Sunnuntai oli kiireinen päivä nuorten SM-parketeilla. Kauden ensimmäiset nuorten mestarit kruunattiin, kun WB/Capitals (A-tytöt) ja HNMKY (B-pojat) hakivat finaalien toiset otteluvoittonsa ja veivät siten nimiinsä ikäluokkiensa Suomen mestaruudet. B-poikien SM-pronssi irtosi HoNsUn matkaan, ja lisäksi sunnuntaina pelattiin A-poikien ja B-tyttöjen SM-välieriä.
Kouvolan Kouvot jylläsi A-poikien SM-finaaliin kukistamalla KTP:n välieräsarjassa toistamiseen, kun taas Honka Akatemia haki lauantaina välierien avausvoiton Namika Lahdesta. B-tyttöjen SM-välierien ensimmäiset otteluvoitot irtosivat Tapiolan Honka I:lle ja BC Nokialle.
HoNsUn vahva vire naisten SM-sarjassa jatkuu. HoNsU voitti lauantaina viidennen kerran kuudessa ottelussa, kun vahvasti puolustaneet jyväskyläläiset nipistivät Keravan Energia Teamia 87–67 (37–29). SM-sarjan kärkijoukkueet Catz ja PeKa kohentelivat asemiaan sijoilla 1.-2. ja Huima paranteli jalansijaansa pudotuspelitaistelussa kaatamalla Alun.
Suomen nuorten maajoukkueet eivät säälineet länsinaapuria Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, vaan ”Sudenpennut” jylläsivät neljään komeaan voittoon Ruotsista lauantaina. Suomen 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat selvisivät turnausvoittajiksi omissa ikäluokissaan voitettuaan kaikki kolme otteluaan.
Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet jyräsivät näyttäviin voittoihin isäntämaa Virosta Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Cupin toisena päivänä. Pojat voittivat ottelunsa 77–45 (39–20) ja tytöt 63–33 (28–19). 18-vuotiaat tytöt puolestaan karkasivat tiiviillä puolustuksellaan kotijoukkueelta 48–40 (31–20).
Vuotuinen Baltic Sea Basketball Cup käynnistyi torstaina Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt ja pojat saivat avauspäivänä vastaansa Latvian vastaavien ikäluokkien maajoukkueet. Suomalaisjoukkueista voittoihin selvisivät avauspäivänä 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat, jotka peittosivat Latvian trilleriotteluissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia