Kun ensimmäistä jaksoa oli jäljellä vajaa kaksi minuuttia Italia meni ensimmäisen kerran Suomen ohi ja rutisti vielä seitsemän pisteen johdon (15-22) tauolle. Suomi tuli hyvin latautuneena toiselle jaksolle ja kiri Italian etumatkaa piste pisteeltä etenkin Noora Kotisaaren ja Jonna Launiaisen hyvän heittopelin ansiosta. Suomi veikin toisen jakson nimiinsä 19-16 vaikka Italia pääsi harmittavasti viime minuutilla venyttämään puoliaikatilanteeksi 34-38.
Puoliajan jälkeen Italia kasvatti etumatkaa Suomeen. Pitkät Dubravka Dacic (190 cm) ja Kathrin Ress (189 cm) tekivät pahojaan puolustuksen keskeltä heti, kun paine palloon hellitti. Puolustuskorilla Italia hallitsi ilmatilaa blokaten heittoja tai korjaten levypallot haltuunsa. Suomi pääsi harvoin yrittämään toista heittoa. Loppua kohden suomalaisten ote herpaantui ja Italia pääsi vielä kaunistelemaan loppulukemia.
”Olimme vaikeuksissa kun kaukoheittomme ei kulkenut, sillä korin alustaa vartioi kolme kookasta pelaajaa. Ottelu olisi ollut voitettavissa, mutta meiltä puuttui kipinää ja tilannekovuutta. Toivottavasti koko joukkue on täällä oppinut, että pitkässä turnauksessa vastoinkäymiset on nollattava ja jaksettava tulla aina uudella innolla joka otteluun.” Rajaniemi arvioi Suomen esitystä.
Suomi – Italia 54 – 74 (34-38), 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat, Skofja Loka, Slovenia 19.7.2002
Noora Kotisaari 11/2 Riikka Terävä 0/0 Jonna Launiainen 17/2 Erica Latimer 0/0 Sanna Helenius 0/0 Laura Sario 6/4 Eva Mäkelä -/- Heta Korpivaara 9/4 Juta Jahilo 1/2 Tiina Sten 0/0 Dionne Pounds 6/1 Niina Laaksonen 4/12