Salon Vilpas on tehnyt valmentajasopimuksen amerikkalaisen Chris Craigin kanssa koskien pelikautta 2005–2006. Uuden valmentajan myötä I divisioonaan valmistautuva Vilpas sai myös kovan luokan takamiehen, sillä 25-vuotias teksasilainen toimii Vilppaassa pelaajavalmentajana.
Koripallon miesten ykkösdivisioonassa kuudenneksi päättyneellä kaudella tullut BC Nokia sai eilen allekirjoitetulla sopimuksella vahvistuksekseen kolme kautta Lappeenrannan NMKY:n riveissä pelanneen Timo Riihelän takaisin.
Koripalloilun I divisioonaan valmistautuva Salon Vilpas sai ikävää tiedotettavaa Norjasta. Bergeniläistä Ulriken Eagles -seuraa kaksi vuotta valmentanut ja Vilppaan kanssa esisopimuksen tehnyt William Voigt ei lupailuista huolimatta valmenna ensi kaudella Salossa. Uuden valmentajan haku on parhaillaan käynnissä.
Koripallokauden 2005-06 ulkomaalaiskiintiöt eri sarjatasoilla olivat Suomen Koripalloliiton liittohallituksen esityslistalla perjantaina (13.5.). Hallitus päätti säilyttää ulkomaalaiskiintiöt ennallaan Sparliigassa, naisten SM-sarjassa sekä naisten I divisioonassa. Sen sijaan miesten I divisioonan kiintiöön tuli muutos, kun sarjassa sallitaan tulevalla kaudella kaksi EU- ja ETA-alueen ulkopuolista vahvistusta.
Helsingin näyttävästi koripallon Sparliigaan palauttanut ToPo on solminut yhteistyösopimuksen miesten I divisioonassa pelaavan Rekolan Urheilijoiden kanssa. Yhteistyö keskittyy erityisesti lupaavien nuorten sisäänajoon RU:n divisioonajoukkueessa ja nuorille lahjakkuuksille oikeanlaisen kasvuympäristön luomiseen.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kokouksessaan päättänyt, että Sparliiga-karsinnat pelataan keväällä 2006 Sparliigan ulkomaalaissäännöillä. Kuluvalla kaudella sarjassa noudatettiin I divisioonan kiintiöitä.
Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on käsittellyt kokouksessaan 13.3. pelatun miesten I divisioonaottelun BC Nokia – Lapuan Korikobrat tapahtumia. Yksikkö langetti Korikobrien Pietu Kätkälle kolmen ja BC Nokian Erkko Ojalalle yhden ottelun mittaiset pelikiellot väkivaltaisen käyttäytymisen vuoksi.
Paluumuuttajien ja pelaajahankintojen myötä suosikkina miesten I divisioonakauteen lähtenyt, Helsingin koripallovaltikkaa heiluttava, ToPo lunasti odotukset ja nousee takaisin Sparliiga-nimeä nykyisin kantavaan koripallon pääsarjaan viiden vuoden tauon jälkeen. ToPon nousu varmistui sunnuntaina, kun Pantterit yllätti Forssan Koripojat divisioonakierroksella.
Helsinkiläinen ToPo on solminut jatkosopimukset kahden avainpelurinsa kanssa myös ensi kaudelle. Ville Tuomisen sopimus on muotoa 2+1 ja ulottuu näin kevääseen 2008 asti. Maurizio Pratesin sopimus on yksivuotinen.
Sparliigassa pelaava joensuulainen Kataja ja yksi Suomen kokeneimmista koripalloammattilaisista, Jyri Lehtonen, ovat solmineet loppukauden kattavan sopimuksen. Näin 30-vuotias ja 193-senttinen takamies siirtyy Lapuan Korikobrien I divisioonajoukkueesta takaisin pääsarjaan.
Suomen maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva Jyri Lehtonen, 30, on siirtynyt miesten I divisioonassa pelaavan Lapuan Korikobrien vahvuuteen. Lehtonen debytoi jo sunnuntain sarja-avauksessa. Hän on Korikobrissa ottelukohtaisella sopimuksella, joka sallii Lehtosen siirtymisen ulkomaille.
Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkue on saanut kaksi SM-tason vahvistusta. Viime kaudella SM-Koriksessa pelanneet Ilari Lahtinen ja Timo Turunen pukevat Pontevan paidan ylleen tulevalla kaudella I divisioonassa.
Salon Vilpasta viime kaudella SM-Koriksessa edustaneet Markku Koivisto ja Erkko Ojala palaavat BC Nokian vahvuuteen. Miesten I divisioonassa tulevalla kaudella pelaavalla BC Nokialla on koossa seitsemän pelaajasopimusta.
Miesten I divisioonasta nousua tulevalla kaudella jahtaava helsinkiläisjoukkue ToPo on solminut jälleen merkittävän pelaajasopimuksen. Munkkiniemeläisten riveihin uutena miehenä on liittynyt SM-Koriksen viime kauden tarkin kahden pisteen heittäjä, 28-vuotias Timo Parviainen. Laiturin tontilla viihtyvä Parviainen siirtyi ToPo:n miehistöön Vantaan Pussihukista.
Forssan Koripoikien miesten edustusjoukkue I divisioonakaudelle 2004-05 on koossa. Tuoreimmat sopimukset seura on solminut kahden kokeneen paluumuuttajan kanssa. FoKoPo:n omat kasvatit Sami Marjamäki ja Ari Mikkola ovat allekirjoittaneet pelaajasopimukset.
Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä pitämässään kokouksessa päättänyt miesten ja naisten SM-sarjojen uusista ulkomaalaiskiintiöistä. Miesten SM-Koriksessa sallitaan pelikaudella 2004-05 kaksi ja naisten SM-sarjassa yksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolinen vahvistus. Samat säädökset koskevat myös Suomen Cup –kilpailuita.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia