Viime kaudella kovan tason kansainvälistä kokemusta Montenegron mestari KK Buducnost Podgorican väreissä hankkinut Susijengi-sentteri Gerald ”Junnu-Lee” Lee junior, 25, siirtyy tulevaksi kaudeksi Romanian pääsarjaan. 208-senttisen Korihaiden kasvatin uusi työnantaja on moninkertainen Romanian mestari, Eurocupia tulevalla kaudella pelaava CSU Asesoft Ploiesti.
Vuoden 2013 EM-kisojen isäntäjoukkue Slovenia takelteli kisa-avauksessaan Tshekkiä vastaan pahemman kerran, mutta perjantai-iltana joukkue ylsi hurmokseen ja nujersi hallitsevan Euroopan mestari Espanjan 78–69 (25–33). D-lohkossa Suomen lisäksi lohkokärjessä jatkavat yhä tappiottomat Italia ja Kreikka.
Kukistettuaan sensaatiomaisesti hallitsevan MM-hopeamitalisti Turkin EM-kisojen avausottelussaan riensivät Susijengin nimimiehet yhtenä rintamana kiittelemään suomalaiskannattajia avustaan – heidän joukossaan kaiken nähnyt Hanno Möttölä.
EM-kisojen D-lohko Slovenian Koperissa alkoi täydellisellä jättiyllätyksellä, kun Suomen Susijengi karkasi 19 pisteen johtoon hallitsevalta MM-hopeamitalisti Turkilta ja piti kiihkeillä loppuhetkillä ansiokkaasti johdon käsissään. Sasu Salinin ratkaisevan kuuden pisteen ja oikea-aikaisten puolustuspään onnistumisien myötä Susijengi jääti Turkin ja narrasi 61–55 (32–19)-avausvoiton.
EM-kisakuume Slovenian rannikkokaupungissa Koperissa on noussut hiljalleen viime päivien kuluessa. Katukuvan täyttyessä koripallofaneista on Susijengin apuvalmentajakatraaseen kuuluva Lassi Tuovi, 26, huhkinut läppärinsä kimpussa ja etsinyt hiki hatussa Suomen D-lohkon avausvastustajien Turkin ja Ruotsin heikkoja kohtia.
Susijengin EM-kisasavotta alkaa tänään keskiviikkona 4.9. Koperin alkulohko D:ssa ottelulla hallitsevaa MM-hopeamitalistia Turkkia vastaan. Basket.fi keräsi niin Sloveniaan saapuneille kisamatkailijoille kuin kotikatsomossa jännittäville susifaneillekin kattavan selviytymisoppaan, jossa on kaikki oleellinen tieto kisoista.
Susijengi pääsee jo ensimmäisessä EM-kisaottelussaan todelliseen tulikokeeseen, kun vastaan asettuu hallitseva MM-hopeamitalisti ja kisojen suurimpien ennakkosuosikkien kastiin kuuluva Turkki. Susijengin pitkäaikaisen apuvalmentajan Pekka Salmisen mukaan Suomen on onnistuttava käyttämänä nopeuttaan hyväkseen Turkin mammutteja vastaan.
Ensimmäisenä suomalaisjoukkueena Euroopan seurajoukkueiden kakkostasolla (Eurocup) viiteentoista vuoteen esiintyvä loimaalainen Nilan Bisons vie Eurocupin kotipelinsä perinteikkääseen Helsingin Jäähalliin. Bisons pelaa ensimmäisen Eurocup-kotiottelunsa 16. lokakuuta.
Susijengin ykkössentteri ja puolustuksen lukko Tuukka Kotti, 32, on uransa toisten EM-kisojen kynnyksellä vakaa ja rauhallinen. Vaikka Susijengi ei kuulu eurokoripallon asiantuntijoiden ennakkosuosikkeihin D-lohkossa, Kotti tietää, että joukkueella on kaikki edellytykset jopa parantaa kahden vuoden takaisesta 9. sijasta – kunhan ryhmä malttaa edetä peli kerrallaan.
Eurooppalaisen koripallon ”Olympos-vuorelle” jo vuosikymmenten ajan kuulunut Kreikka kiilasi kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa niin kutsutulla kakkoskokoonpanollaan kuudennelle sijalle. Liettuan kisojen yllätyskokoonpano on nyt kaksi vuotta kypsempi, ja Kreikan kaikkien aikojen supertähtiin kuuluvan Vassilis Spanoulisin paluu kokoonpanoon on nostattanut mestaruustoiveita kovia kokeneessa maassa.
203-senttinen, 29-vuotias amerikkalaissentteri Dan Oppland on solminut Korisliigaa pelaavan Namika Lahden kanssa pelaajasopimuksen kaudesta 2013/14. Kahdeksatta kauttaan Euroopassa aloittava Oppland on Namikan kolmas ulkomaalaiskiinnitys alkavalle kaudelle.
Seurahistoriansa toiseen Korisliiga-kauteen valmistautuva Lapuan Korikobrat on kiinnittänyt kokoonpanoonsa kolmannen amerikkalaispelaajan. 202-senttinen, 110-kiloinen Brandon Gary tuo lapualaisjoukkoihin rutkasti kokemusta.
Venäjä on saavuttanut viime vuosien aikana kansainvälisillä kentillä lähes kaiken mahdollisen EM-kullasta (2007) ja EM-pronssista (2011) olympiapronssiin (2012). Kesken kesän maajoukkueen puikkoihin hypänneen Vasilij Karasevin valmentamalla Venäjällä on Slovenian EM-kisoista alkaen edessään uuden pelaajasukupolven sisäänajo.
Viimeiset kaksi vuotta Itävallan liigan Gmundenia edustanut Robert ”Reggie” Arnold, 25, on Namika Lahden toinen ulkomaalaiskiinnitys kaudeksi 2013/14. 198-senttinen Arnold pelasi yliopistouransa Boise Statessa.
Italia on vuoden 2003 EM-pronssinsa jälkeen pelannut EM-kisoissa ja -karsinnoissa käsijarru päällä. Viime kesänä ryhmä näytti vaikeuden vuosien jälkeen myrskyn merkkejä, mutta loukkaantumiset ovat verottaneet joukkueen iskukykyä Slovenian kisojen kynnyksellä. Italian menestys on pitkälti riippuvainen Marco Belinellin johtamasta takakentästä.
Seurahistoriansa toiseen Korisliiga-kauteen lähtevä Lapuan Korikobrat on solminut pelaajasopimukset kahden uuden vahvistuksen kanssa. 211-senttinen amerikkalaissentteri Tyronne McNeal ja 18-vuotias georgialaissentteri Archili Puluzashvili kasvattavat Korikobrien sopimuspelaajien määrän kolmeentoista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia