


18-vuotiaiden poikien kamppailu Tanskaa vastaan oli alkuhetkistä lähtien fyysistä ja vauhdikasta. Tanskan viedessä avausneljänneksen, Suomi otti ottelun ohjakset käsiinsä Lasse Gummeruksen (14/9) kolmella peräkkäisellä kolmosella toisella neljänneksellä
Tanska kuroi puoliajan jälkeen ripeästi Suomen 5 pisteen etumatkan, mutta Suomi ryhdistäytyi ja kasvatti johtonsa kaksinumeroiseksi viimeistään päätösneljänneksellä. Tanskan loppukiri jäi tyngäksi ja Suomi korjasi 81-71 (39-34) -avausvoiton.
– Arvokas voitto kahdessa mielessä: turnaukset on aina hyvä aloittaa voittopelillä ja 1997-syntyneiden poikien historiassa olemme aikaisemmin aina hävinneet Tanskalle, päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.
– Teemu Knihtisen panos oli tänään hieno. On upea huomata, että miten ahkera ja intohimoinen harjoittelu palkitaan. Voi olla iloinen, että harjoittelu on siirtynyt myös pelaamiseen.
Knihtisen saldoksi kirjattiin 16 pistettä. Gummeruksen ja Knihtisen lisäksi kaksinumeroisiin pistelukemiin ylsivät Edon Maxhuni (16/2) ja Aatu Kivimäki (14/3).
Vastustajilta urheilullinen ja taitava takamies August Haas (25/7/5 syöttöä/5 riistoa) aiheutti eniten päänvaivaa suomalaispuolustukselle.
Lisätietoja: Ottelutilastot
16-vuotiaat pojat pääsivät nautiskelemaan
16-vuotiaiden poikien avausottelu PM-turnauksessa osoittautui murskaukseksi, kun ensimmäiset viisi minuuttia suomalaiset paukuttivat taululle 15-0. Suomen aggressiivinen puolustus pakotti tanskalaiset pääosin vaikeisiin ratkaisuihin ja summerin soidessa pöytäkirjassa komeilivat tylyt lukemat 81-47 (49-21).
– Lähtökohdat tässä vaiheessa kevättä on, että keskitymme enemmän omaan tekemiseen kuin vastustajan tekemiseen. Tänään emme onnistuneet pelaamaan ehjästi 40 minuuttia, mikä on tietysti tavoite, päävalmentaja Antti Koskelainen aloitti.
– Positiivista oli, että pojat pelasivat tänään vapautuneesti – sillä tavalla, että he selkeästi nauttivat pelaamisesta. Minuutit myös jakautuivat tasaisesti ja kaikki pääsivät pisteiden makuun.
Tasaisesti esiintyneestä Suomesta Koskelaisen kehut ansaitsivat tasapainoisen pelin pelannut Erik Waxlax (5/1/4 syöttöä/5 riistoa) ja johtajuutta kentälle tuonut Tuomo Antikainen (8/6). Korkeimman pistemäärän teki Benjamin Vanninen (10/2).
Lisätietoja: Ottelutilastot
16-vuotiaat tytöt löivät vastustajan kanveesiin
16-vuotiaat tytöt aloittivat myös loistokkaasti, kun Suomi raastoi ja juoksi avausneljänneksen 27-9. Seuraavat kolme neljännestä Suomella loppui puhti verrattuna ensimmäiseen, mutta Jussi Räikän suojatit ottivat tästä huolimatta selkeän 61-44 (43-26) -voiton.
– Ensimmäisellä jaksolla kaiken kaikkiaan löimme kaveria kanveesiin ja käytännössä voitimme sillä matsin. Kun ottaa huomioon, että takana oli raskas pitkä päivä ja näin myöhäinen peli, niin voi olla tyytyväinen, että tytöt hoitivat tasapainoisesti pelin kotiin, Räikkä kommentoi.
– Onnistujakaarti löytyi tänään kokeneista pelaajistamme: Nea Kuisma, Lotta-Maj Lahtinen ja Kiia Vaalavirta pystyivät pitämään puolustuspäässä tasonsa.
Lahtinen (12/3/4 riistoa), Kuisma (9/4) ja Vaalavirta (8/4) tekivät puolustuspään ansioidensa lisäksi Suomen korkeimmat pistemäärät.
Lisätietoja: Ottelutilastot
18-vuotiaat tytöt haparoivat avauspäivänä
18-vuotiaat tytöt aloittivat turnauksen nihkeästi, kun joukkue ei onnistunut missään vaiheessa saamaan pelistään kiinni ja Tanska lähti omille teilleen puoliajan jälkeen. Suomi onnistui lopussa kaunistelemaan Roosa Lehtorannan (10/1) johdolla loppulukemiksi 65-76 (33-39).
– Meidän teemoihin on kuulunut valmistautuessa intensiteetin pitäminen ja kommunikaatio. Molemmat niistä olivat heikkoja tänään ennen kaikkea puolustuspäässä, päävalmentaja Jussi Laakso kommentoi.
– Intensiteetissä oli hetkittäisiä väläyksiä, mutta kokonaiset 40 minuuttia emme pystyneet pitämään sitä sillä tasolla, missä sen pitäisi näissä peleissä olla. Silmäänpistävää oli myös, että epäonnistumiset hyökkäyspäässä näkyivät puolustuspään tekemisessä.
Suomen pirteimmät molemmissa päissä olivat Sini Mäkelä (7/1) ja kapteeni Sandra Karsten (6/8). Hyökkäyspäässä aktiivisella ajamisellaan erottui Selina Dockery (8/1).
Lisätietoja: Ottelutilastot
