Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.
Pääkaupunkiseudun uudet yleisörajoitukset kieltävät yli 20 hengen yleisötapahtumien järjestämisen ensi maanantaista lähtien.
Joukkuelajien yhteisenä tavoitteena on taata jatko turvalliselle harrastamiselle ja sarjatoiminnalle, mutta siihen tarvitaan koko urheiluyhteisön yhteistyötä.
Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.
Koripalloliitto suosittelee Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa mahdollisten tartuntatapausten jäljittämisen helpottamiseksi. Voit ladata maksuttoman sovelluksen älypuhelimesi sovelluskaupasta.
Koripalloliiton tavoitteena on järjestää kilpailutoiminta mahdollisimman normaalisti koronapandemiasta huolimatta. Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja alueiden sarjojen pelit käynnistyvät syyskuun puolessa välissä.
Vallitseva koronapandemia vaatii ottelutapahtumiin saapuvilta katsojilta huolellista hygieniaa ja tarkkaavaisuutta. Tärkein ohjenuora on se, että ottelutapahtumiin saavutaan ainoastaan terveenä.
Suomen suurimpien palloilulajien maajoukkueiden päävalmentajat Henrik Dettmann, Jukka Jalonen, Markku Kanerva ja Petteri Nykky ilmaisevat yhteisen huolensa koronapandemian vaikutuksista suomalaisiin lapsiin ja nuoriin. Päävalmentajat peräänkuuluttavat tarkkaa harkintaa pohdittaessa lasten ja nuorten urheiluharrastustoiminnan rajoituksia.
Koripalloliiton, K-ryhmän ja koripalloseurojen yhteistyönä järjestämä Pirkka Street Basket -kiertue joudutaan valitettavasti perumaan syksyn osalta.
Suomen Koripalloliitto on perunut 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueiden osallistumisen Tallinnassa 19.-23.8.2020 pelattavaan Baltic Cupiin.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia viidennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 15.9. mennessä.
NBA-kauden sarjakauden on määrä jatkua 22 joukkueen voimin 31. heinäkuuta alkaen Disney Worldissa. Lauri Markkasen Chicago Bulls ei päässyt 22 joukkueen mukaan, mikä tarkoittaa, että joukkueen kausi on ohitse.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi ylimääräisellä kierroksella tukea koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen johdosta jäljellä oleviin kausimaksuihin.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet käynnistävät harjoituskautensa 1. kesäkuuta Helsingissä perinteisen Open Gymin merkeissä. Harjoittelu tapahtuu viranomaisten viidenkymmenen hengen kokoontumisrajoiteohjeistuksen puitteissa.
Suomen koripallonuorten maajoukkueohjelmaa on päivitetty kesälle 2020. Kesän harjoitteluryhmät ovat muuttuneet totutusta U15-U20-ikäluokkamaajoukkueista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia