Korisliigan välieriin viime keväänä selvinnyt Uudenkaupungin Korihait on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen Butlerin yliopiston sensaatiomaisesti vuosina 2010 ja 2011 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n loppuotteluun johdattaneen takamies Shawn Vanzantin kanssa.
Keväästä 2010 Espanjan kakkosliigan Palencia Baloncestoa edustanut maajoukkuetakamies Samuel Haanpää, 24, siirtyy ensi kaudeksi Kyproksen pääsarjan kestomenestyjä Keravnos Strovoloun joukkueeseen. 203-senttisen Haanpään uusi seura pelaa myös Euroopan kolmoskilpailu EuroChallengessa.
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue saa torstaista alkaen vuoronsa edustaa kotimaataan ikäluokkansa EM-kisoissa. Valmentaja Jyri Lohikosken tasainen ja lahjakas ryhmä tavoittelee nousua Euroopan A-divisioonaan keskittymällä yhteen peliin kerrallaan.
Tiistaina Pohjoismaiden mestaruuden varmistaneiden Suomen koripallomiesten tulevalle EM-karsintavastustajalle Unkarille viime vuodet eivät ole olleet helppoja. Kesän 2010 EM-karsinnoissa joukkue kuitenkin väläytti faneilleen, että edessä on valoisa tulevaisuus, jonka jälkeen toiveita ovat nostattaneet lupaavan Adam Hangan NBA-varaus ja Obie Trotterin värväys maajoukkueeseen. Nyt Unkarin tähtäin on elokuun EM-karsinnoissa ja tavoitteena ensimmäinen EM-kisapaikka 12 vuoteen.
Suomen miesten maajoukkue haki Ruotsin Sundsvallissa järjestetyistä PM-kisoista ensimmäisen Pohjoismaiden mestaruutensa 28 vuoteen. PM-kullan ratkaisseessa ottelussa Suomi karisti sitkeät ruotsalaiset kannoiltaan päätösjaksolla ja nautiskeli 85–63 (40-30)-voiton. Kentän hahmo oli 27 pisteen edestä ruotsalaissenttereitä jallittanut Gerald Lee junior.
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kävi lähellä ensimmäistä voittoaan ikäluokkansa A-divisioonan EM-kisoissa, mutta Ukraina pakotti viime hetken kolmosellaan pelin jatkoajalle, jossa se puristi rutiinillaan 75–65 (34–29, 63–63) voiton.
Norjan maajoukkue vikkeline takamiehineen teki kiusaa Suomelle maanantain PM-kisaottelun ensimmäisellä puoliskolla, mutta joukkueiden taitoero kävi selväksi välittömästi tauon jälkeen. Suomi kiristi puolustuksensa intensiteettiä, vei kolmannen jakson 31-10 ja koko ottelun löylytyslukemin 96-51 (36-35).
Korisliigan KTP-Basket on tehnyt sopimuksen amerikkalaispelinrakentaja Terrell Bellin kanssa. 22-vuotias, 198-senttinen Bell pelasi viime kaudella yliopistokoripalloa Virginia Techin NCAA-joukkueessa 6,9 pisteen, 5,6 levypallon ja 32,2 minuutin ottelukeskiarvoilla.
Energiapelaajana tunnettu Kimmo Muurinen, 30, nousi ensimmäisen kerran miesten maajoukkuerinkiin elokuussa 2000 Reykjavikissa järjestetyissä PM-kilpailuissa. 202-senttinen Panttereiden kasvatti rikkoi maagisen sadan maaottelun rajan Ruotsin Sundsvallissa järjestettävien PM-kisojen sunnuntaisessa Islanti-ottelussa.
Suomen miesten maajoukkue jatkoi voitokkaita otteitaan Ruotsin Sundsvallissa järjestettävien PM-kisojen toisena päivänä. Lauantaina isäntäjoukkue Ruotsia piinannut Islanti jäi vaisuksi aggressiivisen suomalaispuolustuksen jaloissa. Suomi haki toisen voittonsa murskapistein 76–108 (37–56).
Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti kymmenen päivän urakkansa B-divisioonan EM-kisoissa kymmenenteen sijaan. Viimeisessä kisaottelussaan Suomi kärsi niukan tappion Puolalle pistein 57–60 (27–33).
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen urakka ikäluokkansa EM-kisojen alkusarjassa päättyi kolmanteen perättäistappioon. Perjantain Turkki-ottelun tavoin Suomi oli terävä avausjaksolla, mutta tipahti vääjäämättömästi kyydistä toisella jaksolla ja hävisi lukemin 56–88 (24–41).
Suomen Koripalloliitto on julkaissut miesten maaottelukesän käynnistymisen kynnyksellä Basket.fi-nettipalvelussaan uuden maajoukkuesivuston. Sivusto sisältää nykyisten maajoukkueiden tietojen lisäksi kaikkien koripallomaaotteluiden ja Suomea edustaneiden pelaajien tiedot vuodesta 1939 nykypäivään, arvoturnauksiin liittyvät faktat sekä kaikkien aikojen maaottelutilastot.
Elokuussa pelattaviin EM-karsintoihin valmistautuva Suomen miesten maajoukkue avaa maaottelukautensa Ruotsin Sundsvallissa 23.–27. heinäkuuta pelattavissa PM-kisoissa. Suomi tavoittelee kisoista neljää voittoa neljästä ottelusta kansainvälisen tason tempopelillä.
Hallitseva Suomen mestari ja syksyllä kansainväliseen EuroChallenge -seurakilpailuun osallistuva Tampereen Pyrintö on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Antwine Williamsin ja Jesse Niemen kanssa. Williamsille tuleva kausi on toinen ja Niemelle viides Pyrinnön edustusjoukkueessa.
Harri Jokelan valmentama Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on matkustanut Turkin Trabzoniin ottamaan mittaa Euroopan huippujoukkueista Euroopan Nuorten Olympiafestivaalin (EYOF) merkeissä. Suomi osallistui kisoihin viimeksi 2009, jolloin kisat järjestettiin Tampereella.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia