Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi lauantaina Tallinnan Youth Baltic Cupin toisessa ottelussaan Latvialle 58-78. 18-vuotiaat suomalaistytöt puolestaan kohtasivat Vilnassa Liettuan, joka vei maaottelun nimiinsä 52-88.
Suomi kohtasi perjantaina illansuussa Viron sekä 20-vuotiaiden että 18-vuotiaiden miesten koripallomaaotteluissa. Loukkaantumisten riivaama 20-vuotiaiden ryhmä kaatui Virolle 57-68, mutta 18-vuotiaat veivät alkuvaikeuksien jälkeen oman ottelunsa nimiinsä 62-59.
Suomen 18-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue onnistui vajaamiehisenäkin haastamaan ikäluokkansa maailman huippuihin kuuluvan Liettuan keskiviikkona Anyksciaissa. Kolme jaksoa tasaisena pysynyt ottelu kääntyi liettualaisille päätösneljänneksellä, jonka isännät veivät nimiinsä 34-15. Liettua voitti maaottelun 94-69 (43-33).
Tapiolan Hongan miesten I divisioonajoukkue Honka Akatemia vahvistuu kokeneella huippupelaajalla, kun 27-vuotias seuran oma kasvatti Olli Nikitin tekee paluun joukkueeseen.
Suomen nuorten koripallomaajoukkueet saalistivat Tukholman Solnassa järjestetyistä koripallon PM-kisoista kaksi hopeasijoitusta ja yhden pronssisijoituksen. Alla ottelukohtaiset tilastopaketit PM-turnauksen otteluista sekä joukkuekohtaiset tilastotiivistelmät.
Tapiolan Hongan miesten I divisioonajoukkue Honka Akatemia on solminut sopimuksia pelikaudelle 2008-09. Valmentajana jatkaa kolmannen kautensa joukkueen peräsimessä aloittava 25-vuotias Jussi Syrjänen. Syrjänen valmentaa myös Tapiolan Hongan A-poikien edustusjoukkuetta. Uutena pelaajana Honka-paitaan siirtyy Antti Raami.
18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen koripallomaajoukkueet aloittivat Pohjoismaiden mestaruusturnauksen Tukholman Solnassa vaihtelevalla menestyksellä. Parhaan startin turnaukseensa saivat 18-vuotiaat pojat, jotka rynnivät avausottelussa Islannin kumoon lukemin 82-69 ja päihittivät vapunpäivänä Tanskan selvin lukemin 82-61.
Suomen 18-vuotiaiden poikien päivän toisessa ottelussa Ruotsi kaatui komeasti lukemin 88-56. Ottelun tehokkaimpana pelaajana hääri koko turnauksen loistanut Sasu Salin. Lisäksi Samuli Vanttaja pelasi turnauksen parhaan pelinsä.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueella oli Baltic Sea Cupin kolmantena pelipäivänä urakka edessä, kun ohjelmassa oli kaksi ottelua. Joukkue kohtasi aamupelissään Puolan, joka Susi-paitojen hyvästä suorituksesta huolimatta voitti ottelun luvuin 74-68.
Suomen 18-vuotiaat pojat pääsivät esiintymään Baltic Sea Cupin toisena pelipäivänä televisiokameroiden edessä, kun vastaan asteli isäntäjoukkue Viro. Suomalaiset viihtyivät kameroiden edessä hyvin ja puolustivat itselleen turnauksen ensimmäisen suomalaisvoiton lukemin 78-55.
Korisliigassa kolmantena olevan Espoon Hongan ja kroatialaisen takamiehen Ivan Cubelan, 23, tiet ovat eronneet. Alkukaudella ToPon riveissä esiintynyt 201-senttinen Cubela ehti pelata Hongan paidassa kolme ottelua, joissa hän heitti keskimäärin 11,3 pistettä ja otti kolme levypalloa.
Baltic Sea Cupin avauspäivän toisessa Suomen ottelussa 18-vuotiaat pojat kohtasivat Euroopan A-tasolla pelaavan Latvian. Latvia osoitti paremmuutensa voittamalla Suomen luvuin 70-51. Espoon Honkaa edustava Sasu Salin oli yksi suomalaisonnistuja tuplalukemillaan.
Suomen 16-vuotiaat pojat eivät aikailleet nollatessaan EM-kisojen avauspäivänä kärsityn 31 pisteen tappion Montenegroa vastaan. Sääntöjen rajamailla puolustanut Ruotsi piti Suomen hyökkäystä pinteessä 30 minuutin ajan, kunnes MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin aloitti oman shownsa. Ruotsi jäi Suomen jalkoihin lukemin 66-62 (33-37).
Suomen 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue aloitti B-divisioonan EM-kisamaratoninsa Makedonian Skopjessa, joka kärvistelee 40 asteen helteessä. Kolmenkymmenen minuutin ajan ennakkosuosikki Montenegron kannoilla roikkunut Suomi sai täystyrmäyksen ottelun päätösneljänneksellä, jonka raivokkaasti prässännyt avausvastustaja vei nimiinsä 36-13. Montenegro voitti ottelun 66-97 (40-44).
Tiistaina Viron näytöstyyliin kukistanut 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue sai keskiviikkona vastaansa sisuuntuneen isäntäjoukkueen. Hurjalla intensiteetillä pelannut Viro raivasi salama-alun myötä johtonsa kymmeneen pisteeseen, eikä päästänyt Suomea enää kamppailemaan voitosta. Tallinnan taistelun pisteet jäivät Viroon 77-61 (38-27).
Liettuassa peliään EM-kisakuntoon hioneet 18- ja 16-vuotiaat pojat sekä 16-vuotiaat tytöt päättävät Baltian leirityksensä torstaina. Leirityksen viimeiset harjoitusottelut pelattiin keskiviikkona. Päivän saldona Suomen osalta oli voitto ja kaksi tappiota.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia