Tallinnan vuotuisen Baltic Sea Cupin avauspäivä sai suomalaisittain kehnon aloituksen, kun kaikki suomalaisjoukkueet joutuivat taipumaan Latviaa vastaan. Parhaan pelin pelasivat 18-vuotiaat pojat, jotka joutuivat tunnustamaan Latvian paremmakseen lopulta 71-58 (30-29).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue käänsi kurssinsa täydellisesti lauantai-illan Tanska-tappion jälkeen, ja kuritti B-divisioonan EM-kisojen pronssiottelussa Sloveniaa pistein 96–62 (51–37). Turnauksen yhdeksästä ottelustaan kahdeksan voittanut Suomi pelaa kesällä 2014 16-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kilpailuissa.
Mikko Larkaksen luotsaama Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue onnistui hakemaan suurinumeroisen voiton Israelista jo toisena perättäisenä päivänä. Suomi haki keskiviikkoisen 21 pisteen voittonsa jatkoksi komean 63–46 (20–19)-voiton torstaina Tikkurilassa.
Suomen nuorten maajoukkueet nautiskelivat torstaina ”hattutempun” voittamalla kaikki kolme pelaamaansa maaottelua. Tripla-tuplan urakoinut Tuomas Hirvonen ja 25 pistettä nakannut Shawn Hopkins olivat 18-vuotiaiden poikien nimimiehet EM-kisavoitossa Norjasta, Edon Maxhuni upotti voittokorin 16-vuotiaiden poikien Englanti-ottelussa ja 16-vuotiaat tytöt hakivat vakuuttavan voiton Saksasta.
Shawn Hopkins aloitti kolmosillaan Suomen kirin, kun 18-vuotiaat pojat nujersivat EM-jatkosarjan avausottelussa Saksan jatkoajalla 85–82 (42–44, 77–77). Myös 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt pääsivät keskiviikkona maaotteluiden makuun.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maaottelu avasi voittotilinsä B-divisioonan EM-kisoissa kolmannella yrittämällä, kun Kypros kaatui nautinnollisen esityksen jälkeen murskaluvuin 82–37 (37–16). Suomen miesten haastajamaajoukkue ylsi puolestaan universiadien parhaimpaan suoritukseensa jyräämällä Tshekin 70–52 (34–23).
Suomen naisten haastajamaajoukkue sai viidennellä yrittämällä voittotilinsä auki Kazanin universiadeissa. Suomen ja Mongolian tasoero oli ilmiselvä jo ylösheitosta alkaen, ja Suomi rullaili lopulta iloisesti 84–38 (47–10)-murskavoittoon.
Suomen 16-vuotiaat pojat pelasivat tiensä PM-pronssille esittämällä turnauksen parasta puolustuspeliään ja kukistamalla Ruotsin pistein 62–51 (40–28). Suomi haki PM-kisoista mitalien värisuoran, sillä 18-vuotiaat pojat juhlivat PM-kultaa ja 16-vuotiaat tytöt hakivat PM-hopeaa 16-vuotiaiden poikien PM-pronssin lisäksi.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue upotti hurjat 19 kolmen pisteen heittoa PM-kisojen päätöspäivän aattona Norjaa vastaan. Suomi tykitti Norjan nurin loppupistein 101–66 (44–35) ja varmisti neljännellä perättäisellä voitollaan ikäluokan Pohjoismaiden mestaruuden. Myös kolme muuta suomalaisjoukkuetta nappasivat lauantailta voitot.
Suomen 18-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen kolmas PM-kisapäivä toi mukanaan joukkueiden kolmannet voitot. 18-vuotiaat pojat kaatoivat viihdyttävässä ja runsaskorisessa ottelussa Islannin 97–91 (39–38), kun taas 16-vuotiaat tytöt olivat Islantia vastaan ylivoimaisia pistein 80–46 (40–22).
Suomen 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet peittosivat Tanskan korisnuorten Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivänä Ruotsin Solnassa. Tanska sinnitteli viimeiseen asti suomalaisten kannoilla kaikissa Suomen voittopeleissä, mutta suomalaisten intensiteetti ja puolustus olivat lopulta tanskalaisille liikaa.
Suomen juniorimaajoukkueet kuittasivat Ruotsin Solnassa pelattavien vuotuisten PM-kisojen toisenakin pelipäivänä kolme voittoa neljästä mahdollisesta. 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt hakivat toiset perättäisvoittonsa Viron kustannuksella ja 16-vuotiaat pojat hakivat turnauksen ensimmäisen voittonsa.
Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkue otti maukkaan revanssivoiton Norjan 16-vuotiaista pojista perjantai-aamupäivänä. Eilen niukasti Norjalle taipuneet ”sudenpennut” veivät ottelun pistein 63–50 (31–29).
Tampereen Pyrinnön C-pojat ja Äänekosken Huiman C-tytöt päättivät C-nuorten SM-sarjakauden 2011/12 mestaruusjuhliin. Pyrintö peittosi poikien loppuottelussa Hongan 60–64 ja Huima tyttöjen loppuottelussa Karhun Pojat 65–55.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia