Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet kokoontuu yhteen ensi viikon maanantaina 24.7. Päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut kesän rinkiin 22 pelaajaa, jotka pelaavat elokuun aikana kahdeksan ottelua. Neljästi kotiyleisönsä edessä Hyvinkään Martinhallissa esiintyvän Naarassusien päätavoite on marraskuussa alkavat EM-karsinnat vuoden 2019 EM-kisoihin.
Joensuulaisen Kataja Basketin toiseen Suomen mestaruuteen kolmen kauden sisään johdattanut Teemu Rannikko, 36, nimettiin toisen kerran urallaan Korisliigan finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP). Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP) palkittiin puolestaan ensimmäistä kertaa urallaan Helsinki Seagullsin Antto Nikkarinen, 26.
Seurahistoriansa ensimmäisen Suomen mestaruuden voittanut Hyvinkään Ponteva karkeloi myös kauden parhaiden palkitsemisgaalassa. Taru Tuukkanen palkittiin niin Naisten Korisliigan vuoden pelaajana kuin SM-finaalien vuoden pelaajanakin, Bria Goss haki vuoden ulkomaalaisvahvistuksen pystin Hyvinkäälle ja Miikka Sopanen nimettiin vuoden valmentajaksi.
Naisten Korisliigaa päättyneellä kaudella Kouvottarien riveissä pelannut Emma Tuominen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistosarjaan Indiana University – Purdue University Fort Wayneen (IPFW). IPFW:ssä on jo ennestään suomalaisverta, kun nuorisomaajoukkuetoveri Sofia Rajala on sitoutunut Tuomisen kanssa samaan yliopistoon.
Naisten Korisliigan runkosarja päättyi täyden kierroksen merkeissä, kun voittoihin päätöskierroksella ylsivät Peli-Karhut Huimasta (61-100), Kouvottaret Vimpelin Vedosta (47-60), Catz Espoon Unitedista lukemin 95-87, Hyvinkään Ponteva Helmi Basket HBA:sta 57-85 sekä Espoo Basket Team Forssan Alusta 55-77.
Naisten Korisliigan täydellä lauantaikierroksella voittoihin ylsivät HyPo Peli-Karhuista lukemin 68-81, Espoo United Forssan Alusta 63-74, ViVe puolestaan kaatoi EBT:n vieraissa luvuin 60-80, Kouvottaret murskasi Huiman 99-60 ja Catz haki vierasvoiton Helmi Basket HBA:sta loppuluvuin 69-85.
Kovaan vireeseen äitynyt Peli-Karhut kasvatti voittoputkensa jo kuuteen, kun Helmi Basket HBA jäi vastaantulijaksi Steveco Areenalla ja PeKa kaahasi kotivoittoon lukemin 95-55 (53-27).
Naisten Korisliigan lauantai piti sisällään kolme ottelua, joista jokainen päättyi tahollaan lopulta selvin numeroin. Espoo United haki sarjapisteet Äänekoskelta numeroin 120-69 (56-34), Peli-Karhut otti Kouvottarista 76-56 (34-25) –vierasvoiton ja EBT otti pääkaupunkiseudun paikallisottelusta HBA:ta vastaan komean 97-57 (48-39) –kotivoiton.
Naisten Korisliigan lauantai piti sisällään kolme viihdyttävää kamppailua. Kotkassa Peli-Karhut otti niskalenkin EBT:stä lukemin 74-51 (25-28), HyPo piti Huiman kirin aisoissa ja kaatoi äänekoskelaiset 89-86 (40-39) ja FoA taisteli komean 88-83 (39-44, 75-75)–jatkoaikavoiton HBA:sta.
Naisten Korisliigassa pelattiin kiihkeä kierros, kun kärkikamppailussa Hyvinkään Ponteva kukisti Espoo Unitedin jatkoajan jälkeen 92-88 ja niin ikään jatkoajalle venyneessä ottelussa Peli-Karhut haki vieraspisteet Forssan Alusta 97-99. Myös Kouvottaret haki vierasvoiton Espoo Basket Teamistä luvuin 51-66 ja Vimpelin Veto kaatoi Helmi Basket HBA:n kotonaan lukemin 79-58.
Naarassusissa viime marraskuussa debytoinut Sofia Rajala, 18, on valinnut seuraavan kauden yliopistokseen Indiana University – Purdue University Fort Waynen (IPFW), joka pelaa NCAA:ssa ykköstasolla. 182-senttinen Karhun Pojat -kasvatti pelaa tällä hetkellä avainroolissa Naisten Korisliigassa Helmi Basket HBA:ssa.
Naisten Korisliigan kahden ottelun sunnuntaikierroksella nähtiin kaksi suurinumeroista kotivoittoa, kun Lappeenrannan Catz jyräsi Helmi Basket HBA:n yli luvuin 103-68 (57-29) ja Espoo Unitedille kirjattiin 98-63 (43-38) -kotivoitto Forssan Alusta.
Naisten Korisliigan kolmen ottelun keskiviikkokierroksella voittoihin ylsivät Espoo United, joka murskasi vieraissa Helmi Basket HBA:n luvuin 103-68 (34-63), Äänekosken Huimasta 69-68 (35-32) -kotivoiton nipistänyt Espoo Basket Team sekä kotonaan Vimpelin Vedon lukemin 81-69 (40-41) kaatanut Forssan Alku.
Naisten Korisliigassa pelattiin toiseksi viimeinen kierros ennen joulutaukoa, jossa voitokkaina olivat Peli-Karhut, joka kukisti Espoo Unitedin lukemin 91-79 (41-37) sekä Kouvottaret, joka murskasi Helmi Basket HBA:n 84-50 (40-22).
Naisten Korisliigan keskiviikkokierroksella hallitseva Suomen mestari Catz kaatoi kolmen perättäisen tappion jälkeen Äänekosken Huiman 102-82 (50-39), EBT nousi 70-73 (38-30) -vierasvoittoon Kouvottarista ja Vimpelin Veto haki vieraspisteet Helmi Basket HBA:sta lukemin 66-82 (25-41).
Naisten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta naisten EM-karsintojen jälkeen yhden ottelun voimin, kun Äänekosken Huima kaatoi Helmi Basket HBA:n kotonaan lukemin 92-65 (54-31).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia