Espanjan Liga Femenina 2:ssa pelaa tällä kaudella kolme suomalaista. Elina Koskimies aloittaa toisen kautensa GDKO Ibaizabalin joukkueessa ja hän sai täksi kaudeksi joukkuekaverikseen Helmi Tulosen. Lisäksi Anniina Äijänen aloittaa toisen kautensa Universitario de Ferrolin joukkueessa.
Viime kaudella Espanjan kolmostasolla LEB Platassa pelannut Edon Maxhuni teki tänä kesänä sopimuksen virolaisen Pärnu Sadamin kanssa. Toiseen ammattilaiskauteensa valmistautuva Maxhuni on valmis ottamaan kehityksessään uuden askeleen eteenpäin.
EBT:n pelinrakentaja ja luottopuolustaja Lotta Hämäläinen, 24, vasta kolkuttelee ikänsä puolesta urheilijan kulta-aikoja. Korisliiga-kokemusta Hämäläiseltä ei kuitenkaan puutu, sillä hän aloittaa ensi viikonloppuna ja kymmenennen kautensa naisten Korisliigassa.
Kesken viime kauden belgialaisjoukkue Pepinsteriin siirtynyt Anissa Pounds jatkaa seurassa myös tällä kaudella. Pounds aloittaa nyt ensimmäisen kokonaisen kautensa seurassa.
Marius van Andringa teki kesällä Ranskan kolmostasolla LM1:ssä pelaavan CEP Lorientin kanssa sopimuksen ja samalla van Andringa aloitti ensimmäisen kautensa ulkomailla. Van Andringa on ollut iloinen uudesta etapista urallaan.
Itävallassa sarjakausi alkaa viikonloppuna ja suomalaisittain mielenkiintoisin joukkue on ehdottomasti Swans Gmunden. Anton Mirolybov aloittaa toisen kautensa joukkueen päävalmentajana apunaan Aleksi Koskinen. Lisää suomalaisväriä joukkue sai tällä kaudella, kun Daniel Dolenc kirjoittaa uuden luvun omalla urallaan pelatessaan ensimmäistä kauttaan ulkomailla.
Awak Kuier teki kesällä italialaisen Ragusan kanssa sopimuksen ja aloittaa ensimmäisen kautensa ammattilaisena. Kuier antoi jo osviittaa siitä mitä tuleman pitää kauden alla pelatussa Supercupissa. Pelaaja itse lähtee kuitenkin jalat maassa kauteen.
Alexander Madsen aloittaa toisensa kautensa hallitsevan Latvian mestari VEF Riian joukkueessa. Madsen on parin edelliskauden ajan tuskaillut loukkaantumisten kanssa, mutta niiden suhteen on vihdoin valoa tunnelin päässä.
Ruotsin sarjassa nähdään tällä kaudella kolme suomalaispelaajaa, kun Ninni Salmi ja Sandra Karsten aloittavat ammattilaisuransa Wetterbydgen Sparksin riveissä. Isabella Kaukopaasi sen sijaan aloittaa toisen kautensa Visbyn joukkueessa.
Kobrien kokoonpano voi vaihdella vuositasolla, mutta yhteistä jokaiselle kohta yhdeksästä Korisliiga-kaudesta on Jussi Turja. Kolmekymppinen Turja on Kobrat-ikoni, jonka mieleen ei ole edes pälkähtänyt ajatus jossain muualla pelaamisesta Korisliiga-nousun jälkeen.
Annika Holopainen aloittaa neljännen kautensa ammattilaisena ja kesällä hän otti suunnakseen Islannin ja reykjavikilaisen KR:n joukkueen. Holopaisella on odotettavissa iso rooli joukkueessa ja hän on siihen valmis tarttumaan.
Espanjan Liga Femenina käynnistyy tulevana viikonloppuna ja tällä kaudella sarjassa nähdään kaksi suomalaispelaajaa, kun Sara Rokkanen ja Marianne Kalin aloittavat ammattilaisuransa CB Bembibren joukkueessa.
Italialaisessa Vanoli Cremonassa pelaavan Topias Palmin kesä oli varsin vuoristoratamainen. Ensin seurasta ilmoitettiin, ettei se pysty pelaamaan Serie A:ssa tulevaa kautta, mutta kurssi saatiin kääntymään ja seura pysyi pystyssä. Palmi on aloittanut vahvasti uudistuneessa joukkueessa ja lähtee toiveikkaana tulevaan kauteen.
Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan maajoukkuekesän 2020 versio Susiladiesista on urheilullinen, liikkuva ja aktiivinen. Malliesimerkki näistä kolmesta ominaisuudesta on rautoja hipova 21-vuotias Magdalene Agyei.
Vähän yli vuosi sitten Carolina Kert, 19, ei ollut pelannut yhtään maaottelua missään ikäluokassa. Edelliskesä täyttyi haastajamaajoukkueen ja 20-vuotiaiden naisten otteluilla, vuodenvaihde siirrolla Tallinna Ülikooliin ja nyt loppukesästä hänellä on mahdollisuudet debytoida Susiladiesissa.
Kesän 2020 Open Gym-sessioihin ahkerasti osallistunut Susijengi-kapteeni Shawn Huff, 36, istahti tällä viikolla kentän laidalle todistamaan keski-iältään 22,5-vuotiaan Susijengin kahta voittoa Virossa. Jo 200 A-maaottelua pelannut Huff pitää kehityksen suuntana erinomaisena ja odottaa, että Viron peitonneista pelaajista löytyy taitoa ja tuoretta jalkaa myös tuleviin EM-karsintoihin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia