Hyvinkäällä kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto teki tukun päätöksiä, jotka edistävät liiton toimintaa ohjaavaa iskulausetta ”enemmän ja parempia pelaajia”. Valmentajien koulutustasovaatimusten hyväksymisen lisäksi liittovaltuusto teki päätöksen nuorten pelaajien entistä vapaammasta liikkumisesta.
Suomen Koripalloliitto ottaa valtakunnallisissa sarjoissaan käyttöön valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset. Päätöksen myötä valmentajalta edellytetään kullakin sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään täydennyskoulutuksella. Vaatimustason nosto koskee niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoja.
Suomen Koripalloliiton katukorisrekka on jälleen liikkeellä ja ensimmäisen pysähdyksensä se suoritti perjantaina Keravalla. Liiton katukoriskiertue Pohjola Street Basket piipahtaa toukokuussa kaikkiaan 18 paikkakunnalla ja liikuttaa tuhansia alakoululaisia.
III divisioonien lopputurnaus pelattiin edellisten divisioonien lailla Honkahallilla viikonloppuna. Turnauksen aikana nähtiin monta kutkuttavan jännittävää kamppailua, joiden lopputulos varmistui aivan ottelun loppuhetkillä. Äärimmäisen tiukkoja taistoja kannustamassa oli paljon äänekästä koriskansaa.
Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin lauantaina 5.5.2012 Hyvinkäällä.
Eteläisen alueen II divisioonat pelattiin päätökseen viime viikonloppuna Espoossa. Pohjois-Tapiolan koululla, Tapiolan urheiluhallilla sekä Honkahallilla pelattiin 15 finaalia ja pronssiottelua semifinaalien jatkoksi. Varsinkin Honkahallilla siis riitti jälleen vilinää ja vilskettä ja tunnelma oli katossa. Seuroja oli edustettuna kuusi enemmän (yhteensä 24 seuraa) kuin edellisen viikonlopun ensimmäisen divisioonan aluefinaaleissa (18 seuraa).
Koripalloliiton ensimmäinen koulutustaso, Tule ohjaajaksi -kurssi, järjestetään Helsingissä sunnuntaina 6. toukokuuta. Tule ohjaajaksi -koulutuksen tavoite on antaa aloittaville ja uusille ohjaajille perustietoja ja -taitoja lasten ohjaamisesta sekä innostaa ohjaajia etenemään koulutuspolulla.
Koripalloliitto järjestää vuoden aikana neljä 11-14-vuotiaille pelaajille suunnattua All Star -leiriä. Leirien tarkoituksena on opastaa nuoria kohti tavoitteellisen koripalloharjoittelun uraa. Toisena tavoitteena on kartoittaa potentiaalisia tulevaisuuden maajoukkuepelaajia ympäri Suomen. Tänä vuonna All Stars –leirityksensä aloittavat 1998 – 2000 syntyneet pojat ja tytöt.
Eteläisen alueen 1. divisioonan aluefinaaleissa pelattiin viikonlopun aikana 64 ottelua. Näistä kahdeksan pelattiin Pohjois-Tapiolan koululla ja kaksi Tapiolan urheiluhallissa. Honkahalli isännöi 54 peliä, jonka seurauksena kenkävuori hallin eteisessä oli vaikuttava. Kaikki Honkahallilla vierailleet lähtivät kuitenkin omissa jalkineissaan pois. Sen sijaan juomapullojen löytötavaraosasto karttui taas usealla pullolla.
Keskisen alueen palkitut kaudella 2011-2012 A-tytöt Ulriikka Nuolikoski ViVe A-pojat Miikka Markkanen HoNsU B-tytöt Elina Liias MU B-pojat Tanel Tiainen HoNsU C-pojat Touko Lahti MU C-tytöt Riina Kärkkäinen Huima minipojat Jussi Myllyniemi Karhu minitytöt Vilma Suomi Huima mikropojat Kalle Koivunen Huima mikrotytöt Annika Ahonen MU Valmentaja Jukka-Pekka Kujala ViVe Seuratyö Harri Valkki Salama Tuomari Sari…
Pelaajat Suomen 18-vuotiaiden sekä 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen toukokuun ensimmäiselle maajoukkueleirille on valittu. Leiri järjestetään 3.-6.5. Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä.
URHOtv tuo alkaneella viikolla korisväen kotisohville kiihkeitä tunnelmia niin Korisliigan puolivälieristä kuin välieristäkin. HUOM! Uutista päivitetty 16.4. klo 20:35.
Yli 1,7 miljoonaa suomalaista radionkuuntelijaa viikoittain tavoittava Radio SuomiPop on lisännyt lauantain ohjelmistoonsa ajankohtaisohjelman, joka keskittyy Korisliigan kuulumisiin. ”Korisviitonen”-nimisen ohjelman ensimmäinen lähetys kuullaan lauantaina.
Basket.fi-nettipalvelu jatkaa historian kirjoittamista – kirjaimellisesti. Korisliiga-kauden huipentuessa Suomen Koripalloliitto on julkaissut miesten pääsarjahistorian kaikkien pelikausien tiedot tuloksineen ja tilastoineen. Samalla on julkaistu pääsarjassa kautta aikain esiintyneiden pelaajien uratilastot.
Koripalloliitto järjestää erotuomarin jatkokurssin Tampereella 2.5. ja 3.5.2012 Varalan urheiluopistolla.
Pyörätuolikoripallon SM-sarjakausi huipentuu viikonloppuna Leppävaaran liikuntahallilla Espoossa. Suomen mestaruudesta kisaavat BC Sisu, TSI sekä Pussihukat.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia