Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen vaikea taival B-divisioonan EM-kisoissa päättyi sijoitusotteluun Skotlantia vastaan. Muutaman kiusallisen tappion jälkeen sisuuntunut Suomi rutisti tiukan koko kentän puolustuksen turvin Skotlannin kuiviin 35-79 (15-44). Suomi sijoittui lopulta kisojen viidenneksitoista.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen tuskantaival Romanian EM-kisoissa jatkui loppusarjan ottelussa Bosnia-Herzegovinaa vastaan. Avausneljänneksen jälkeen neljällä pisteellä johtaneet suomalaiset romahtivat ennen puoliaikaa henkisesti ja fyysisesti, kun Bosnia jylläsi vastaansanomattomasti 74-42 (41-26) voittoon.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtasi torstaina EM-kisojen alemman jatkosarjan ottelussa Belgian. Suomi joutui antamaan jo ennen ottelun avausheittoa etumatkaa Belgialle, kun joukkueen paras pisteidentekjä, Henna Salomaa, istui olkapäävaivaisena vaihtopenkillä. Kolmenkymmenen minuutin ajan tasaisena pysynyt peli kääntyi lopulta Belgian eduksi 50-61 (30-33).
Liettuassa peliään EM-kisakuntoon hioneet 18- ja 16-vuotiaat pojat sekä 16-vuotiaat tytöt päättävät Baltian leirityksensä torstaina. Leirityksen viimeiset harjoitusottelut pelattiin keskiviikkona. Päivän saldona Suomen osalta oli voitto ja kaksi tappiota.
EM-jatkosarjaan mielinyt Suomi koki karvaan pettymyksen tiistaina, kun erinomaista heittopeliä esittänyt Montenegro jätti suomalaiset jalkoihinsa jo avausminuuteilla. Montenegro tykitti ottelun ensimmäisellä kymmenminuuttisella peräti 32 pistettä tähtipelaajansa Snezana Aleksicin lyödessä kaleeriin tahtia. Suomen kirinpoikaset eivät riittäneet, vaan Montenegro vei voiton 74-89 (27-45).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen alemman EM-jatkosarjan ottelu Portugalia vastaan noudatti turhankin tutuksi tullutta kaavaa. Portugali ampaisi alkuminuuteilla reiluhkoon johtoon, jota Suomi ei pystynyt enää kuromaan kiinni. Portugalin voittoluvut kirjattiin lukemin 58-53 (33-18).
Suomen 18-vuotiaat tytöt tekivät EM-kisoissa sen, mikä oli pakko tehdä ja voittivat Luxemburgin numeroin 43-69 (14-40). Avausvoittonsa hakeneen Suomen jatkopaikka riippuu tällä hetkellä Montenegron ja Kroatian iltaottelusta.
B-divisioonan EM-kisoissa nousun A-divisioonaan tavoitteekseen ottanut Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue sai kovan kolauksen haaveilleen sunnuntaina, kun kisaemäntä Romania aiheutti Suomelle toisen alkulohkotappion. Träppipuolustuksellaan Suomen masentanut Romania vei kotivoiton lukemin 85-71 (42-35). Suomi on pakkovoiton edessä maanantaina Luxemburgia vastaan.
Suomen 18-vuotiaiden naisten maajoukkue sai ensimmäisenä EM-kisapäivänään vastaansa todellisen eliittijoukkueen, 195-senttisen Marija Vrsaljkon johtaman Kroatian. Parhaimmillaan 16 pisteen johdossa käynyt Kroatia oli lopussa vielä hätää kärsimässä suomalaisten prässipuolustuksessa, mutta onnistui viemään avausvoiton nimiinsä 58-53 (34-35).
Samalla, kun Suomen 18-vuotiaat naiset aloittavat EM-kisaurakkansa Romaniassa ja 20-vuotiaat miehet isännöivät kansainvälistä turnausta Helsingissä, hiovat muut Suomen juniorimaajoukkueet peliään EM-kisakuntoon Liettuassa. 16-vuotiaat naiset hakevat kisavauhtia Panevezysin leiriltä, kun taas 16- ja 18-vuotiaat miehet ovat asettautuneet Liettuan Anycksciaihin.
Suomen 18-vuotiaiden naisten koripallomaajoukkue aloittaa korisnuorten EM-kisaurakan perjantaina Romanian Timisoarassa. Arpaonni ei tällä kertaa suosinut Suomea, jonka kivikovassa alkulohkossa vastaan asettuvat perinteiset koripallomaat Kroatia ja Montenegro sekä kisaisäntä Romania. Joukkueella on ennakkoasetelmista huolimatta vain yksi tavoite: Nousu Euroopan A-divisioonaan.
Kolmannen ottelun Viron 18-vuotiaita vastaan kolmannen päivän sisään pelanneet Suomen 18-vuotiaat naiset olivat voiton syrjässä kiinni vielä perjantain aamuottelun viimeisen kymmenminuuttisen alussa. Viron virkasiskot olivat kuitenkin loppuhetkillä pirteämpiä ja veivät ottelun nimiinsä lukemin 85-74 (43-39).
Keskiviikkona 25 pisteen löylytyksen Virolta saanut Suomen 18-vuotiaiden naisten maajoukkue lähti torstain harjoitusotteluun aivan uudenlaisella asenteella. Nukutun yön jälkeen Suomi onnistui pitämään Viron 18-vuotiaat selkänsä takana ja vääntämään ottelusta niukan 69-66 (38-37) voiton.
Suomen 18-vuotiaiden naisten harjoitusturnaus Tallinnassa ei saanut parasta mahdollista alkua. Viron 18-vuotiaat tempautuivat jo ottelun alussa reiluun johtoon ja kiilasivat lopulta suomalaiset kumoon lukemin 90-65 (43-33).
Suomen 18-vuotiaiden naisten koripallomaajoukkue valmistautuu viikon päässä siintäviin B-divisioonan EM-kisoihin harjoitusotteluilla Tallinnassa. Keskiviikkona alkavassa turnauksessa Suomella on vastassa etelänaapuria kaksin kappalein, kun vastaan asettuvat Viron naisten sekä Viron 18-vuotiaiden naisten maajoukkueet.
Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat saatiin päätökseen sunnuntaina Ruotsin Solnassa. Suomen 18-vuotiaat tytöt saavuttivat kisoista hopeaa. Sekä 16-vuotiaiden poikien että tyttöjen tuliaisina oli puolestaan pronssiset PM-mitalit.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia