Heta Korpivaaran Ferrolin taistelu pudotuspaikan saavuttamiseksi Espanjan Liga Femenina 2:n A-lohkossa jatkuu. Viikonloppuna Ferrol kaatoi lohkojumbo Guadalajaran 64–45 (33–33) Korpivaaran kerätessä 17 pistettä. Anni Mäkitalon Kara Trutnov pelaa puolestaan Tshekin liigassa jo välieriä.
Teemu Rannikon Cimberio Varese takelteli Italian Serie A:n maanantaikierroksen vierasottelussaan Biellassa kolmen jakson ajan, mutta pakotti hurjalla loppukirillään ottelun jatkoajalle ja voitti lopulta pistein 82–89 (41–34, 75–75).
Kahtena edellisenä keväänä Suomen mestaruutta juhlinut Tampereen Pyrintö aloittaa tiistaina kolmannen peräkkäisen mestaruutensa metsästyksen. Kevättalvella hyvään tahtiin päässyt Pyrintö-kone kohtaa puolivälierissä perinteikkään KTP:n, joka käänsi alle odotusten menneen syksyn menestyksekkääksi kevätkaudeksi ja selvisi runkosarjan kuudenneksi.
Suomalais-kanadalaisen päävalmentaja Gordon Herbertin luotsaamaa ALBA Berliniä ei pysäytä mikään Saksan Bundesliigassa. Sunnuntaina ALBA otti jo kahdennentoista peräkkäisen voittonsa, kun Giessen kaatui lähes 10 000 -päisen berliiniläiskatsomon todistaessa pistein 80–67.
Loimaalainen liiganousija Nilan Bisons selvisi seurahistoriansa ensimmäisellä pääsarjakaudella kertaheitolla runkosarjan kakkoseksi. Puolivälierissä kovakuntoisen biisonilauman kintereille astuu menestymään tottunut Lappeenrannan NMKY.
Italian kakkosliiga LegaDuessa pelattiin viikonloppuna vuosittainen All Star -ottelu, jonka kokoonpanoissa nähtiin myös suomalaisväriä maajoukkuelaituri Shawn Huffin muodossa. 198-senttinen, 27-vuotias ToPon kasvatti pelasi Idän joukkueen aloitusviisikossa ja upotti ottelussa 12 pistettä.
Viime kaudella voiton päähän Suomen mestaruudesta jäänyt Joensuun Kataja saa puolivälierissä kiusaksensa Salon Vilppaan, joka edellisen kerran nähtiin pudotuspeleissä keväällä 2003. Kataja lähtee pudotuspeleihin yhtenä mestarisuosikeista, mutta Vilpas ei lupaa päästää joensuulaisia helpolla.
Pantteri-patsaan metsästys polkaistaan käyntiin Korisliigan puolivälierien avausotteluilla tiistaina 10.4. Joensuussa, Loimaalla, Tampereella ja Kauhajoella. Toiset puolivälierät ovat ohjelmassa torstaina 12.4. ja kolmannet lauantaina 14.4. Välieriin selviää kolmella voitolla.
Keskiviikkona päättynyt Korisliigan runkosarja veti lehtereille enemmän katsojia kuin koskaan aiemmin. Runkosarjassa päästiin ensimmäistä kertaa yli 900 katsojan keskiarvon, kun liigaotteluita seurasi kauden mittaan keskimäärin 911 katsojaa ottelua kohden.
Korisliigan runkosarjan paremmuustilastojen kaksi nimeä ylitse muiden olivat KTP-Basketin Timothy Blue ja Salon Vilppaan John Fields. Blue vei nimiinsä runkosarjan piste- ja teholukukuninkuudet, kun taas Fields sieppasi kärkitilat levypallo- ja torjuntatilastoissa.
Naisten SM-loppuotteluihin tiensä raivanneet Catz Lappeenranta ja Äänekosken Huima saavat punoa finaalijuonia reilun viikon verran selviydyttyään välieräsarjoistaan puhtaalla pelillä. Finaalit käynnistyvät Lappeenrannassa perjantaina 13.4.
Ensimmäistä kauttaan kotkalaisessa KTP-Basketissa pelaava laituriveteraani Jukka Matinen, 33, saavutti keskiviikkoillan liigakierroksella 400 runkosarjaottelun rajapyykin. Panttereiden kasvatti pelasi ensimmäisen pääsarjaottelunsa jo syksyllä 1995.
Forssan Koripoikien visiitti miesten I divisioonaan jäi kahden kauden mittaiseksi, kun FoKoPo käänsi edeltävän kevään pettymyksensä riemuksi ja päihitti Lapuan Korikobrat divarifinaalissa voitoin 3-1. Joukkueen nuori pelinrakentaja Sami Ikävalko uskoo, että joukkueella on edessään valoisa tulevaisuus liigatasolla.
Korisliigan runkosarjan ykköstilaan päättänyt Joensuun Kataja on tehnyt toisen pelaajakiinnityksensä kaudelle 2012-13. Sami Lehtorannan lisäksi tulevan kauden joukkueessa jatkaa myös takamies Antti Kanervo, 22. Kataja tähyää ensi kaudella eurokentille, jonka myötä päävalmentaja Jukka Toijala käyttää sopimusoptionsa seuran kanssa.
Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt uudeksi päävalmentajakseen kaudelle 2012-13 Ville Tuomisen, 30. Tuomisen sopimus on mallia 1+1. Hän ottaa vetovastuun 1.6. seuraten tehtävässä Pyrinnön kahdesti Suomen mestaruuteen (2010, 2011) ja kerran pronssille (2009) johdattanutta Pieti Poikolaa.
Kevään 2012 naisten SM-finalistit ovat selvillä. Lappeenrannan Catz päihitti odotetusti kolmannessa välieräottelussa kotikentällään Forssan Alun pistein 81–60 (41–23), ja Äänekosken Huima kävi toisen kerran ryöstöretkellä Kotkassa nujertaen hallitsevan mestarin Peli-Karhut jatkoajalla 79–83 (33–37, 68–68).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia