WNBA:ssa Dallas Wings ehti johtaa peliä jo 20 pistettä, mutta Washington Mystics nousi takaa voittoon 92-96 (59-44). Awak Kuier pelasi vaihdosta viisi minuuttia tilastoiden viisi pistettä ja yhden torjunnan.
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittokulkuaan Lohjalla pelattavassa Nordic Open -turnauksessa kaatamalla Islannin vakuuttavasti 70–47. Sudenpennut kohtaa huomenna turnauksen päätösottelussa Latvian klo 15.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloittaa B-divisioonan EM-kilpailut torstaina 6.8. Pohjois-Makedonian Skopjessa. Sudenpennut pelaa alkulohkossa Bulgarian, Luxemburgin, Ruotsin, Norjan sekä Bosnia ja Hertsegovinan kanssa.
Suomen 18-vuotiaat tytöt voittivat Saksan EM-kisojen neljännesvälierässä vakuuttavasti 73–56 ja etenivät Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon.
Susiladies matkustaa tänään Tukholmaan kesän toiseen miniturnaukseen. Suomi kohtaa Liettuan torstaina 6.8. klo 17.30 Suomen aikaa Fryshusetissa ja perjantaina 7.8. klo 19.00 Ruotsin Kistamässanissa.
MM-karsinnoissa kolmen voiton putkessa viilettävä Ruotsi on nimennyt miehistönsä elokuun lopun MM-jatkokarsintaikkunaan. Ruotsi kohtaa Susijengin torstaina 27.8. Helsingin Veikkaus Areenalla nimivahvalla miehistöllä, jota johtavat joukkueen pelin sielu, pelinrakentaja Ludvig Håkanson ja Miami Heatin laituri Pelle Larsson.
Suomen 15-vuotiaat pojat voittivat Islannin Nordic Open -turnauksen toisessa ottelussaan 76–71.
Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisojen alkulohkovaiheen vakuuttavaan 88–78-voittoon järjestäjämaa Ruotsista.
Suomen 15-vuotiaat tytöt voittivat Tanskan Nordic Open -turnauksen avausottelussa lukemin 63–46.
Suomen 15-vuotiaat pojat voittivat Tanskan Nordic Open -turnauksen avausottelussa lukemin 83–44.
Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet kohtaavat 3.-6.8. Lohjan Kisakalliossa Tanskan, Islannin ja Latvian. Turnaus on ikäluokan ensimmäinen sinivalkoisissa väreissä ja lähtölaukaus Sudenpolulle.
Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet kohtaavat 3.-6.8. Lohjan Kisakalliossa Tanskan, Islannin ja Latvian. Turnaus on ikäluokan ensimmäinen sinivalkoisissa väreissä ja lähtölaukaus Sudenpolulle.
WNBA:ssa Dallas Wings palasi takaisin voittojen tielle kahden tappion jälkeen, kun joukkue voitti Connecticut Sunin 63-83 (37-48). Awak Kuier pelasi vaihdosta kahdeksan ja puoli minuuttia tilastoiden kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja yhden torjunnan.
Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat Romanian maaottelussa 82–75. Ottelut Romaniaa vastaan olivat viimeiset ennen ensiviikolla alkavia B-divisioonan EM-kilpailuja.
Suomen 18-vuotiaat pojat päättivät B-divisioonan EM-kisat voitokkaasti kaatamalla Bosnia ja Hertsegovinan 82–66.
Suomen 18-vuotiaat tytöt ottivat ensimmäisen voittonsa EM-kisoissa kaatamalla Italian vakuuttavan esityksen päätteeksi 78–66.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia