18-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisat voitokkaasti

Mikko Larkaksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue lopetti vuoden 2013 kampanjansa voitokkaasti kurittamalla B-divisioonan EM-kisojen sijoitusottelussaan Itävaltaa 69–46 (35–28). Joukkue päätti kisansa 11. sijalle.

Sara Rokkanen oli 18-vuotiaiden tyttöjen parhaimmistoa toisessa Israel-ottelussa. Kuva: Francois Perthuis.

Ottelun avauskymmenminuuttinen kului Itävallan hienoisessa komennossa, mutta Suomi käänsi pelin kulun nopeasti toisella jaksolla. Toisella puoliajalla Suomi sai Itävallan harvat heittäjät tiukasti siteisiin, jonka jälkeen ”Sudenpennuilla” ei ollut vaikeuksia tyylitellä kisojen päätteeksi 23 pisteen voittoon.

– Jouduimme siirtymään pelin alussa paikkapuolustukseen virhevaikeuksiin jouduttuamme. Itävalta ei ole kummoinen heittojoukkue, ja heidän hyökkäyksensä pysähtyi käytännössä siihen. Olimme tänään selkeästi parempi joukkue ja turnauksen päättäminen voittoon oli tämän päivän vähimmäistavoitteemme, päävalmentaja Larkas muotoili.

Elina Koskimies (14/0), Vilma Purhonen (12/7/3 syöttöä/3 riistoa) ja Anniina Äijänen (11/11) olivat Suomen tehokolmikko Itävalta-ottelussa.

Suomi voitti kisojen seitsemästä ottelustaan viisi ja kesän aikana pelaamastaan 13 maaottelusta 10. B-divisioonan EM-kisoissa Suomi sijoittui yhdenneksitoista.

– Tästä kesästä jäi positiivinen fiilis ja hyvä jälkimaku, vaikka B-kisojen 11. sija ei ollut suunnitelmissa. Jatkossa parantamisen varaa on siinä, että ajoitetaan tappiot kisojen sijaan valmistavalle jaksolle. Kiitos kaikille pelaajille, jotka vetivät täysillä ihan loppuun asti.

Suomi – Itävalta 69–46 (14–16, 35–28, 51–38), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, B-divisioonan EM-kisat, sijoitusottelu (sijat 11.–12.), Miskolc (Unkari) 25.8.2013

 

Suomi: Elina Koskimies 14/0, Vilma Purhonen 12/7/3 syöttöä/3 riistoa, Anniina Äijänen 11/11, Elli Koskinen 9/2, Essi Pohjonen 6/7, Sara Rokkanen 6/5, Emilia Helle 3/2, Anni Jämsä 3/1, Jenni Rantanen 3/0, Riikka Kujala 2/3/3 syöttöä, Evianna Sipilä 0/0, Tuuli Menna.