Koripalloliiton Eteläisen alueen toimisto on muuttanut Olympiastadionilta SLU-taloon Pasilaan.
Suomalainen koripallo lähtee nousuun lajin harrastajamäärää kasvattamalla sekä lajin näkyvyyttä ja julkisuuskuvaa parantamalla.
Neljännet valtakunnalliset valmennuspäällikköpäivät järjestettiin Vierumäellä 20.–22.5. Mukana oli 39 osallistujaa 22 seurasta eli lähes puolet Suomen lisenssipelaajista oli edustettuna.
Tapiolan Honka säilytti kaudella 2004–2005 asemansa Suomen suurimpana koripalloseurana. Kyseiset tiedot käyvät ilmi Koripalloliiton seurakohtaisista lisenssitilastoista.
Tasavallan presidentti on myöntänyt perjantaina 20. toukokuuta Koripalloliiton entiselle toiminnanjohtajalle Pekka Litmaselle liikuntaneuvoksen arvonimen.
Oulun NMKY on vakiinnuttanut asemansa Pohjois-Suomen suurimpana koripalloseurana. Toimintamme edelleen kehittämiseksi haemme työntekijää osa- tai kokoaikaiseen työsuhteeseen.
JBT on Suomen Koripalloliiton junioriturnaus, jonka järjestelyoikeus myönnetään liiton jäsenseuralle tai useamman seuran yhteenliittymälle. Suomen Koripalloliitto tekee kirjallisen sopimuksen järjestävän tahon kanssa, jossa määritellään turnauksen järjestelyihin ja talouteen liittyvät asiat. Tänä vuonna turnaus pelataan 10-12.6. Nokialla .
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto kokoontui kevätkokoukseensa Helsinkiin. Valtuusto käsitteli kokouksessaan Koripalloliiton viime vuoden toiminnan, asetti taloudelliset raamit ensi vuodelle ja hyväksyi sääntöihin muutoksia.
Koripallokauden 2005-06 ulkomaalaiskiintiöt eri sarjatasoilla olivat Suomen Koripalloliiton liittohallituksen esityslistalla perjantaina (13.5.). Hallitus päätti säilyttää ulkomaalaiskiintiöt ennallaan Sparliigassa, naisten SM-sarjassa sekä naisten I divisioonassa. Sen sijaan miesten I divisioonan kiintiöön tuli muutos, kun sarjassa sallitaan tulevalla kaudella kaksi EU- ja ETA-alueen ulkopuolista vahvistusta.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on perjantaina (13.5.) pitämässään kokouksessa päättänyt pestata Jyri Lohikosken, 29, liiton koulutuspäälliköksi. Lohikosken kiinnitys on kahden vuoden mittainen. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.
Neljännet valtakunnalliset valmennuspäällikköpäivät pidetään 20.–22.5.2005 Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä.
Suomen Koripalloliitto hakee koulutuspäällikköä kahden vuoden määräaikaiseen tehtävään. Hakuaikaa on 9.5.2005 saakka. Työsuhteen tulisi alkaa viimeistään syyskuussa 2005.
Nuorten valtakunnallinen kilpailukausi 2004-2005 on 22-vuotiaiden naisten finaaliturnausta vaille valmis. Kauteen on mahtunut onnistumisia ja epäonnistumisia niin kentällä kuin myös sarjatoiminnan järjestämisen suhteen. Jälkimmäinen käy ilmi nuorten valtakunnallisia sarjoja koskevasta palautekyselystä.
Petri Selkee on ilmoittanut jättävänsä Suomen Koripalloliiton valmennuksen ja koulutuksen johtajan tehtävänsä. Selkeen lähdön taustalla ovat henkilökohtaiset syyt.
Suomen Koripalloliitto ja Suomen Spar solmivat viime marraskuussa kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka johdosta SM-koripalloa pelataan Sparliigan nimellä. Yhteistyön merkeissä toteutettiin myös Sparliiga-arpajaiset, joiden päävoitto, Chevrolet Evanda –henkilöauto, matkasi Vantaalle.
Sparliiga-kausi päättyi lauantaina Lappeenrannan NMKY:n historian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen ja sen riemukkaisiin juhliin. Ilonaihetta löytyi myös toisena kautena peräkkäin kasvaneesta yleisön mielenkiinnosta pääsarjakoripalloa kohtaan. Runkosarja antoi jo viitteitä yleisökasvusta ja pudotuspelit vain pönkittivät sitä. Sparliigassa syntyi jälleen uusi katsojaennätys.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia