Namika Lahti uusi mestaruutensa 22-vuotiaiden miesten SM-sarjassa torstai-iltana pelatun toisen finaaliottelun jälkeen yhteistuloksella 206–158. Kaksiosaisessa finaalissa Turun Aura Basketilla ei ollut mahdollisuuksia taistella lahtelaisten leveämpää materiaalia vastaan.
Mikko Kyrö, 26, on solminut sopimuksen SM-Koriksessa pelaavan Namika Lahden kanssa pelikaudeksi 2003-2004. Näin Kyrö tekee paluun Joensuussa vietettyjen opintovuosien jälkeen kasvattajaseuraansa. Lisäksi Lahti on allekirjoittanut jatkosopimuksen Sami Pekkolan, 19, kanssa.
Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.
Kolme I divisioonan joukkuetta miesten Suomen Cupissa pudottanut Kisis kohtasi lauantaina odotetussa kamppailussa hallitsevan Suomen mestarin ja Cup-voittajan Hongan. Entisten SM- ja maajoukkuetähtien miehittämä Kisis pysyi Hongan vauhdissa 23 minuuttia, mutta joutui lopulta antautumaan lukemin 94-67.
Torstaina Lapualla 20-vuotiaiden miesten virallisen maaottelun pelanneet Suomi ja Viro kohtasivat perjantaina epävirallisemmissa merkeissä Kuortaneen Urheiluopistolla. Joukkueiden kokoonpanot olivat kokeneet lisäyksiä ja etenkin Viro hyötyi vahvistuksistaan. Viron nuoret voittivat NOKIA Teamin harjoitusottelussa lukemin 84-75.
NOKIA Teamista koottu 20-vuotiaiden miesten maajoukkue veti torstaina pidemmän korren virolaisista ikätovereistaan Lapualla. Helpolla Viro ei kuitenkaan isäntiään päästänyt. Suomen voittolukemat kirjattiin jatkoajan jälkeen 82-79.
Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle viisipäiväiselle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.
Suomi – Ruotsi 1-0. Siinä saldo Ahvenanmaalla pelatuista koripallomaaotteluista kautta aikojen. Suomalaisten tilastollisen johtoaseman varmisti 20-vuotiaiden maajoukkue, joka kohtasi ruotsalaiset ikätoverinsa myöhään tiistai-iltana Maarianhaminassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia