18-vuotiaat pojat kurittivat Ruotsia Baltic Sea Cupissa

Poikien 18-vuotiaiden maajoukkue päätti Baltic Sea Cupin komeaan voittoon Ruotsista luvuin 93-54 (46-34). Petteri Koponen oli kentän kuningas 31 pisteellään. Suomi jäi turnauksessa kolmanneksi.

Suomi aloitti ottelun vahvasti. Toisella kymmenminuuttisella se lähti karkumatkalle ja piti eron selvänä ottelun loppuun asti. Jaksot kirjattiin jokainen Suomelle (17-14, 29-20, 24-12, 23-8).

Petteri Koponen oli hurjassa vireessä ja 31 pisteen lisäksi nappasi yhdeksän levypalloa sekä jakeli kahdeksan koriin johtavaa syöttöä. Lisäksi hän haki neljä riistoa. Pisteistä 15 syntyi kolmenpisteenheitoilla.

Anselmi Vanjoki sai myös heittopelinsä kulkemaan. Vanjoki tehtaili 22 pistettä, joista 12 bonusrajan takaa. Tilastoihin kirjattiin lisäksi seitsemän levypalloa. Kaukoheitoilla pisteiden makuun pääsi niin ikään Sami Marouf, joka heitti tuplalukemat 20 pistettä ja otti vahvat kymmenen levypalloa. Marouf upotti yhteensä viisi kolmenpisteenheittoa.

Iloista oli myös katsoa suomalaisten levypallotaistelua isokokoista Ruotsia vastaan. Suomi voitti levypallot lopulta lukemin 45-38.

Ruotsi – Suomi ottelun tilastoihin tästä.

Ruotsi kaatoi 18-vuotiaat tytöt

Tyttöjen ottelu Ruotsia vastaan päättyi tappioon lukemin 43-61 (18-37). Suomen joukkue oli vaikeuksissa ruotsalaisten kovassa puolustuksessa. Ruotsi pakotti Suomen joukkueen yhteensä 32 pallon menetykseen.

Edelleen levypallopeli meni selvästi naapurimaalle 26-34. Ruotsi haki enemmän hyökkäyspään levypalloa kuin omia puolustuspään levypalloa.

Suomen paras pisteidentekijä oli Henna Salomaa 11 pisteellä. Tiina Valkeäpää pelasi tehokkaasti heittäen kahdeksan pistettä. Ruotsin joukkueessa kovakolmikko Louice Halvarsson (12/9), Frida Grahn (11/7) ja Frida Eldebrink (11/3) pitivät huolen siitä, että Ruotsi taiteili selvään voittoon.

Suomen joukkue jäi näin Baltic Sea Cupin viimeiseksi.

Ruotsi – Suomi ottelun tilastot tästä.