Careeria käynnistää urheilijoille räätälöidyn Yrittäjyyden ammattitutkinto -opintokokonaisuuden helmikuussa 2022. Careeria järjestää avoimen Teams-tapaamisen kaikille kiinnostuneille 4.11.
Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 110 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.
Pukinmäenkaaren peruskoulun urheiluluokkien yhteydessä toimii SUSI Campus. Tuleva harjoituskausi käynnistyy 31.8.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo seitsemännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 22.8. mennessä.
Yhdessä kerätty 100 000 potti mahdollistaa monille vaikeassa tilanteessa olevien perheiden lapsille mahdollisuuden pysyä rakkaassa koripalloharrastuksessaan.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjestää 15.7. webinaarin, jonka teemana on mini-ikäisten harrastuksiin paluu.
Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto on tukenut vähävaraisia perheitä kuuden hakukierroksen verran. Tulevan syksyn hakukierroksen tavoitteena on jakaa 100 000 euroa.
Koripallokausi 2021–2022 käynnistyi virallisesti 1.7.2021 ja samalla käynnistyi uuden kauden lisenssien myynti.
Vuoden Hauskin Virtuaalinen Koulupäivä tavoitti tällä viikolla tuhansia alakoululaisia ympäri Suomea kisailemaan ja oppimaan uutta koripallosta ja urheilijoiden välipaloista.
Koripalloliitto tuo yhteistyössä Pirkan kanssa jokaiselle alakoululaiselle mahdollisuuden osallistua vuoden hauskimpaan koulupäivään tiistaina 1.6. klo 10.00–11.00.
Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion sekä Varalan urheiluopistoissa. Hakuaikaa on kesäkuun 30. päivään saakka.
Suomalainen tyttö- ja naiskoripallo on kovassa nosteessa. Tyttöjen maajoukkueet kilpailevat parhaillaan korkeimmalla A-tasolla Euroopassa. Naisten maajoukkue on samaan aikaan alkanut ottaa harppauksia kohti kärkeä ja naiskorikselle on syntymässä uusi supertähti. Entistä valoisamman tulevaisuuden selkänojana toimii Susiladies-strategia.
Koripalloliitto on tuottanut oman lisenssitilastointisivuston palvelemaan jäsenseurojaan. Tilastosivuilta seurat pystyvät hyödyntämään kerättyä ja suodatettua lisenssidataa oman kehityksensä arviointiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.
Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto on jakanut koronavuoden aikana 178 stipendiä vähävaraisten perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia