Espoolainen Tapiolan Honka on palkannut miesten edustusjoukkueensa päävalmentajaksi Pekka Salmisen, miesten maajoukkueen pitkäaikaisen apuvalmentajan. Seuran naisten edustusjoukkueen luotsiksi on nimetty puolestaan Jussi Laakso. Honka tiedotti myös organisoineensa uudelleen seuran edustusjoukkueiden toiminnan.
Tamperelainen, Pyrinnön kasvatti Tero Hassinen, 28, on nimetty BC Nokian miesten I divisioonassa pelaavan edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Päättyneellä kaudella Tero Hassinen luotsasi Pyrinnön A-pojat SM-pronssille ja toimi Pyrintö II:n divisioonajoukkueen valmentajana.
Vuosi sitten opintonsa Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnolla (HKVT) aloittaneesta valmentajakatraasta kymmenen valmistui viime viikonvaihteessa. Valmistuneiden joukossa oli tuoretta Suomen mestarijoukkue Nilan Bisonsia luotsannut Greg Gibson. Vastikään ToPo Akatemian päävalmentajaksi nimitetty Joonas Iisalo oli vuosiluokan priimus.
Suomen Koripalloliitto ottaa valtakunnallisissa sarjoissaan käyttöön valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset. Päätöksen myötä valmentajalta edellytetään kullakin sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään täydennyskoulutuksella. Vaatimustason nosto koskee niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoja.
Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen Tapiolan Honkaa I divisioonassa viime kaudella vakuuttavasti edustaneen, nuorten maajoukkueista tutun, takamiehen Villematti Kopion kanssa.
Joonas Iisalo, 26, on nimetty ToPo Akatemian päävalmentajaksi kaudelle 2012-13. Iisalo vastaa ToPo:n miesten I divisioonan sekä A-junioreiden joukkueiden valmentamisesta.
Miesten ja naisten I divisioonan nousukarsinnat pelattiin viime viikonloppuna. Karsintojen perusteella naisten I divisioonaan nousi kaksi ja miesten I divisioonaan viisi uutta joukkuetta pelikaudeksi 2012/13.
Forssan Koripoikien harharetki miesten I divisioonaan jäi kahden kauden mittaiseksi. FoKoPo varmisti paluunsa Korisliigaan voittamalla neljännessä loppuottelussa Lapuan Korikobrat 84–97 (38–42, 82–82). FoKoPo vei finaalisarjan voitot nimiinsä 3-1.
Miesten I divisioonan voitto ja nousu Korisliigaan on lauantaina katkolla Forssan Koripojille. FoKoPo otti toisen loppuotteluvoittonsa torstaina lyömällä Lapuan Korikobrat kotonaan pistein 107–78 (66–39). Taistelu voitosta latistui jo taukoon mennessä.
Lapuan Korikobrat kesti paineet miesten I divisioonan finaalien toisessa osaottelussa ja tasoitti finaalisarjan otteluvoitot 87-81 (46-43)-voittonsa myötä tilanteeseen 1-1. FoKoPo kuroi Lapuan 11 pisteen johdon umpeen päätösjaksolla, mutta Korikobrat onnistui paremmin ottelun lopun kiihkeässä hermopelissä.
Miesten I divisioonan loppuottelut alkoivat sunnuntaina Forssan Koripoikien näytöksellä. FoKoPo kukisti kotisalissaan Feeniks-hallissa 498 katsojan edessä Lapuan Korikobrat pistein 97–78 (43–34).
Sunnuntaina alkavissa miesten I divisioonan loppuotteluissa on panoksena nousu Korisliigaan ensi kaudeksi, joka heltiää kolmella finaalivoitolla. Liigakarttaan laitetaan nuppineula joko Forssan tai Lapuan kohdalle.
Miesten I divisioonan runkosarjan voittanut Forssan Koripojat kesti välierissä suosikin paineet kukistamalla BC Nokian viidennen kohtaamisen myötä voitoin 3-2. Samoin lukemin loppuotteluihin rynni Lapuan Korikobrat, joka päätti ottelusarjan Tapiolan Honkaa vastaan kolmeen peräkkäiseen voittoon.
Molemmat miesten I divisioonan välierätaistot venyivät viimeiseen mahdolliseen kohtaamiseen eli torstain viidensiin peleihin asti. BC Nokia kukisti tiistaina runkosarjavoittaja FoKoPon lukemin 83–76 (38–44) ja Lapuan Korikobrat Tapiolan Hongan pistein 82–69 (31–31).
Runkosarjavoittaja Forssan Koripojat on voiton päässä paikasta miesten I divisioonan finaaleissa. FoKoPo kukisti kolmannessa välieräottelussa BC Nokian kotonaan 79–50 (38–24). Lapuan Korikobrat puolestaan venytti välieräsarjansa Tapiolan Honkaa vastaan neljänteen otteluun hakemalla Espoosta 63–80 (32–43)-voiton.
Tapiolan Honka on enää voiton päässä miesten I divisioonan loppuotteluista. Honka kukisti Lapuan Korikobrat toisessa välieräottelussa Espoossa 73–57 (34–30). FoKoPo puolestaan hyvitti avaustappionsa BC Nokialle hakemalla vieraskentältä murskaavan päätösjaksonsa turvin 74–96 (44–45)-voiton.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia