Lappeenrannan NMKY lähtee sunnuntaina yrittämään särön tekemistä Korisliigan kakkossijalla majailevan Tampereen Pyrinnön vahvaan kotisaldoon URHOtv:n vuoden 2013 ensimmäisessä tv-ottelussa.
Miesten I divisioonan kärkijoukkueisiin kuuluva ja liiganousua tavoitteleva Tapiolan Honka on tehnyt muutoksia kokoonpanoonsa joulutauon aikana. Uusina pelaajina espoolaisjoukkueeseen ovat liittyneet amerikkalaistakamies Malik Moore sekä viime kaudelta Hongan riveistä tuttu sentteri Tero Laitinen. Amerikkalaislaituri Eric Brennania ei puolestaan enää nähdä Hongassa.
Joonas Cavénin CB Prat Joventut jatkaa taistoaan Espanjan Adecco Platassa toisella sijalla päihitettyään Palma Air Europan vieraskentällä täpärästi 74–77 (32–37). Cavén kirjautti voittajille seitsemän pistettä.
Suomen nuorten maajoukkueet eivät säälineet länsinaapuria Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, vaan ”Sudenpennut” jylläsivät neljään komeaan voittoon Ruotsista lauantaina. Suomen 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat selvisivät turnausvoittajiksi omissa ikäluokissaan voitettuaan kaikki kolme otteluaan.
Gerald Lee juniorin KK Buducnost Podgorica jatkoi voittokulkuaan Adrianmeren liigassa rypistämällä MZT Skopjen kumoon vieraskentällä 69–76 (30–51). Lee tehtaili 13 pistettä. Sasu Salin ja Teemu Rannikko kuuluivat puolestaan Union Olimpijan parhaiden pistemiesten kastiin, mutta Belgradin Punainen Tähti haki Ljubljanasta 56–70 (26–36)-vierasvoiton.
Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet jyräsivät näyttäviin voittoihin isäntämaa Virosta Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Cupin toisena päivänä. Pojat voittivat ottelunsa 77–45 (39–20) ja tytöt 63–33 (28–19). 18-vuotiaat tytöt puolestaan karkasivat tiiviillä puolustuksellaan kotijoukkueelta 48–40 (31–20).
URHOtv jatkaa Korisliiga-televisiointejaan tänä sunnuntaina, kun Tampereen Pyrintö kohtaa kotikentällään Lappeenrannan NMKY:n. URHOtv esittää tammikuun aikana kaikkiaan kahdeksan Korisliigan ottelua, ja helmikuu alkaa URHOn osalta miesten liigacupin finaalin merkeissä.
Alex Murphyn Duke Blue Devils ja Krista Grossin North Carolina Tar Heels käynnistivät uuden vuoden USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa tuttuun tapaan – voittamalla. North Carolina karkasi ACC-konferenssin hegemoniaottelussaan Marylandilta 60–57 (29–35) ja Duke nöyryytti Davidsonia vieraskentällä 67–50 (29–29).
Korisliigassa täpärästi pudotuspelipaikan alapuolella viihtyvä Uudenkaupungin Korihait on värvännyt liigamiehistöönsä uuden amerikkalaispelaajan. Kaksimetrinen, 105-kiloinen ja 23-vuotias Demond Watt tekee Korihait-debyyttinsä 9. tammikuuta Pyrintöä vastaan.
Joensuun Kataja tuotti Korisliigassa KTP:lle vasta kotkalaisjoukkueen kauden koisen kotitappion. Kolmannella jaksolla pelin ratkaissut Kataja karkasi Kotkasta 88–99 (47–53)-voitto matkassaan.
KTP:n laituriveteraani Jukka Matinen, 34, ylitti perjantain Korisliiga-ottelussa KTP:n ja Katajan välillä 5000 runkosarjapisteen rajan. Toista kauttaan Kotkassa pelaava Matinen on kaikkien aikojen 39. pääsarjatason 5000 pisteen rikkoja.
BC Himkin läpi kauden jatkunutta kotivoittojen putkea ei katkaise mikään. Torstaina Himki jatkoi Euroliigan jatkosarjataivaltaan komeimmalla mahdollisella voitolla, kun nimekäs FC Barcelona hyytyi Moskovan alueen tulipalopakkasissa. Mukavat minuutit pelinrakentajan tontilla urakoinut Petteri Koponen säkitti yhdeksän pistettä Himkin 78–65 (46–41)-voittoon päättyneessä ottelussa.
Urheilulehti, URHOtv, YLE ja Turun Sanomat: Koripalloliiton kokoama Korisliiga-asiantuntijoiden raati vastaa kuukausittain viiteen visaiseen kysymykseen kotimaisesta miesten pääsarjasta ja kotimaisista joukkueista eurokoriskentillä. Liigakausi on ehtinyt kolmannelle kuukaudelleen, ja syyskauteen on mahtunut draamaa, jännitystä sekä yllätyksiä.
Vuotuinen Baltic Sea Basketball Cup käynnistyi torstaina Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt ja pojat saivat avauspäivänä vastaansa Latvian vastaavien ikäluokkien maajoukkueet. Suomalaisjoukkueista voittoihin selvisivät avauspäivänä 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat, jotka peittosivat Latvian trilleriotteluissa.
Petteri Koposen BC Himki testaa kotitaikansa kestävyyttä torstaina mitä kunnioitutettavinta vastustajaa vastaan, kun 17-kertainen Espanjan mestari ja kaksinkertainen Euroopan mestari FC Barcelona saapuu Moskovan luoteispuolelle. Barca-kone on köhinyt Espanjan ACB-liigassa, mutta Euroliigassa Xavier Pascualin suojatit ovat voittaneet yhtä peliä lukuun ottamatta jokaisen.
Joensuun Katajan kuukauden mittainen viiden pelin voittoputki Korisliigassa katkesi keskiviikkoiltana, kun Katajan kanssa tasapisteissä ollut Tampereen Pyrintö otti vuoden 2013 ensimmäisessä Korisliigan ottelussa joensuulaisista 87–79 (45–32)-kotivoiton.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia