Suomen Koripalloliitto järjestää Espoossa 17.-18.9. valtakunnallisen lasten valmennusseminaarin. Luennoitsijoina toimivat Suomalaiset ammattivalmentajat ja/tai ammattikasvattajat. Ilmoittautumisaika päättyy 9.9.2004.
Koripalloliiton seurojen toiminnan laatua ja laajuutta mittaavan seurakilpailun kilpailukausi päättyi 30.6.2004. Kilpailuvastausten kerääminen tapahtuu poikkeuksellisesti nyt elokuussa, johtuen kilpailuun tehdyistä uudistuksista ja syksyllä käynnistyvästä seurojen sertifiointijärjestelmästä.
Nuorten Koris Cup on monipuolinen koripallokilpailu, joka on suunnattu nuoremmille ja vanhemmille C-nuorille. Kaudella 2004-2005 turnauksissa kisailevat vuosina 1991 ja 1992 syntyneet tytöt ja pojat.
Lokakuun toisena viikonloppuna (9.-10.10.) käynnistyvän miesten SM-Koriksen otteluohjelma on julkaistu. SM-Koriksen 13 joukkuetta pelaa kolminkertaisen runkosarjan. Kullekin joukkueelle otteluita tulee 36 ja kaikkiaan maaliskuun loppupuolelle kestävässä runkosarjassa pelataan 235 ottelua.
Koripallosta kiinnostuneita hemmotellaan tänä syksynä toden teolla. Kun miesten maajoukkue on pelannut ensimmäiset EM-karsintaottelunsa syyskuun puolivälissä, tuo kansainvälinen Opel Cup –turnaus nähtäväksi kotijoukkue Espoon Hongan lisäksi kolme eurooppalaista huippujoukkuetta. Suomalaista koripallosyksyä lämmittävät Helsingin Jäähallissa 22.-23.9. pelattavassa turnauksessa Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon edustama italialainen Scavolini Pesaro, Jukka Matisen saksalaisseura Opel Skyliners sekä Arvidas Saboniksen liettulainen…
Espoolainen Tapiolan Honka säilytti kaudella 2003-04 asemansa lisenssimäärillä mitattuna Suomen suurimpana koripalloseurana. Karhun Pojat on suurin tyttökorisseura. Eniten lisenssimääräänsä edellisestä kaudesta kasvatti puolestaan Porvoon Tarmo, jonka 78 lisenssin kasvu on hyvä osoitus koripallon suosion kasvusta Porvoossa. Kyseiset tiedot käyvät ilmi Koripalloliiton tekemistä seurakohtaisista lisenssitilastoista.
Sekä miesten että naisten Suomen Cup -kilpailuiden ilmoittautumisaika umpeutuu 31. päivänä heinäkuuta. Suomen Cupit on tarkoitettu kaikille suomalaisille mies- ja naisjoukkueille sarjatasoon katsomatta.
Suomen Koripalloliitto on käynnistänyt oman nuorisotoimintalinjansa tekemisen. Nuorisotoimintalinjassa määritetään ne arvot ja toimintatavat, joilla suomalaista nuorisokoripalloa lähdetään jatkossa kehittämään. Nuorisotoimintalinjan keskeisenä tavoitteena on kääntää koripallon pelaajamäärät nousuun.
Nuorten SM-sarjojen pelitavat ja –aikataulut kaudelle 2004-05 ovat olleet jo hyvän aikaa koripalloväen tiedossa. Nyt on ilmoittautuminen sarjoihin käynnistynyt. Nuorten SM-sarjoihin ja valtakunnallisiin I divisiooniin tulee ilmoittautua 1.8.2004 mennessä.
Suomen Koripalloliitto ja Nokia jakavat kuluvana vuonna yhteensä kymmenen stipendiä valmentajille käytettäviksi koulutukseen. Stipendejä on kahdenlaisia: neljä valtakunnallista stipendiä á 800 € ja kuusi alueellista stipendiä á 300 €.
Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelästä oli kuluneella SM-kaudella tulla ensimmäinen suomalainen korikuningas yli 20 vuoteen. Korikuninkuus livahti ohi suun, mutta hän voitti IS-tähtikilpailun ja perjantaina Riihelä palkittiin SM-Koriksen vuoden pelaajana 2003-04. Naisten puolella vuoden pelaajan tittelin nappasi ensimmäistä kertaa urallaan Susanna Rinta, joka oli voittamassa helsinkiläisjoukkue Panttereille sen neljättä Suomen mestaruutta viiden vuoden sisällä.
Lisätietoja: /1/lomakkeet/sporttisaitti/
Vuoden 2005 alussa toimintansa aloittavien vuonna 1990 syntyneiden maajoukkueiden valmentajat on nimetty. Sekä poika- että tyttömaajoukkueet saavat päävalmentajikseen huippunimet. Poikien puolella vetovastuun ottaa Ari Tammivaara. Tyttöjen päävalmentajaksi on valittu Ensio Helimäki.
Kolmannet valtakunnalliset valmennuspäällikköpäivät pidetään 14.–16.5.2004 Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä.
Miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat ensi syyskuussa viisi EM-karsintojen otteluaan Suomen kamaralla. Pelipaikat kyseisille otteluilla on valittu. Suomen Koripalloliitto on myös solminut EM-karsintoja koskevan televisiointisopimuksen YLE:n kanssa, joka takaa kattavan näkyvyyden Suomi-koriksen lippulaivoille.
Pelikauden 2004-05 nuorten SM-sarjojen aikataulutus on valmistunut. Aikataulutukseen on tehty pieniä muutoksia saadun palautteen perusteella. Jo aiemmin on päätetty, että nuorten SM-sarjoissa sarjajärjestelmät pysyvät ennallaan kausilla 2004-05 ja 2005-06.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia