Turkukoris ry on sopinut Real Madridin apuvalmentajan Chus Mateon kanssa hänen nimeään kantavan korisleirin pitämisestä Suomessa myös ensi kesänä.
Namika Lahti Juniorit järjestää Kansainvälisen EYBL-turnauksen Lahdessa 21.-23. lokakuuta.
Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.
Oulun NMKY, Suomen Koripalloliitto, Oulun kaupungin koululiikunta ja Ruokakesko järjestivät yhteistyössä Suomen suurimman koululaisten koripalloturnauksen. Pikkusudet-korisriehan tahdissa liikkui Ouluhallissa 2.-3.12.2015 peräti 1200 lasta.
Suomen Koripalloliiton ja Ruokakeskon yhteinen Pirkka Street Basket -katukoriskiertue piipahtaa toukokuussa 16 paikkakunnalla liikuttamassa tuhansia alakoululaisia. Katukorisrekan ensimmäinen pysäkki oli Heinolassa, jossa lapset viettivät ”vuoden hauskimman koulupäivän”. Heinolan tapahtuma oli jättimenestys.
Korisliigan ottelu Bisons Loimaa – KTP-Basket pelataan Helsingin Jäähallissa 16. tammikuuta klo 19. Tavoitteena on loppuunmyyty peli, uusi Suomen ennätys yleisömäärässä sekä urheilun varainhankintaa yli lajirajojen kasvattavan Bisons B€€F -konseptin sisäänajo pääkaupunkiseudulle.
Suomen Koripalloliitto on jättänyt kansainväliselle koripalloliitolle (FIBA Europe) hakemuksen vuoden 2015 EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. FIBA Europe julkaisi perjantaina saaneensa ennätysmäärän EM-hakemuksia, kun Suomen ohella järjestelyoikeuksia hakevat Israel, Kroatia, Latvia, Puola, Ranska, Saksa ja Turkki.
Perinteiseksi muodostunut kansainvälinen Easter Tournament järjestetään 17. kerran Lahdessa pääsiäisenä 29 – 31.3.2013. Ensimmäistä kertaa järjestäjänä toimii viime vuonna perustettu nuorisokoripalloseura Namika Lahti Juniorit ry.
Suomen Koripallovalmentajat ry. järjestää 20-vuotisjuhlaklinikan Helsingissä 13.–15.7. yhdessä FIBA Euroopan kanssa. Klinikan pääesiintyjäksi on kutsuttu slovenialainen Janez Drvaric.
Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.
Urbaanien katulajien kirjo saapuu Helsingin Narinkkatorille 2.6.2012. Tapahtumassa voi osallistua katukoristurnaukseen, katutaidetyöpajaan, katutanssintyöpajaan tai nauttia Suomen eturivin artistien esiintymisestä. Tapahtuma alkaa klo 13.00 katukoriksella ja katutanssi- ja graffittityöpajoilla. Esiintymässä klo 16.00-19.00 Axl Smith, DJ Sini Sabotage, Brädi, Uniikki, Tanssijat ja Wawa sekä Timo Pieni Huijaus.
Perinteinen Delfin Basket Tournament järjestetään 4.-7.8.2011 Tampereella. 24. kertaa pelattavan turnauksen ilmoittautuminen on käynnissä.
Lahden NMKY järjestää taas perinteikkään koripallojuhlan pääsiäisenä. Pääsiäinen ja Easter Tournament ajoittuu tänä vuonna päivämäärille 22.-24.4.2011. Pääsiäisturnauksessa pelataan sarjoja mikrotytöistä ja –pojista aina aikuisten kilpa- ja harrastesarjoihin.
Nuori Suomi, Suomen liikunta ja urheilu sekä lajiliitot järjestävät 27.5.-1.6.2011 Your Move –suurtapahtuman, jossa myös Koripalloliitto on vahvasti mukana. Tapahtumaan odotetaan osallistuvan yli 50 000 nuorta ja paikalla Olympiastadionin ympäristössä on edustettuna 60 lajia.
Leppävaaran Pyrintö järjestää mikrokoristurnauksen 25.-26.9.2010 vuosina 2001 ja 2002 syntyneille tyttö- ja poikajoukkueille.
Suomen miesten koripallomaajoukkueen vastustajana elokuun EM-karsinnoissa oleva Italia saa ainakin yhden kolmesta NBA-pelaajastaan riveihinsä. Toronto Raptorsissa NBA-uransa parhaan kauden pelannut Andrea Bargnani piti vappuviikonloppuna Roomassa lehdistötilaisuudessa, jossa italialaisjätti ilmoitti haluavansa auttaa maataan ”paluussa meriittiensä tasolle”. Bargnanin johtama Italia saapuu Suomeen 23.8.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia