Perinteiseksi muodostunut kansainvälinen Easter Tournament järjestetään 17. kerran Lahdessa pääsiäisenä 29 – 31.3.2013. Ensimmäistä kertaa järjestäjänä toimii viime vuonna perustettu nuorisokoripalloseura Namika Lahti Juniorit ry.
Koripalloliitto käynnistää maaliskuussa SUSI Challenge –leirit, jotka ovat osa alle 18- ja 16-vuotaiden maajoukkueiden kauden aikaista pelaajakoulutus- ja kartoitusohjelmaa. Leirin tavoitteena on löytää uusia lupauksia koripalloliiton maajoukkueisiin sekä katsastaa jo maajoukkueleirityksessä mukana olleita pelaajia.
PeU-Basket järjestää 23. kerran OP-Pikkujättiturnauksen Perniössä 16.-17.3.2013. Vain mikroille ja mineille tarkoitetun turnauksen ilmoittautuminen on käynnissä.
Itä-Eurooppa tulee jälleen tutuksi Suomen nuorten maajoukkueille kesän maajoukkuesavotan aikana. ”Sudenpennut” ottavat mittaa muista B-divisioonamaista EM-kisojen merkeissä Unkarissa, Bosniassa, Makedoniassa ja Romaniassa. EM-vastustajat Suomen maajoukkueille arvottiin lauantaina Saksassa.
Suomen lupaavimmat vuonna 1998 ja sen jälkeen syntyneet nuoret koripalloilijat kerääntyivät alkuviikolla Vierumäelle kauden toiselle All Star –leirille, joilla kartoitetaan paitsi kykyjä nuorten maajoukkuetoimintaan myös totutetaan pelaajia maajoukkueiden yhteiseen pelitapaan sekä maajoukkuetason harjoitteluun. All Star -päävalmentajat Harri Jokela (tytöt) ja Ville Tuominen (pojat) olivat leirin päätyttyä tyytyväisiä näkemäänsä.
Suomen Koripalloliitto selvittää syyskauden 2012 aikana lasten ja nuorten koripalloharrastuksen kustannuksia Suomessa. Osallistu kyselyyn ja auta vastaamaan kysymykseen ”Mitä harrastaminen maksaa?”.
Suomen Urheiluopisto järjestää KorisRiparin Vierumäellä 1.-7.7.2013. KorisRiparilla yhdistetään tehokkaasti lajitreenit ja rippikoulu!
NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.
Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. C-nuorten SM-karsintaan (alueelliset karsintasarjat) voi myös jo ilmoittautua. Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 15.8.2012.
Suomen Koripallon Pelaajayhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu tulevaksi kaudeksi I divisioonan Tapiolan Honkaan siirtyvä maajoukkuetakamies Tuomas Iisalo, 29. Loviisalaislähtöisen Iisalon mukaan Pelaajayhdistys on aktivoitunut kiitettävästi viime vuosien aikana.
Suomen Koripalloliitto ja maailman suurimpiin urheiluvälinevalmistajiin kuuluva Amer Sports ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Amer Sportsin Wilson Solution -koripallosta tulee Korisliigan ja naisten SM-sarjan virallinen pelipallo pelikausiksi 2012-15.
Urbaanien katulajien kirjo saapuu Helsingin Narinkkatorille 2.6.2012. Tapahtumassa voi osallistua katukoristurnaukseen, katutaidetyöpajaan, katutanssintyöpajaan tai nauttia Suomen eturivin artistien esiintymisestä. Tapahtuma alkaa klo 13.00 katukoriksella ja katutanssi- ja graffittityöpajoilla. Esiintymässä klo 16.00-19.00 Axl Smith, DJ Sini Sabotage, Brädi, Uniikki, Tanssijat ja Wawa sekä Timo Pieni Huijaus.
Valtakunnalliseen miesten I divisioonan (Divisioona B) nousseen Keravan Kori-80:n miesten edustusjoukkueen sekä seuran uuden A-poikajoukkueen kesäharjoitusjakso käynnistyy tiistaina 5.6.2012 klo 18.00, jolloin Killan hallilla pidetään avoin try out -ilta.
Korihait järjestää kaupunkifestivaali Merefestien yhteydessä lauantaina kesäkuun 9. päivänä jo kuudetta kertaa pelattavan Kukko Beachkoriksen. Kyseessä on rantahiekalla pelattava kolme vastaan kolme koripalloturnaus, jossa erona tuttuun katukoripalloon on se, että pelialustana on pehmeä hiekka ja peliaika on kaksi kerta viisi minuuttia. Muilta osin peli muistuttaa katukorista eli eli korista saa yhden pisteen ja pelaajat tuomitsevat…
Hyvinkäällä kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto teki tukun päätöksiä, jotka edistävät liiton toimintaa ohjaavaa iskulausetta ”enemmän ja parempia pelaajia”. Valmentajien koulutustasovaatimusten hyväksymisen lisäksi liittovaltuusto teki päätöksen nuorten pelaajien entistä vapaammasta liikkumisesta.
Suomen Koripalloliiton katukorisrekka on jälleen liikkeellä ja ensimmäisen pysähdyksensä se suoritti perjantaina Keravalla. Liiton katukoriskiertue Pohjola Street Basket piipahtaa toukokuussa kaikkiaan 18 paikkakunnalla ja liikuttaa tuhansia alakoululaisia.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia