Salon Vilpas ryhdistäytyi toisessa SM-pronssiottelussa hävittyään ensimmäisen osaottelun 44 pisteellä. Salolaisten 92-86-vierasvoitto ei kuitenkaan vienyt pronssisia mitaleita Namika Lahdelta, jonka kautta komisti myös joulukuussa voitettu Suomen Cup -mestaruus.
Namika Lahti oli omaa luokkaansa miesten Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina. Raivoisan kotiyleisönsä kannustamana lahtelaiset säilyttivät Final Fourin kotikenttätaian ja nappasivat ylivoimaisella esityksellä Cup-kannun Pyrbasketin nenän edestä lukemin 96-75.
SM-Koriksen viides ja ratkaiseva finaali oli juuri niin huikea taistelu kuin odotettavissa olikin. Lahden Jäähallin nelituhantisen yleisön riemuksi kotijoukkue Namika Lahti käänsi jännitysnäytelmän edukseen lukemin 79-76. Näin Lahti pääsi juhlimaan seuran historian ensimmäistä Suomen mestaruutta.
Vuoden ammattilaiskokemusta viime kaudella Keski-Euroopasta hakeneet Tom Gustafsson ja Teemu Laine palaavat kotikonnuilleen Lahteen ja SM-sarjajoukkue Namika Lahden miehistöön.
Suomen Koripalloliiton juhlavuosi lähtee käyntiin hyvissä merkeissä. Liiton 60. toimintavuosi lähtee liikkeelle tasapainoisen 15,2 miljoonan markan budjetin kanssa. Lisäksi lajin asema on vakaalla pohjalla ja koripallon suosio on harrastajamäärien valossa kasvussa. Koripalloa harrastaa Suomessa yli 100.000 pelaajaa, joista rekisteröityneitä yli 16.000. Juhlavuosi tuonee mukanaan uuden ennätyksen harrastajamäärissä. Lajin tulevaisuus näyttää 2000-luvulle siirryttäessä erinomaiselta, sillä lajin…
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia