Päävalmentaja Henrik Dettmann nimesi Viro-maaotteluihin valmistautuvan 14 pelaajan ryhmään peräti viisi Susijengin ensikertalaista. Susijengi-debytantit Daniel Dolenc, Tuukka Jaakkola, Lassi Nikkarinen, Remu Raitanen ja Touko Tainamo uskovat kykyynsä auttaa joukkuetta.
Peräti 145 A-maaottelun ja 731 maaottelupisteen veteraani Mikko Koivisto otti ainoana arvokisoja käyneenä susipelaajana osaa Susijengin Lohjan Kisakallion leiritykseen viime viikolla. Susijengin tulevaisuuden jaosto teki Koivistoon vaikutuksen erityisesti vauhdinpidollaan ja urheilullisuudellaan.
Tuskin yhdenkään Korisliigan pelaajan tähti on ollut viimeisen parin vuoden aikana yhtä kovassa nousussa kuin ToPo Juniorit-kasvatti Henri Kantosella, 198 cm ja 22 v. Kevään 2018 kehittynein pelaaja ja Suomen mestari, keväällä 2020 yleisöäänestyksessä Korisliigan MVP:ksi valittu Kantonen kärkkyy nyt mahdollisuuttaan lyödä läpi Susijengissä.
BC Nokian juniorimyllystä maailmalle lähtenyt 195-senttinen ja 25-vuotias Shawn Hopkins palasi viime syksynä kotimaahansa neljän Yhdysvalloissa viettämänsä kauden jälkeen. Jo debyyttikausi Korisliigassa osoitti, että ”Pikku-Hopi” ei ole pelkästään lennokas donkkaaja, vaan kansainvälistä uraa havitteleva ja kovaa vauhtia kehittynyt jokapaikanhöylä.
Edon Maxhunin juniorimaajoukkueura hakee vertaistaan. Pelaamassaan 125 nuorten ja haastajien maaotteluissa Hyvinkään Pontevan kasvatti on liekittänyt korisukkaa yhteensä 1809 pisteen edestä. Susijengi-debyyttinsä vuosi sitten tehnyt Maxhuni on nyt murtautumassa jengiin ennen kaikkea pohjattomalla itseluottamukselle varustettuna energiapelaajana.
Nuorten maajoukkueryhmän Valtteri Mervola, 18, on jo rikkonut Kataja Basketin kasvattien yli 40 vuotta vanhan seuraennätyksen maaottelupisteissä. Tulevaisuuden tavoitteena siintää Susijengi, mikä tarkoittaa todennäköisesti jo toisen seuraennätyksen rikkomista.
Sasu Salinin Teneriffa lähti korkein odotuksin Espanjan liigan kauden päättäneeseen lopputurnaukseen, mutta joukkueen tie tyssäsi jo alkulohkoon. Se ei kuitenkaan himmentänyt joukkueen muuten vahvaa kautta.
Bayern Münchenin kausi päättyi pettymykseen, kun hallitseva mestari jäi Saksan Bundesliigan lopputurnauksessa puolivälierävaiheeseen. Petteri Koposen mukaan koko kausi oli kaikin puolin hankala.
Daniel Janssonin kuusi vuotta kestänyt valmennustaival Ulmin kanssa päättyi ainakin toistaiseksi Bundesliigan lopputurnauksen välierään. Seuraavaksi Janssonia odottavat Tigers Tübingenin päävalmentajatehtävät.
Iisalon veljesten Tuomaksen ja Joonaksen valmentama Merlins Crailsheim jäi Saksan Bundesliigan lopputurnauksessa jumbosijalle. Päävalmentaja Tuomas Iisalo oli kuitenkin tyytyväinen lopputurnauksen antiin ja kokonaisuudessaan sensaatiomaiseen kauteen.
Espanjan koripallokausi viedään loppuun 12 joukkueen lopputurnauksena. Sasu Salinin Teneriffa lähtee hakemaan lopputurnauksesta menestystä.
Saksan Bundesliigan kauden päättävä turnaus käynnistyy lauantaina. Frankfurt Skylinersin apuvalmentajana toimiva Daniel Herbert uskoo joukkueensa yllätysmahdollisuuksiin.
Saksan Bundesliigan lopputurnaus käynnistyy lauantaina ja Petteri Koposen Bayern München lähtee puolustamaan mestaruutta. Koposen mukaan lopputurnauksesta ei tule helppoa ja siinä piilee yllätysmomentti.
Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Merlins Crailsheim lähtee viikonloppuna Bundesliiga-kauden päättävään lopputurnaukseen haastavista lähtökohdista.
Ella Salminen, 21, ei ole välttämättä säväyttänyt sinua junnupelaajana, mutta aikuispelaajana kyllä. Salminen on noussut pyöreän nollan junnumaajoukkuekokemuksella Susiladies-rinkiläiseksi, jonka tulevaisuudessa kiiltää ulkomaankentät.
Edon Maxhuni, 22, vaihtoi täksi kaudeksi USA:n yliopistokentät Euroopan ammattilaisparkettiin pelattuaan espanjalaisen Gran Canarian reservijoukkueessa. Maxhuni oli kokonaisuudessaan tyytyväinen kauden antiin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia