18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähtee sijoitusotteluihin A-divisioonan EM-kisojen välilohko G:n kakkossijalta, kun Suomi hävisi lohkon kärkipaikan ratkaisevan ottelun Kroatialle 65-74 (26-45). 16-vuotiaat tytöt taas päättivät leirityksensä Liettuassa häviämällä Valko-Venäjälle 60-53 (32-30).
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi toisen voittonsa A-divisioonan EM-kisoissa ja G-välilohkossa voittamalla vuoristoratamaisen ottelun jälkeen Ukrainan 87-81 (36-44). Suomelta erityisen kovassa vedossa olivat Lauri Markkanen (27/10) ja Edon Maxhuni (28/4/5 syöttöä), jotka viimeistelivät pelin hyökkäyspään huipputaidoillaan.
Suomen 16-vuotiaat pojat ottivat oppia eilisestä tappiosta ja tällä kertaa Suomi jyräsi tiukan susipuolustuksen ja avoimen kentän hyökkäyksen kautta 54-63-voittoon kotijoukkue Belgiaa vastaan. 18-vuotiaat pojat taas etsivät edelleen ensimmäistä voittoaan EM-kisoissa.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähtee hakemaan alkulohko C:ssä avausvoittoon huomenna, kun tänään perjantaina Suomi joutui toteamaan Turkin paremmakseen 80-63 (45-37). Turkki keräsi kymmenen pisteen johdon avausneljänneksellä ja viimeisteli pelin puoliajan jälkeen.
Mitä yhteistä on Espanjalla, Italialla, Latvialla, Liettualla, Ranskalla, Saksalla, Serbialla, Turkilla ja Suomella? Viikonvaihteessa päättyneiden 20-vuotiaiden koripallon EM-kisojen jälkeen kyseiset maat ovat Euroopan ainoat valtiot, joiden kaikki poikamaajoukkueet ovat juuri nyt A-tasolla. Pitkän päivätyön Suomen maajoukkueohjelman uudistusten parissa tehnyt Henrik Dettmann tuntee ylpeyttä saavutuksista, ja kannustaa monen muunkin tuntevan samoin.
20-vuotiaiden miesten maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen neljän parhaan joukossa repäisemällä ratkaisevan eron Luxemburgia vastaan viimeisen neljän minuutin aikana ja voittamalla lopulta 101-83 (55-54). 16-vuotiaat pojat taas löylyttivät jo toisen kerran Englantia Susi Training Centerissä 94-55 (42-23).
16-vuotiaiden poikien maajoukkueen alkujännitys purkautui toisella neljänneksellä Englantia vastaan, kun Sudenpennut pistivät kroppansa ja mielensä likoon puolustuspäässä. Lopputuloksena 16-vuotiaat pojat avasivat maajoukkuekesänsä kotivoitolla Englannista Susi Training Centerissä 60-42 (26-16).
16-vuotiaiden poikien maajoukkue pääsee kotiotteluiden makuun, kun joukkue kohtaa Kisakallion Susi Training Centerissä vierailevan Englannin tiistaina 14.7. ja keskiviikkona 15.7. 16-vuotiaiden poikien maajoukkue valmistautuu A-divisioonan EM-kisoihin.
Suomen nuorisomaajoukkueet hävisivät neljästi Ruotsille Pohjoismaiden mestaruuskisojen päätöspäivänä. Korkeimmat sijoitukset nappasivat 16-vuotiaat pojat ja tytöt, jotka molemmat pääsivät kotimatkalle hopeamitalit kaulassaan.
Ruotsin Solnassa pidettävien Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmas päivä sai päätöksensä, kun aina vaikea vastustaja Islanti kaatui kahdesti. 16-vuotiaat tytöt nousivat vaikean alun jälkeen selkeään voittoon, kuten myös vielä voittamattomat 16-vuotiaat pojat, jotka murskasivat Islannin peräti 100-49 (48-28).
Suomen nuorisomaajoukkueet ylsivät kolmeen voittoon Norjaa vastaan Ruotsin Solnassa pidettävien Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisiksi viimeisenä päivänä. 18-vuotiaiden tyttöjen palatessa voittojen tielle, 16-vuotiaat tytöt ja pojat taistelevat huomenna turnausvoitosta länsinaapuri Ruotsia vastaan.
Pohjoismaiden mestaruuskisojen toinen päivä poiki Suomen nuorisomaajoukkueille kaksi voittoa Virosta, kun 16-vuotiaat pojat jatkavat turnauksessa tappiottomana ja 18-vuotiaat tytöt taistelivat ensimmäisen voittonsa. 16-vuotiaat pojat kieltäytyivät häviämästä ja raatoivat loppunumeroksi Viroa vastaan 77-83 (32-38).
Suomen nuorisomaajoukkueet avasivat Ruotsin Solnassa pidettävät Pohjoismaiden mestaruuskisat menestyksekkäästi, kun 16-vuotiaat pojat ja tytöt murskasivat Tanskan avausotteluissaan. Myös 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli voitokas, kun 1997-syntyneiden ikäluokka sai ensimmäisen voittonsa laadukkaasta Tanskan vastaavasta ikäluokasta.
Suomen 16- ja 18-vuotiaat pojat ja tytöt aloittavat Pohjoismaiden mestaruuskisat tänään 13.5. Solnassa, Ruotsissa, kun avausottelussa vastaan astelee Tanska. Ohessa Suomen joukkueiden kokoonpanot turnauksessa.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueiden Baltic Sea Cup Tallinnassa oli menestys, kun sekä 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt palaavat kotimaahan kultamitalit kaulassaan. Kokonaissaldona koko turnauksessa Suomi voitti yhdeksän peliä ja hävisi vain kolme.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet päättivät Baltic Sea Cupin toisen päivän viemällä Viroa neljästi Tallinnassa. Muiden joukkueiden murskatessa vastustajansa, 16-vuotiaat pojat tarjosivat jännittävimmän ottelun voittamalla Viron lopulta 68-61 (35-29).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia