Suomen naisten maajoukkue jatkoi valmistavien maaotteluidensa sarjaa Saksassa tänään torstaina. Naarassudet oli pitkään johdossa aivan päätösneljännekselle asti, mutta saksalaiset onnistuivat kääntämään runsaan vapaaheittomääränsä turvin ottelun itselleen numeroin 74-68 (37-38). Suomelta vauhdissa olivat Linda-Lotta Lehtoranta, Krista Gross ja Minna Sten. Suomi kohtaa Saksan uudestaan huomenna kello 14:00.
Suomen naisten maajoukkue jatkaa valmistavien maaotteluiden sarjaansa matkustamalla tänään keskiviikkona Saksaan. Naarassudet kohtaavat Brandenburgissa emäntämaa-Saksan torstaina 11.8. kello 18:00 ja perjantaina 12.8. kello 14:00. Naarassusien päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan nyt Suomi valmistautuu toden teolla marraskuussa pelattaviin EM-karsintoihin.
Suomen naisten maajoukkue pelasi toisen valmistavan maaottelunsa Viroa vastaan tänään Hyvinkään Martinhallissa. Naarassudet paransivat eilisestä, puolustaen aggressiivisesti ja voittaen tilanteita, mutta kehno osumatarkkuus kaaren takaa varmisti 61-68 (29-32) -voiton etelänaapurille. Suomi matkustaa huomenna Saksaan, jossa Naarassudet kohtaavat emäntämaan sekä torstaina että perjantaina.
Suomen naisten maajoukkue hävisi niukasti Virolle Hyvinkään Martinhallissa pelatussa valmistavassa maaottelussa 61-67 (29-33). Laajalla ringillä pelaavalla, runsaasti uusia pelaajia testaavalla, Naarassusilla oli vaikeuksia löytää rytmiä hyökkäyspäässä läpi pelin ja Viro korjasi nimiinsä niukan vierasvoiton. Suomi ja Viro kohtaavat uudestaan Martinhallissa huomenna kello 17:00.
Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet kohtaa alkuviikosta Viron kahdesti Hyvinkään Martinhallissa. Intensiivisesti harjoitellut, marraskuun maajoukkueikkunan EM-karsintoihin, valmistautuva Suomi tuo parketille tukun rutinoituneita maajoukkuekonkareita sekä Yhdysvalloissa yliopistokoripalloa pelaavia tulevaisuuden lupauksia. Suomi kohtaa Viron maanantaina 8.8. kello 18:00 ja tiistaina 9.8. jo kello 17:00.
Suomen naisten maajoukkue on aloittanut valmistautumisensa ensi viikolla pelattaviin neljään maaotteluun. Naarassusien päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut koolle 21 pelaajaa, jotka kohtaavat ensi viikolla Martinhallissa kahdesti Viron sekä matkustaa Saksaan kohtaamaan emäntämaan.
Edelliset kaksi kautta Hyvinkään Pontevaa edustanut Anni Mäkitalo, 24, siirtyy Ranskaan, N1-liigaan nousua tavoittelevan Orvault Basketin riveihin. SM-hopeaan päättyneellä viime kaudella Mäkitalo kirjautti tilastoikseen 9,1 pistettä, 4,1 levypalloa ja 3,6 syöttöä ottelua kohden.
Suomen naisten maajoukkueen pelintekijä Vilma Kesänen, 27, on tehnyt jatkosopimuksen Espanjan liigassa pelaavan Universitario de Ferrolin kanssa. Toisen kautensa Espanjassa aloittava Kesänen kirjautti viime kaudella Ferrolille keskimäärin 3,9 pistettä, 1,4 levypalloa ja 1,1 syöttöä ottelua kohden. Suomen naisten maajoukkueessa Orimattilan Jymy -kasvatille on kerääntynyt 76 ottelua.
Kisakallion Susi Training Centerissä paraikaa pyörivällä Tiina Stenin tyttökorisleirillä on riittänyt vauhtia ja mielenkiintoisia vierailijoita. Leirillä paneudutaan nuoren koripallopelaajan kehitykseen ja uraan tyttöpelaajan näkökulmasta. Ensimmäistä kertaa järjestetty naisten maajoukkuepelaaja Tiina Stenin nimikkoleiri myytiinkin nopeasti loppuun.
Naisten maajoukkueen kantaviin voimiin kuuluva Linda-Lotta Lehtoranta, 24, siirtyy ensi kaudeksi Belgian hallitsevan mestarin ja viime kaudella naisten Euroliigassa pelanneen Mithra Castors Brainen riveihin.
Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.
28-vuotias Naarassusien luottosentteri Minna Sten siirtyy ensimmäisen kerran urallaan ulkomaiden ammattilaiskentille, kun 190-senttinen Turun Riento -kasvatti on solminut sopimuksen ensi kaudesta Saksan Bundesliigassa pelaavan BG 89 Hurricanesin kanssa. Hurricanes on aiemmin tehnyt sopimuksen Naarassusien Evita Iiskolan kanssa.
Neljä kautta kovamaineisessa Providencen yliopistossa pelannut, Suomen naisten maajoukkueen vakiokalustoon viime vuosina kuulunut, Evita Iiskola, 23, siirtyy ensi kaudeksi Saksan Bundesliigassa pelaavan BG 89 Hurricanesin riveihin. 182-senttinen monipuolinen Iiskola on pelannut urallaan 30 naisten maajoukkueottelua.
Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut maajoukkueiden käyttämästä Susi-tunnuksesta päivitetyn version. Virtaviivaistettu Susi-tunnus täydentää koripallon laaja-alaisen visuaalisen ilmeen uudistuksen, jonka myötä eri sarjojen, liiton ja maajoukkueiden tunnukset muodostavat yhtenäisen tunnusperheen.
Naisten EM-karsinnoissa I-lohkon selkeä ennakkosuosikki Espanja varmisti jo paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla ylivoimaisesti Ruotsin 93-45 (49-18). Espanjalla on täten voittanut lohkossaan jo kolme ottelua ja etenee EM-kisoihin lohkoykkösenä. Viimeisessä karsintaottelussaan Espanja kohtaa Suomen Töölön Kisahallissa 19.11.2016.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia