Ninni Salmi, 26, siirtyi vuodenvaihteessa Vimpelin Vedosta Saksan Bundesliigan kärkiseuroihin lukeutuvan Herner TC:n riveihin. Salmi pääsi samalla toteuttamaan yhden tavoitteistaan.
Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.
Kotikaupungistaan Lahdesta maajoukkueympyröihin tiensä raivannut Luukas Vaara, 23, sai päättyneestä seurajoukkuekaudesta rautaisannoksen kovuutta ja itseluottamusta Saksan Pro A:n Phoenix Hagenin paidasta. Vaikka peliminuutit jäivät Saksassa vähiin, on Vaara, 207 cm, lähtenyt maajoukkuekesään tarkoituksenaan osoittaa potentiaalinsa kansainvälisellä tasolla.
Päättyneen seurajoukkuekauden 2022-23 kenties suurin yllättäjä oli helsinkiläislähtöinen Rekolan Urheilijoiden kasvatti Federiko Federiko, 211 cm ja 22 vuotta. Federiko osoitti ensimmäisellä kaudellaan Pittsburghin yliopistossa olevansa kansainvälisen tason koripalloilija, ja susikesän 2023 alussa hän kertoo epäröimättä tavoitteekseen paikan MM-kisajoukkueessa.
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.
Koronakesän 2020 susileirityksessä Touko Tainamo jyräsi treenipelaajan paikalta tiensä maajoukkuemiehistöön. Viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana MuKin kasvatti on kasvanut korkoa Denverin NCAA-joukkueessa ja on saapunut Susijengi Rising Stars -ryhmään kaukoheittotaidolla varustettuna vanhan koulukunnan korinalusjyränä.
Aatu Kivimäen, 26, ura on ollut viimeiset kolme vuotta vahvassa nousukiidossa. Kevään 2021 Suomen mestaruutta seurasi aloittavan pelinrakentajan paikka Saksan Pro A:n kärkijoukkue Tübingenissa ja keväällä 2023 nousu Saksan Bundesliigaan. Susijengi Rising Stars -leiritykseen Kivimäki saapuu kokemuksen ja itsevarmuuden siivittämänä.
Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.
Elina Koskimies, 26, pelasi toisen kautensa Saksan liigassa Angels Nördlingenin riveissä. Koskimies nautti suurta vastuuta kauden aikana ja kausi meni pääosin positiivisesti sekä joukkueelta että henkilökohtaisesti.
Murphyn koripalloilevan veljessarjan kuopus, Tomas, teki ensiesiintymisensä Suomi-paidassa kesällä 2016 alle 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisoissa Helsingissä. Murphyn, 204 cm ja 25 vuotta, viime vuodet ovat olleet vuoristorataa, mutta mies on nyt iskussa, motivoitunut ja valmis kiskomaan jälleen susipaidan päälleen maajoukkueympäristössä.
Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.
Ensiesiintymisensä Susijengissä kesän 2021 Okinawan turnauksessa tehnyt Jacob Grandison, 25, on palannut kahden vuoden jälkeen Suomeen. Viisivuotisen yliopistotaipaleena Dukessa vietettyyn seniorikauteen päättäneen Grandisonin tähtäimessä tänä kesänä ovat kilpailu paikasta MM-joukkueeseen sekä eurooppalaisen koripallon opettelu ennen ammattilaisuraa.
Vaikka Ville Tahvanainen, 22, on viettänyt viimeiset neljä vuotta Yhdysvaltojen NCAA-liigassa, on hänen nimensä suomalaiselle koripalloväelle tuttu niin nuorisomaajoukkuekentiltä kuin Susijengistäkin. Helsingin NMKY:n kasvatti on nyt palannut Atlantin takaa Suomeen tavoitteenaan ammattilaisura ja intensiivisempi sitoutuminen maajoukkuetoimintaan.
Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.
Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia