Tapiolan Hongan miesten I divisioonajoukkue Honka Akatemia on solminut sopimuksia pelikaudelle 2008-09. Valmentajana jatkaa kolmannen kautensa joukkueen peräsimessä aloittava 25-vuotias Jussi Syrjänen. Syrjänen valmentaa myös Tapiolan Hongan A-poikien edustusjoukkuetta. Uutena pelaajana Honka-paitaan siirtyy Antti Raami.
Nuorten koripallon PM-turnaus Tukholman Solnassa jatkui lauantaina suomalaisittain mallikkaasti, kun sinivalkoiset hakivat voiton kaikista viidestä pelaamastaan ottelusta. 16-vuotiaat pojat rypistivät voiton molemmista päivän aikana pelaamistaan otteluista, kun taas 16-vuotiaat tytöt ja 18-vuotiaat pojat rynnistivät voitoillaan sunnuntaisiin finaalipeleihin.
18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen koripallomaajoukkueet aloittivat Pohjoismaiden mestaruusturnauksen Tukholman Solnassa vaihtelevalla menestyksellä. Parhaan startin turnaukseensa saivat 18-vuotiaat pojat, jotka rynnivät avausottelussa Islannin kumoon lukemin 82-69 ja päihittivät vapunpäivänä Tanskan selvin lukemin 82-61.
Suomen 18-vuotiaiden poikien päivän toisessa ottelussa Ruotsi kaatui komeasti lukemin 88-56. Ottelun tehokkaimpana pelaajana hääri koko turnauksen loistanut Sasu Salin. Lisäksi Samuli Vanttaja pelasi turnauksen parhaan pelinsä.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueella oli Baltic Sea Cupin kolmantena pelipäivänä urakka edessä, kun ohjelmassa oli kaksi ottelua. Joukkue kohtasi aamupelissään Puolan, joka Susi-paitojen hyvästä suorituksesta huolimatta voitti ottelun luvuin 74-68.
Suomen 18-vuotiaat pojat pääsivät esiintymään Baltic Sea Cupin toisena pelipäivänä televisiokameroiden edessä, kun vastaan asteli isäntäjoukkue Viro. Suomalaiset viihtyivät kameroiden edessä hyvin ja puolustivat itselleen turnauksen ensimmäisen suomalaisvoiton lukemin 78-55.
Korisliigassa kolmantena olevan Espoon Hongan ja kroatialaisen takamiehen Ivan Cubelan, 23, tiet ovat eronneet. Alkukaudella ToPon riveissä esiintynyt 201-senttinen Cubela ehti pelata Hongan paidassa kolme ottelua, joissa hän heitti keskimäärin 11,3 pistettä ja otti kolme levypalloa.
Baltic Sea Cupin avauspäivän toisessa Suomen ottelussa 18-vuotiaat pojat kohtasivat Euroopan A-tasolla pelaavan Latvian. Latvia osoitti paremmuutensa voittamalla Suomen luvuin 70-51. Espoon Honkaa edustava Sasu Salin oli yksi suomalaisonnistuja tuplalukemillaan.
Koriliigaa johtavan ToPon voittoputki venyi keskiviikkokierroksella 11 pelin mittaiseksi, kun Tampereen Pyrintö kukistui Helsingissä pistein 93-88 (49-46). Jo numerot kertovat, että sarjataulukossa yhdeksäntenä oleva Pyrintö antoi kärkijoukkueelle hyvän vastuksen.
Suomen nuorten maajoukkueiden valmentajat palkitsivat lauantaisen Suomi-Islanti-maaottelun puoliajalla joukkueidensa ansioituneet ”tiimipelaajat”. Puhelinjätti Nokia jakoi ”tiimipelaajille” palkinnoksi tuliterät N73-älypuhelimet. N73-puhelin taskussaan pääsivät Energia Areenalta poistumaan Lotta Richter (16-vuotiaat tytöt), Henna Salomaa (18-vuotiaat tytöt), Antti Kanervo (18-vuotiaat pojat) ja Tero Laitinen (20-vuotiaat miehet). Sasu Salin (16-vuotiaat pojat) sai palkintonsa EHBT-turnauksen A-poikien finaalin yhteydessä sunnuntaina.
Makedonian Skopjessa järjestetyissä 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa nähtiin sellainen erikoisuus, että kahdeksasta ottelusta kuusi voittoa napannut joukkue päätyi lopulta pelaamaan kisasijoista 11.-12. Suomi ei antanut lauantaisen Belgia-tappion kuitenkaan masentaa, vaan päätti EM-kisat voittamalla Viron tavaramerkikseen muodostuneen tiukan puolustuksen turvin 51-53 (15-30).
Suomen voittoputki kasvoi perjantaina jo kuuden ottelun mittaiseksi Makedoniassa järjestettävässä 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-turnauksessa. Itävalta piinasi Suomea täydet 40 peliminuuttia, kunnes leveästä suomalaiskaartista nousi jälleen uusi sankari: FoKoPon Markus Molenius nosti voittokorin hyökkäyslevypallosta vain 11 sekuntia ennen ottelun loppua. Suomi vei ottelun 62-63 (34-41).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue koki lauantaina kuuden perättäisen maaotteluvoiton putken katkeavan. Sijoitusottelua edeltävässä ranking-ottelussa Suomi sai vielä viimeisellä sekunnilla mahdollisuuden yrittää voittokoria, mutta Belgia nipisti niukan 64-66 (28-30) voiton suomalaisten nenän edestä. Suomi pelaa huomenna EM-kisojen sijoituksesta 10.-11.
Riemukkaan voiton Ruotsista napannut Suomen 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue jatkoi sunnuntaina erinomaisia otteitaan ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi repäisi puoliajan jälkeen Saksaa vastaan reilun johdon, eikä luovuttanut enää johtoa vaikka Saksa rynni lopussa kovaa rinnalle. Suomi voitti toisen perättäisen ottelunsa lukemin 57-62 (30-31).
Niukat EM-kisavoitot Ruotsista ja Saksasta napannut 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi maanantaina ennakkoon selvästi heikommaksi povattua Norjaa vastaan. Norjalaiset roikkuivat kuitenkin suomalaisten kannoilla aivan ottelun viimeiselle kymmenminuuttiselle asti, jolloin Suomi otti rutiinilla ohjat käsiinsä. Suomi voitti kolmannen perättäisen ottelunsa 65-55 (29-24).
Suomen 16-vuotiaat pojat eivät aikailleet nollatessaan EM-kisojen avauspäivänä kärsityn 31 pisteen tappion Montenegroa vastaan. Sääntöjen rajamailla puolustanut Ruotsi piti Suomen hyökkäystä pinteessä 30 minuutin ajan, kunnes MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin aloitti oman shownsa. Ruotsi jäi Suomen jalkoihin lukemin 66-62 (33-37).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia