Suomen 20-vuotiaat naiset päättivät EM-kilpailuiden alkusarjan tappioon Venäjälle. Kaksi vuotta sitten ikäluokan Euroopan mestaruuden voittanut Venäjä jyräsi korin alta voittoon ottelun toisella puoliajalla. Suomi sijoittui alkulohkossaan viidenneksi ja pelaa jatkossa sijoista 9-12.
Slovakia hiipi takaa ja korjasi potin Suomea vastaan 20-vuotiaiden naisten EM-kilpailuissa tiistaina. Suomi oli reilussa johtoasemassa, mutta menetti sen. Samalla Suomen käsistä karkasi käytännössä mahdollisuudet selviytyä EM-puolivälieriin eli kisojen kahdeksan parhaan joukkoon.
Lauantaina kärsitty murskatappio Ukrainaa vastaan ei lannistanut suomalaismielialoja 20-vuotiaiden naisten EM-kisoissa. Sunnuntaina Suomi kohtasi emäntämaa Ranskan, antoi sille kovan vastuksen, mutta joutui tunnustamaan ranskattaret paremmikseen.
Suomen 20-vuotiaat naiset aloittivat urakkansa Ranskassa pelattavassa EM-lopputurnauksessa hienolla tavalla. Suomi onnistui Italiaa vastaan ensin nousemaan tukalasta tappioasemasta tasoihin ja nitistämään lopulta vastustajansa jatkoajan jälkeen lukemin 101-93.
Ukraina rojautti Suomen 20-vuotiaat naiset rajusti takaisin jaloilleen EM-kisojen toisena päivänä, lauantaina. Avausottelussa Italian hienosti kaatanut Suomi oli hätää kärsimässä ukrainalaisylivoiman edessä ja joutui taipumaan lopulta pistein 61-95.
Vuonna 1988 syntyneiden eli 16-vuotiaiden poikien maajoukkue on valittu Brightonissa 6.-15.8. pelattaviin EM-kisoihin ja niitä edeltäviin viimeistelytapahtumiin. Ennen EM-kisamatkaansa maajoukkue osallistuu turnaukseen Portugalissa ja pelaa kaksi Viro-maaottelua Helsingissä 31.7.-1.8.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkaa ensimmäisenä suomalaisryhmänä uudistuneisiin EM-kisoihin, kun joukkue osallistuu B-divisioonan EM-kilpailuihin Viron Rakveressa 30.7.-8.8.2004. Maajoukkue kisoihin on nimetty.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen urakka Ranskassa pelattavassa EM-lopputurnauksessa käynnistyy ensi perjantaina (23.7.), kun joukkue kohtaa avausottelussaan Italian. Maajoukkueen päävalmentaja Anu Rajaniemi on valinnut 12 pelaajan kokoisen joukkueensa EM-kisoihin.
Suomen 16-vuotiaiden eli vuonna 1988 syntyneiden poikien maajoukkue pelaa ensi vuoden elokuussa EM-kisansa B-divisioonan turnauksessa Englannin Manchesterissa. Suomen Koripalloliitto on saanut asiasta ilmoituksen kansainvälisen koripalloliiton Euroopan toimistolta FIBA Euroopalta.
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) Euroopan hallitus on suorittanut vuoden 2004 puolella pelattavien nuorten EM-karsintojen ja –kisojen lohkoarvontoja. Suomen maajoukkueista vastustajat selvisivät 18- ja 16-vuotiaille eli vuosina 1986 ja 1988 syntyneille pojille ja tytöille.
Aikuisten kilpailutoiminnan lisäksi FIBA-Euroopan hallitus pisti myös nuorten kilpailutoiminnan uuteen uskoon. Tämä uudistus ei kuitenkaan aiheuta aikuisiin kohdistuvan muutoksen lailla suuria ristiriitoja, vaan muutos otetaan avosylin vastaan.
Suomen 16-vuotiaat (syntynyt 1987) koripallojuniorit avasivat EM-jatkokarsintansa Kreikassa tappioilla. Pojat kärsi Slovenialle 52-88-tappion ja tytöt hävisivät niukasti Italialle lukemin 63-68. Molempien joukkueiden pelit kaatuivat heikkoon viimeistelyyn.
Suomi sisuuntui viimeisessä pelissään ja teki alusta asti pesäeroa Romaniaan. Suomi vaihteli puolustusmuotoja, painosti pallollista pelaajaa ja pääsi iskemään nopeita hyökkäyksiä Romanian korille. Peli oli vapautunutta ja jokainen pelaaja pääsi pisteiden makuun.
Suomi lähti hakemaan voittoa Italiasta ja pääsyä otteluun 9. ja 10. sijasta. Toisin kuitenkin kävi. ”Turnaus on ollut pitkä, mikä näkyy etenkin henkisellä puolella. Joukkue valmistautui normaalisti ja ottelu käynnistyi hyvin. Pelin vanhetessa meidän oli vaikea tulla tilanteisiin kovaa ja syttyä nimenomaan joukkueena.” Anu Rajaniemi summaa pelin kulkua.
Suomi sai kovaa kyytiä kohdatessaan lohkokakkosen Ranskan alkusarjan viimeisessä ottelussa. Ranskalaisten heittopeli rullasi varmasti läheltä ja kaukaa. Suomen heittoprosentti jäi heikoksi eikä levypalloherruus riittänyt vastustajan pussittaessa joka toisen kolmosen ja kakkosiakin 70% vauhdilla.
Suomi saavutti ensimmäisen voittonsa alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa. Joukkue meni Slovenian ohi heti alkuminuuteilla. Edes kapteeni Eva Mäkelän loukkaantuminen ei lannistanut suomalaisia.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia