Suomen Naarassusien kesä 2012 päättyi lauantai-iltana Tikkurilan Valtti Areenalla 62–82 (38–43)-tappioon EM-kisapaikkansa jo aiemmin varmistanutta Italiaa vastaan. Suomi taisteli lohkojohtajaa vastaan tasaväkisesti kolmannen jakson alkuun asti, kunnes pallonmenetysten suma ja Italian kolmen pisteen heittoputki käänsivät ottelun vieraille.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue ei säikkynyt Sveitsin murska-alkua ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisojen alkusarjaottelussa, vaan käänsi tehokkaalla puolustuspelaamisellaan ottelun toisella puoliajalla kaukoheitto- ja donkkishowksi. Suomi haki pakkovoittotilanteesta Sveitsin päänahan vakuuttavasti 64–90 (33–41).
Suomen naisten maajoukkueen kuukauden mittainen intensiiviurakka naisten EM-karsinnoissa päättyy lauantaina, jolloin karsintojen E-lohkon kärkijoukkue Italia saapuu Naarassusien kotiluolaan Tikkurilan Valtti Areenalla. Anton Mirolybovin valmentamilla Naarassusilla on vain yksi tavoite lauantaille: päättää antoisa maajoukkuekesä voittoon.
Lappeenrannan NMKY on kiinnittänyt ensimmäisen amerikkalaispelaajan tulevan kauden joukkueeseensa. Lappeenrannan Urheilutalon parketilla nähdään ensi kaudella tuttu kasvo, kun kaudella 2009/10 joukkuetta edustanut Matthew Gibson palaa Namikaan. Takamies pelaa Lappeenrantaan yksivuotisella sopimuksella, johon sisältyy kahden viikon koeaika.
Suomen 16-vuotiaat tytöt avasivat ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisat Tallinnassa kaatamalla Ukrainan 67–52 (31–24), kun taas 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen kisaurakka käynnistyi 59–74 (26–36)-tappiolla isoa ja fyysistä Tshekkiä vastaan. 16-vuotiaat pojat puolestaan nipistivät Tikkurilassa 81–67 (47–43)-voiton Hollannista.
Salon Vilpasta Korisliigassa viimeiset kolme kautta kannatellut Roope Ahonen, 22, muistetaan eräänä viime vuosien juniorimaajoukkueiden tehokkaimmista korintekijöistä. Ulkomaan ammattilaiskentille havitteleva Ahonen hakee nyt tuntumaa miesten maajoukkueympyröistä ensimmäisenä kesänään Susijengin kyydissä.
Juhannuspäivänä Tikkurilan Valtti Areenalla Suomen naisten maajoukkueelle taipunut Latvia säilytti mahdollisuutensa saavuttaa paikan Ranskan vuoden 2013 EM-kisoihin kaatamalla keskiviikkona Suomen Naarassudet pistein 80–47 (46–29). Kentän tehopakkaus oli Latvian kaksimetrinen Zane Tamane, joka keräsi 16 pisteensä kylkeen uskomattomat 24 levypalloa.
Lappeenrannan NMKY on julkaissut ensimmäiset pelaajasopimuksensa Korisliiga-kaudelle 2012/13. Seuran omat kasvatit Anttoni Tapio ja Henri Välimaa jatkavat joukkueessa, jonka lisäksi joukkueeseen liittyy Antti Niskanen ToPosta sekä Tuomas Viertola Äänekosken Huimasta.
Suomenlahden rannoilla eletään torstaista alkaen kisatunnelmissa, kun 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät Viron pääkaupungissa Tallinnassa. Antti Koskelaisen valmentama Suomi uskoo ”susipuolustuksen” iskukykyyn ja odottaa suomalaiskatsojia sankoin joukoin saapuvaksi maistelemaan kisatunnelmaa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue suuntaa ”amerikkalaisvahvistuksensa” Alex Murphyn tähdittämänä Bulgarian Sofiaan ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoihin. Pekka Salmisen valmentaman joukkueen tavoitteena on nousu A-divisioonaan, ja luottamus tavoitteen toteutumiseen on kova.
Kahdesti miesten Korisliigan vuoden valmentajaksi nimetty Lars Ekström, 48, on kaarinalaisen Ura Basketin uusi päävalmentaja. Ekström on valmentanut kotimaan kenttien lisäksi Ruotsin pääsarjatasolla sekä voittanut pelaajana kaksi Suomen mestaruutta.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue esiintyy jälleen Tikkurilan Urheilutalon estradilla tuplamaaottelun merkeissä, kun Hollanti saapuu joukkueen vastustajaksi torstain ja perjantain EM-kisakenraaliin.
Suomen naisten maajoukkue vastasi juhannuspäivänä käynnissä olevien EM-karsintojen kenties suurimmasta yllätyksestä lyömällä Tikkurilan Valtti Areenalla olympiakävijä Latvian. Keskiviikkona Naarassudet ovat jälleen vastatusten Latvian kanssa, tällä kertaa vieraskentällä, jossa vastaan asettuu nälkäinen kotijoukkue.
Korisliigaa pelaava Namika Lahti on solminut pelikautta 2012/13 koskevan sopimuksen päävalmentaja Ilkka Palviaisen kanssa, joka tekee syksyllä pääsarjadebyyttinsä. Lisäksi Namika on solminut viisi pelaajasopimusta tuttujen pelaajien kanssa.
Italia otti vahvan kiinnityksen naisten vuoden 2013 EM-kisapaikkaan kukistamalla odotetusti Luxemburgin 66–88 (31–42) EM-karsintalohko E:ssa. Kreikka puolestaan teki lohkon kiharaisesta tilanteesta entistä kiharaisemman kukistamalla Latvian kotikentällään 63–49 (34–20).
Korisliigaa pelaava Kauhajoen Karhu on tehnyt ensimmäisen amerikkalaiskiinnityksensä kaudelle 2012/13. Uutena miehenä pohjanmaalaisjoukkueen kokoonpanoon liittyy 178-senttinen, 27-vuotias Giordan Watson.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia