotkassa vierailleelle Forssan Alulle. Loppulukemat Karhulan liikuntahallissa olivat 92-54 (52-26).
Espoo Team kasvatti kotivoittoputkensa jo seitsemään otteluun, kun se löylytti naisten SM-sarjakärki Peli-Karhut lauantaina Tapiolan urheilutalolla näytöslukemin 89–64 (39–29). Voitolla Espoo kavensi PeKan sarjajohdon kahteen pisteeseen. Lauantaina voittoihin viilettivät myös Huima, Catz ja HoNsU.
Peli-Karhut vahvisti asemiaan koripallon naisten SM-sarjan piikkipaikalla, kun se voitti lauantain kierroksella sarjakakkosena olleen Huiman vieraskentällä. Äänekoskelaiset taipuivat kotonaan niukin lukemin 72-74 (35-41). Myös Catz, Espoo Team ja ToPo olivat lauantaina voitokkaita.
Kotkan Peli-Karhut nousi keskiviikkona yksin koripallon naisten SM-sarjan kärkipaikalle. PeKa kaatoi sarjassa kolmantena olevan Lappeenrannan Catzin kotonaan pistein 76-65 (30-36).
Koripallon naisten SM-sarjan kärkijoukkue Peli-Karhut kärsi lauantaina yllättävän kotitappion. Espoo Basket Team haki Kotkasta täpärän voiton pistein 75-74 (41-29) ja tiivisti samalla tilannetta sarjan ylemmässä kastissa. Lauantain muut naisten SM-voitot menivät Huimalle ja ToPolle.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia