Namika Lahti järjestää Pikkujoulu-turnauksen 3.-4.joulukuuta Lahdessa. Harrastekoripalloon keskittyvässä turnauksessa pelataan sarjoja B-junioreista aina senioreihin asti sekä miehissä että naisissa.
Salon Vilpas järjestää AND1-koripalloturnauksen 6.-8. tammikuuta Salossa. Turnauksessa pelataan sarjat 1996-2003 syntyneille pojille ja tytöille.
Suomalaisen pyörätuolikoripallon sekä kehitysvammaisten Unified-koripallon kehittämistyö ja -toiminta siirtyvät vastaisuudessa Koripalloliiton alaisuuteen. Koripalloliitto hakee myös Suomen Paralympiakomitean jäsenyyttä ensimmäisenä maailmanlaajuisen joukkuepalloilulajin lajiliittona Suomessa.
Kaikkien Koripalloliiton alueiden kilpailutoiminnan aikuisten ja nuorten ilmoittautuminen on avattu joukkueille.
Urheilijoiden ammatinedistämissäätiö myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.
Pakilan Visa viettää 75-vuotisjuhlavuotta järjestämällä päätapahtumana liikunnallisen katutapahtuman Paloheinän ulkoilumajan ympäristössä. Elokuun 21. päivänä klo 10-17 järjestettävässä juhlatapahtumassa on luvassa mm. katukorista, katusählyä ja maastojuoksukilpailuja.
Korihait järjestää kaupunkifestivaali Merefestien yhteydessä lauantaina kesäkuun 11. päivänä viidettä kertaa pelattavan Beachkoris-turnauksen. Kello 13 Sorvakon rantapuistossa käynnistyvä turnaus on ohi kello 17 mennessä, jolloin pelialueen vieressä konsertin aloittaa Jare & VilleGalle.
Helsinkiläinen koripalloseura Warriors käynnistää A-tyttöjen joukkueen kaudelle 2011-12. Joukkuetta valmentaa Koripalloliiton valmentajakoulutustason 2 suorittanut Mitch Iverson. Iversonin johdolla Warriors järjestää A-tyttöjen korisleirin 6.-12.6.2011 klo 8:00-19:00.
Itä-Helsingin koripalloseura ry (IKS) on keväällä 2011 perustettu seura, joka aloittaa toimintansa 1999-2001-syntyneille tytöille ja pojille suunnatulla koripallokoululla. IKS-koripallokoulu alkaa 11.7. ja jatkuu 5.8.2011 saakka.
Naisten SM-sarjaa pelaava ToPo kokoaa tulevaksi kaudeksi päävalmentaja Mikko Kurjen johdolla kehityskykyistä edustusjoukkuetta. ToPo on käynnistämässä kehitysprojektin, jonka kantavina ajatuksina ovat nuorten kasvatustoiminta juniorisarjoissa sekä rinnakkaisjoukkueiden pelaaminen naisten SM-sarjassa ja I divisioonassa.
Suomen maajoukkuetähti Petteri Koposen kesäleirille on avattu ilmoittautuminen myös C-nuorille. Myös B- ja mini-ikäisille junioreille suunnattu leiri järjestetään 20.-23.6. Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä. Leiri järjestetään yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa.
Miesten I divisioonassa ensi kaudella pelaava Porvoon Tarmo järjestää avoimen try out -harjoituksen tiistaina 17.5. klo 19.30-21.00 Porvoon Urheiluhallissa.
Koripallon A-, B- ja C-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelitavat säilyvät ennallaan pelikaudella 2011-12, päätti Koripalloliiton hallitus. A- ja B-nuorten SM-sarjoissa syksyllä 2011 pelattavien karsintojen perusteella pelataan kymmenen joukkueen SM-sarjat ja kymmenen joukkueen I divisioonat, kuten aiempinakin pelikausina. SM-runkosarjan neljä parasta mittelevät SM-mitaleista.
Salon Vilppaalle on myönnetty 12. Koripalloliiton jäsenseurana Nuori Suomi Sinetti. Sinetti luovutettiin tunnustuksena laadukkaasta lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnasta seuran junioreiden kauden päätöstilaisuudessa Salohallissa.
Perinteinen Delfin Basket Tournament järjestetään 4.-7.8.2011 Tampereella. 24. kertaa pelattavan turnauksen ilmoittautuminen on käynnissä.
Keravan Kori-80 järjestää 14-15.5.2011 try out -leirin naisille sekä B- ja A-ikäisille tytöille, jotka ovat kiinnostuneita pelaamaan ja harjoittelemaan seuran naisten SM- sarjajoukkueessa kaudella 2011–12.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia