Suomen Koripalloliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kalenteri vuodelle 2010 on julkaistu. Liiton koulutuksessa sisällöt pysyvät entisellään, mutta koulutusjärjestelmää on selkiytetty siirtymällä kokonaisiin tasotutkintoihin aiempien erillisten kurssien sijaan. Samalla liitto haluaa tarjota valmentajille ja ohjaajille selkeän koulutuksenpolun. Uutta ovat myös tasotutkintojen näyttökokeet.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut kansainvälisen BasketVoice-manageripelin Suomessa. BasketVoice-pelissä fanit pääsevät manageroimaan omia, Korisliigan pelaajista koottavia virtuaalijoukkueitaan. Internetissä toimivassa, suomenkielisellä käyttöliittymällä varustetussa ja käyttäjille ilmaisessa pelissä pyritään kasvattamaan oman joukkueen arvoa sekä kisaillaan tehokkaimman joukkueen tittelistä.
A(H1N1)v-virus eli ns. sikainfluenssa on levinnyt eri puolella Suomea ja aiheuttanut koripallopiireissäkin keskustelua. Koripalloliitto ei ole ryhtymässä erityistoimenpiteisiin sikainfluenssan varalta, vaan pidättäytyy seuraamaan viranomaistahojen suosituksia.
Kotimaisen joukkueurheilun TV-markkinoille voimakkaasti panostava URHOtv ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet viiden vuoden mittaisen mediaoikeussopimuksen. Jääkiekon SM-liigan ja jalkapallon Veikkausliigan oikeudet jo aiemmin hankkineelle URHOtv:lle siirtyy tuoreen sopimuksen myötä niin Korisliigan kuin miesten koripallomaajoukkueenkin mediaoikeudet.
Santa Claus Basket järjestetään jälleen Rovaniemellä Joulun välipäivinä 28. – 30.12.2009.
Suomen Koripalloliitto tarjoaa syksyllä 2009 koripallovalmentajan peruskoulutuksen kaikille nuorten koripallovalmennustoimintaan osallistuville maksutta. Samalla liitto kiristää valmentajien kouluttautumiseen kohdistuvaa vaatimustasoa.
Suomalaisen koripallon parissa järjestetään paljon ottelutapahtumia; yksittäisiä otteluita ja turnauksia. Suomen Koripalloliitto kehottaa tapahtumajärjestäjiä ja tapahtumiin osallistuvia tutustumaan ohjeisiin, joita eri viranomaistahot julkaisevat uuden influenssa A(H1N1)v -viruksen (sikainfluenssa) leviämisen torjumiseksi.
Oulun NMKY järjestää katukoriksen Oulussa 15.8.2009 klo 11.00 alkaen Tuiran ala-asteen pihalla (Koskitie 27).
Suomalainen koripalloperhe on saanut näyttävästi uudistuneen tukikohdan Internetin käytölleen, kun Koripalloliitto julkaisi uuden nettipalvelunsa osoitteessa www.basket.fi. Uusi Basket.fi kokoaa yhteen entisen verkkojulkaisun Koris.netin parhaat palat sekä suuren suosion saavuttaneen tilastopalvelun.
Koripalloliiton läntisen alueen järjestämä Loimaa Basket School jatkoi hienosti Åland Basket Schoolin perinteitä. Kuusi tiivistä leiripäivää sisälsivät paljon oppia koriksesta harjoituksina, peleinä ja kisoina, paljon tietoa ja tekemistä monipuolisten ja mielenkiintoisten oheisharjoitteiden muodossa, paljon muuta hauskaa ohjelmaa, paljon paljon kivoja kesäleirikokemuksia. Iso kiitos kaikille leiriläisille, leirin valmentajille ja muulle henkilöstölle, Loimaan Korikonkareiden tekijöille sekä yhteiskoulun…
Ruotsin mestaruudesta parhaillaan finaaleja pelaava maajoukkuepelaaja Juha Sten on vahvistanut vierailevansa Loimaa Basket Schoolissa! Virtuoosimaisena pallonriistäjänä tunnettu Juppe valittiin juuri myös Ruotsin liigan parhaaksi puolustajaksi, lue lisää www.koris.net/1/artikkeliarkisto/?num=183449 Siskot Tiina ja Minna leirivalmentajina Veljensä lailla korikselle vihkiytyneet Tiina ja Minna Sten ovat puolestaan tulossa leirille täyden viikon mittaiselle valmentajapestille. Tiina pelaa korisammattilaisena Espanjan kovassa liigassa…
Keravan Kori-80:n naisten SM-joukkue järjestää try out –leirin 15.-16.5.2009 Keravalla Killan hallissa (Sarvimäentie 35, Kerava). Leiri pidetään perjantaina 15.5. klo 18-20 ja lauantaina 16.5. klo 11-13.
Suomen Koripalloliitto tehostaa merkittävällä tavalla sarjakauden aikana järjestettävää Talent Camp –leiritystä, johon kutsutaan maan lahjakkaimmat 13-16-vuotiaat tulevaisuudenlupaukset. Kaudella 2009-10 järjestetään neljä 7-8-päiväistä leiriä, joille kutsutaan 16 tyttö- ja 16 poikapelaajaa vuosina 1994–96 syntyneiden ikäluokista. Opetusministeriö on lähtenyt tukemaan leiritystä.
Pointguard Camp 2.-4.6. erikoistaitoleiri, jossa keskitytään vain takamiespelaamisen haasteisiin. Kolmipäiväinen leiri on tarkoitettu jo enemmän mukanaolleille pelaajille. Erityisesti kokeneemmille C-junioreille ja B-junioreille. Mukana pelaajavieras, kokeneet takamiesvalmentajat, takamiespelaamisen analyysiä, jne. Super Camp 1.-5.6. on tarkoitettu jo hiukan enemmän pelanneille pelaajille (minit ja C-juniorit). Viikon aikana hiotaan tehoryhmässä henkilökohtaista lajitaitoa ja fyysisiä valmiuksia. Leirillä opitaan monipuolisia taitoja…
Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) järjestää vuonna 2009 kahdet arpajaiset, jotka tulevat tuottamaan arpojen myyntiin osallistuville seuroille noin 1 000 000 euroa. Vuosi alkaa Sporttiarpajaisilla, jossa arpojen myyntiaika on 1.3. – 30.6.2009.
Kiinnostaako asepalveluksen suorittaminen Urheilukoulussa? Urheilukoulu on tarkoitettu motivoituneille lupaaville urheilijoille (ml naiset). Se tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet sekä riittävän ajan ja valmennuksen nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa. Urheilukoulu on luonnollinen jatke urheilulukioista, -ammattioppilaitoksista ja -akatemioista valmistuville nuorille. Koripalloilijoiden hakuaika menee umpeen 1.3.2009.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia