Yliopistosarjojen runkosarjat lähenevät Yhdysvalloissa loppuaan. Loppuakseen ei sen sijaan ota Tuukka Kotin edustaman Providencen niukat tappiot. Tuoreimman pisteen tappion Providencelle tarjoili Notre Dame. Seuraavassa sähkeitä USA:sta.
Ensimmäistä kauttaan Yhdysvaltain yliopistokoripalloilussa rynnistävä Shawn Huff on viime peleissään antanut kuulua itsestään. Nimenomaan Valparaisossa pelaavan suomalaisnuorukaisen kaukoheittopeli on mennyt niin sanotusti putkeen.
Suomalaispelurit ovat tehtailleet henkilökohtaisia ennätyksiään Yhdysvaltain yliopistokoripallossa. Ennätystahdissa ovat olleet Mainen Olli Ahvenniemi, Valparaison Shawn Huff sekä St. Francisin opinahjoa New Yorkissa edustava Sami Pekkola. Seuraavassa suomalaissähkeitä USA:sta.
Suomalaislaituri Tuukka Kotin hyvät esitykset USA:n yliopistokentillä jatkuvat. 204-senttinen Kotti pisti jo kolmannen kerran kuluvalla kaudella uusiksi piste-ennätyksensä. Kotti heitti ottelussa Wichita Statea vastaan 22 pistettä.
Yhdysvaltain parhaaksi yliopistojoukkueeksi arvioitu Wake Forest sai kauden tähän mennessä kovimman vastuksensa, kun se kohtasi varhain torstai-aamuna Suomen aikaa Tuukka Kotin Providencen. Wake Forest piti voittosuhteensa (4-0) puhtaana 79-67-voitollaan.
Makedonian koripallomaajoukkue osoittautui juuri niin vaaralliseksi vastustajaksi kuin ennakkoon osattiin pelätäkin, kun se iski yhteen Suomen kanssa Espoossa lauantaina. Makedonia heitti itselleen suomalaissydämet särkeneneen 87-78-voiton ja jatkaa EM-karsintalohkon kärjessä puhtaalla pelillä. Suomelle tappio tiesi sitä, että toiveet noususta karsintojen A-divisioonaan romahtivat teoreettisen spekulaation varaan.
Kun Suomen miesten koripallomaajoukkue iskee yhteen Espoon LänsiAuto Areenalla lauantaina 18.9. klo 17 alkaen Makedonian kanssa, kelpaa Suomelle vain voitto. Vain siten Suomi pitää mahdollisuudet noususta EM-karsintojen A-divisioonaan omissa käsissäan. Maajoukkueen kapteeni Hanno Möttölä puhkui intoa tuikitärkeän ottelun aattona.
Suomen koripallomaajoukkue avasi voittotilinsä B-divisioonan EM-karsinnoissa, kun se kaatoi Luxemburgin Espoossa keskiviikko-iltana lukemin 97-64. Suomelle jäi kuitenkin rutkasti petrattavaa – etenkin asennepuolelle. Päävalmentaja Henrik Dettmann tunnusti ottelun jälkeen ”häpeävänsä joukkueen puolesta”.
Miesten koripallomaajoukkue avasi lauantaina B-divisioonan EM-karsinnat karvaalla vierastappiolla Georgialle. Kolmen NBA-pelurin tähdittämä Georgia onnistui vääntäytymään ”amerikanapu” Shammond Williamsin johdolla lopulta 85-78-voittoon oltuaan tappiolla lähes puolen tunnin ajan. Suomi onnistui kuitenkin pitämään lukemat siedettävinä ajatellen lohkovoittoa, jota maajoukkue edelleen janoaa.
Suomen koripallomaajoukkue sai erinomaisen kenraaliharjoituksen tililleen, kun Tanska joutui joukkueen tallottavaksi viimeisessä harjoitusottelussa ennen EM-karsintoja. Kolmoskaaren takaa peräti 60 pistettä tällännyt Suomi nitisti tanskalaiset Helsingissä pelatussa maaottelussa murskalukemin 122-70.
Suomen koripallomaajoukkueelle jäi rutkasti parantamisen varaa maanantaihin, kun se kohtaa toistamiseen Tanskan Töölön Kisahallissa, Helsingissä. Sunnuntaina Suomi jätti itsestään vaisun kuvan, vaikka voittikin EM-karsintojen toiseksi viimeisessä harjoituspelissään Tanskan Lahdessa lukemin 83-64.
Miesten koripallomaajoukkue otti maukkaan voiton kolmanneksi viimeisessä harjoitusottelussaan ennen EM-karsintojen alkua. Suomi kaatoi Tallinnassa pelatussa maaottelussa Viron Teemu Rannikon ja Jyri Lehtosen viimeisen minuutin vapaaheittojen turvin lukemin 82-80.
Koripallon ystäville on tarjolla neljä maaottelua neljässä päivässä ensi perjantaista alkaen. Naisten maajoukkue viimeistelee EM-karsintakuntoaan Espoossa ja Helsingissä 3.-4.9. pelattavilla maaotteluilla Ruotsia vastaan. Miesten maajoukkue ottaa puolestaan mittaa Tanskasta Lahdessa ja Helsingissä 5.-6.9.
Ruotsia vastaan pelattu miesten tuplamaaottelu sai suomalaisittain komean jälkimmäisen osan, kun Suomi murjoi Lappeenrannassa perjantaina 93-54-voiton länsinaapureista. Lopputulos on maiden maaotteluhistorian kolmanneksi nöyryyttävin tappio Ruotsille ja suurin yli 40 vuoteen.
Suomen koripallomaajoukkue isännöi voitokkaasti tuplamaaottelun ensimmäistä osiota Ruotsia vastaan torstai-iltana Kouvolassa. Upean puolustuspelinsä ansiosta Suomi karisti vieraansa kyydistä jo ensimmäisellä puoliajalla ja rynni 77-61-voittoon. Joukkueet kohtaavat toistamiseen perjantaina Lappeenrannassa.
Belgia veti myös torstai-iltana pidemmän korren, kun se kohtasi toistamiseen Suomen koripallomaajoukkueen kotikentällään. Lukemin 77-86 tarjoillusta tappiosta huolimatta Suomen pelistä löytyi kosolti hyvääkin. Suomi pelasi lupauksia antavan avauspuoliskon, jonka jälkeen Suomi oli peräti 17 pisteen johtoasemassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia