Edellisestä kahdesta pudotuspeliottelusta pohkeeseen osuneen iskun vuoksi sivussa ollut Teemu Rannikko palasi sunnuntaina kentälle ja heitti kuusi pistettä 20 minuuttissa, mutta ei onnistunut auttamaan joukkuettaan Varesea voittoon Cantùsta. Cantù vei Italian Serie A:n puolivälierien kolmannen osaottelun 69-75 (31-35) ja lähetti Rannikon Varesen kesälomille otteluvoitoin 3-0.
Turun Riento on asettanut tavoitteekseen nousun naisten mestaruussarjaan kaudeksi 2012-13. Tavoite on johdettu seuran isommasta visiosta pelata Turun uudessa palloiluhallissa menestyvää naisten mestaruussarjakoripalloa. Tavoitteitaan TuRi metsästää tutuin valmentajin ja pelaajin.
Pekka Salminen jatkaa Espoon Hongan päävalmentajana myös tulevalla kaudella. 46-vuotias Salminen nousi viime kaudella koripallon SM-sarjan päävalmentajien kaikkien aikojen voittotilastossa 11. sijalle.
EM-karsintoihin valmistautuvan Suomen naisten koripallomaajoukkueen voittoputki paisui sunnuntaina neljän ottelun mittaiseksi. Portugali pystyi aiheuttamaan Suomelle hetkittäin päänvaivaa hyökkäyslevypalloillaan, mutta jäi kaikilla muilla pelin osa-alueilla kotijoukkueen jälkeen Suomen rynnistäessä 89-57 (41-25) voittoon Tikkurilassa pelatussa maaottelussa.
Tapiolan Honka on saalistanut viimeisenä kymmenenä vuotena I kilpailuluokan Kultaisen Korin, ja seuran juniorit menestyvät poikkeuksetta sekä valtakunnallisissa SM-sarjoissa että alueellisissa sarjoissa. Reilu viikko sitten Koripalloliiton kauden päätöstilaisuudessa vuoden koripallojohtajana palkittu Hongan puheenjohtaja Mika Numminen uskoo, että Hongan asema vahvistuu entisestään tulevina vuosina.
Korisliigassa pelaava Kauhajoen Karhu on solminut jatkosopimuksen Eldar Skamon kanssa, kertoo seura nettisivuillaan. Yksivuotinen sopimus pitää Skamon Karhun riveissä kauden 2011-12 loppuun. Tuleva kausi on Espoo Basket Teamin kasvatille kolmas Kauhajoella.
Forssan Koripoikien I divisioonajoukkue sai jälleen riveihinsä merkittävän vahvistuksen, kun 202-senttinen, 36-vuotias amerikkalaislaituri HL Coleman solmi FoKoPon kanssa yksivuotisen sopimuksen. Viime kaudella Coleman pelasi täydet 44 ottelua Korisliigan Lappeenrannan NMKY:ssa.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen valmistautuminen kesäkuun EM-karsintoihin jatkui voitokkaissa merkeissä, kun Suomi rymisteli lauantaina Tikkurilassa 82-54 (40-27)-voiton Portugalista. Sinivalkoisten ykköstykki oli Heta Korpivaara, joka flirttaili maaotteluennätyksensä kanssa takomalla 26 pistettä.
Kimmo Muurisen, Carl Lindbomin ja Gordon Herbertin edustama Frankfurt Skyliners nousi kuopasta Saksan Bundesliigan välierissä hakemalla lauantaina Berliinistä 72-80 (46-38)-voiton kotijoukkue Alba Berlinistä ja tasoittamalla välierien otteluvoitot 1-1:een. Petteri Koposen Virtus Bologna laittoi puolestaan Montepaschi Sienan ahtaalle Italian Serie A:n toisessa puolivälieräottelussa, mutta kaatui lukemin 76-81 (36-41).
Suomen naisten koripallomaajoukkueen valmistautuminen kesäkuun EM-karsintoihin jatkuu viikonloppuna tuplamaaottelulla Portugalia vastaan Tikkurilan urheilutalolla. Viikonlopun ottelut ovat Suomen viimeiset kotipelit ennen 3.-8. kesäkuuta pelattavia karsintoja.
Hallitseva Italian mestari Montepaschi Siena antoi Petteri Koposen Virtus Bolognalle oppitunnin koripallon hienouksista Serie A:n pudotuspeliavauksessa torstaina. Siena ryöpytti Bolognaa kotikentällään vastaansanomattomasti 94-55 (58-30).
Kimmo Muurisen Frankfurt Skyliners avasi Saksan Bundesliigan välieräsarjansa Alba Berliniä vastaan harmittavalla 80-81 (37-39)-kotitappiolla. Teemu Rannikko puolestaan seurasi pohjevaivaisena sivusta, kun Varese kärsi Italian Serie A:n puolivälieräavauksessa 53-78 (28-44)-tappion Cantùn vieraana. Gerald Lee jr. puolestaan takoi 21 pistettä Udinen hävitessä kolmannen puolivälieräottelunsa Venetsialle Italian LegaDuessa.
Korisliigaa pelaava Lappeenrannan NMKY on kiinnittänyt ensimmäiset pelaajat ensi kauden joukkueeseensa. Päättyneellä kaudella avausviisikkoon murtaunut Viljami Vanjoki on solminut seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen, jonka lisäksi joukkueen takakenttä vahvistuu tutulla paluumuuttajalla, kun Jouko Järvinen palaa vaihtovuotensa jälkeen yksivuotisella sopimuksella LrNMKY:yn.
Teemu Rannikon Cimberio Varese ja Petteri Koposen Virtus Bologna käynnistävät puolivälieräsarjansa Italian Serie A:ssa keskiviikkona ja torstaina. Molemmat ”suomalaisjoukkueet” lähtevät pudotuspeleihin altavastaajina, mutta sekä Rannikko että Koponen uskovat omiensa yllätysvalmiuteen.
Salon Vilpas on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen loppukesällä 19 vuotta täyttävän, 183-senttisen Alex Vaenerbergin kanssa. Alle 20-vuotiaiden miesten takamiesrotaatioon kuuluva Raholan Pyrkivän kasvatti siirtyy Saloon tuplamestari Tampereen Pyrinnöstä, jossa hän on viettänyt viimeiset kolme pelikautta.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen valmistautuminen kesäkuun EM-karsintoihin jatkui voitokkaana joukkueen hakiessa sunnuntaina Tikkurilassa toisen perättäisen voittonsa Tanskasta. Ottelu oli lähes toisinto lauantaisesta Suomen onnistuessa karistamaan tanskalaiset kannoiltaan aina rutiinitasolla pelatessaan. Suomi vei ottelun suurinumeroisesti 90-60 (43-29).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia