Erotuomarin peruskurssi järjestetään kahtena arki-iltana tiistaina 23.11. ja torstaina 25.11.2010 Lappeenrannassa.
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.3. Fyysisen harjoittelun perusteet Joensuu, Rantakylän liikuntahalli, karttalauantai 4.12.2010 9:30-18:00sunnuntai 5.12.2010 9:30-17:15Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön valmennuskokemusta. Vaatimukset Taso…
Korisliigan otteluohjelmassa joulukuun 17. päivälle merkitty Honka-Kouvot on siirretty pelattavaksi jo tulevana perjantaina (19.11.). Ottelu käynnistyy Tapiolan Urheiluhallilla klo 18:30.
Suomen miesten koripallomaajoukkueen ja Vantaan Energian välinen yhteistyö jatkuu myös vuonna 2011, jolloin Suomi tavoittelee pääsyä ensi elo-syyskuussa Liettuassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen.
Suomen Valmentajat ja Suomen Urheiluopisto toteuttavat yhdessä kolmannen Urheilijasta valmentajaksi (URVA) –koulutuksen. Nykyisille ja entisille huippu-urheilijoille suunnatun koulutuksen hakuaika päättyy 31.12.2010 ja koulutus käynnistyy helmikuussa 2011.
Suomen Koripalloliitto ry ja Veikkaus Oy ovat solmineet uuden yhteistyösopimuksen. Sopimus kattaa kauden 2010-2011, ja siinä on myös optio kaudelle 2011-2012.
Koripallon Suomen cupien välieräparit arvottiin maanantaina Helsingissä. Arpa heitti miesten cupissa vastakkain otteluparit ToPo-Korihait ja Kataja-Honka. Naisten Suomen cupissa finaalipaikasta mittelevät parit FoA-ToPo ja Espoo Team-EBT Akatemia.
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.1. Perustietoa koripallosta ja harjoittelusta Lohja, Metsolan koulu, Eloniemenkatu 1lauantai 22.1.2011 9:00-18:00sunnuntai 23.1.2011 9:00-17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Aloittelevat ohjaajat tai ohjaavaksi aikovat, 15 vuotta täyttäneet. Vaatimukset Ei…
Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssit Salossa 18.11. ja 23.11.2010 sekä Tampereella 25.11. ja 30.11.2010
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.1. Perustietoa koripallosta ja harjoittelusta Nokia, Myllyhaan koulu, Hirsimäenkatu 30 lauantai 29.1.2011 9:30–18:00 sunnuntai 30.1.2011 9:30–17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Aloittelevat ohjaajat tai ohjaavaksi aikovat, 15 vuotta täyttäneet.…
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.3. Fyysisen harjoittelun perusteet Lohja, Metsolan koulu, Eloniemenkatu 1 lauantai 2.4.2011 10:00–18:00 sunnuntai 3.4.2011 9:00–17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön…
Koripallovalmennuksen II-tasotutkintoja järjestetään vuonna 2011 kaksi kurssitusta. Kursseille otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta kurssikelpoista osallistujaa.
Koripallovalmennuksen II-tasotutkintoja järjestetään vuonna 2011 kaksi kurssitusta. Kursseille otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta kurssikelpoista osallistujaa.
TASO I – Korpallon peruskoulutustaso 1.2. Opettaminen ja taidon oppimisen perusteet koripallossa Lohja, Metsolan koulu, Eloniemenkatu 1 lauantai 12.3.2011 9:30-18:00 sunnuntai 13.3.2011 9:30-17:15Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo…
TASO I – Korpallon peruskoulutustaso 1.2. Opettaminen ja taidon oppimisen perusteet koripallossa Oulu, Karjasillan koulu, Lintulammentie 7 lauantai 16.4.2011 9:30-18:00 sunnuntai 17.4.2011 9:30-17:15Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo…
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.1. Perustietoa koripallosta ja harjoittelusta Loimaa, Loimaan yhteiskoulu, Puistokatu 16lauantai 29.1.2011 9:00–18:00sunnuntai 30.1.2011 9:00–17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Aloittelevat ohjaajat tai ohjaavaksi aikovat, 15 vuotta täyttäneet. Vaatimukset Ei…
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia