Suomalaisen urheilun ja koripallon ikonisimpiin hahmoihin lukeutuva Henrik Dettmann, 64, asettuu ehdolle kevään 2023 eduskuntavaaleissa.
Remu Raitasen vahva kausi Espanjan LEB Orossa sai jatkoa, kun hän rikkoi jälleen 20 pisteen rajan. Samaan rajapyykkiin ylsi myös Topias Palmi Romaniassa.
Miesten Korisliigassa pelattiin niin runkosarjaotteluita kuin Suomen Cupiakin – yhdessä ottelussa jopa kumpaakin samaan aikaan.
Naisten Korisliigassa pelattiin toiseksi viimeinen kierros ennen joulutaukoa. Voittoihin ylsivät Pyrintö, EBT, Honka, Kouvottaret ja FoA.
Illan voittajia miesten Korisliigassa olivat Nokia, Vilpas ja Seagulls.
Joulukuun puolessa välissä julkaistu koululaiskysely kartoittaa lasten ja nuorten harrastushaluja. Valtakunnalliseen koululaiskyselyyn vastasi yli 160 000 ala- ja yläkoululaista ympäri Suomea yli 1 500 eri koulusta.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa naisten puolella Sara Bejedi ja Florida State voittivat kuudennen peräkkäisen voittonsa. Florida State on nyt voittanut kahdestatoista pelaamastaan ottelustaan yksitoista.
EuroCupissa saatiin alkulohkovaihe päätökseen. Awak Kuierin Reyer Venezia selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä, kun Kuier oli kentän kuningatar.
NBA:ssa Utah Jazz nappasi toisen peräkkäisen voittonsa läntisen konferenssin kärkijoukkueisiin kuuluvasta New Orleans Pelicansista jatkoajan jälkeen 129-132 (62-58, 123-123). Lauri Markkanen säkitti 31 pistettä ja noukki viisi levypalloa.
Edon Maxhuni otti Merlins Crailsheimin reppuselkäänsä ja kantoi joukkueen voittoon entistä seuraansa Heroes Den Boschia vastaan FIBA Europe Cupin jatkolohkovaiheen avausottelussa. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti lohkovoiton.
Kaikki joukkueet nähtiin parketeilla keskiviikkona. Voittajiksi ylsivät PeKa, FoA, Honka, HBA sekä ToPo.
Kauhajoki oli tyly isäntä IKH Areenalla pelatussa FIBA Europe Cupin jatkolohkon avausottelussa slovakialaista Patrioti Levicea vastaan 26 pistettä heittäneen Henri Kantosen johdolla. Loppulukemat olivat isännille 105–71 (61–36).
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisiin miesonnistujiin lukeutui Fede Federiko, joka mätti hurjan 17 pisteen, 14 levypallon, 3 syötön ja 3 torjunnan tupla-tuplan, kun Pittsburgh kaatoi Sacred Heartin.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut tuoreimman tyttömaajoukkueiden rankingin. Suomen tyttömaajoukkueet loikkasivat kymmenen sijaa ylöspäin maailmanlistan 15. sijalle ja Euroopassa 10:nneksi.
NBA:ssa Utah Jazz päihitti New Orleans Pelicansin 100-121 (45-52) ja katkaksi samalla Pelicansin seitsemän ottelun mittaisen voittoputken. Lauri Markkanen palasi sairastumisen jälkeen pelikentille takoen 19 pistettä ja 11 levypalloa.
Miesten Korisliigassa voittajia olivat tänään KTP-Basket, Salon Vilpas, Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia